keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Toteutuneet ostokset

Kun mies ystävällisesti lupasi koukata keskustan kautta lauantain Linnanmäkimatkalla, niin kirmasin reimuissani Aleksin H&M Homeen. Torkkupeitto oli juuri niin ihana kuin kuvissa näyttikin. Ohuehkoa neulosta ja iso, joten on monikäyttöinen. Näistä eri osioiden kuoseista tykkään kaikista tosi paljon.


Sopii sohvalle odottamaan viileitä iltoja.


Tai lapsen sänkyyn sänkypeitoksi kuten alunperin sen ajattelin. Parempi vielä kunhan päästään pinnasängyistä muuton kera eroon, samoin kuin noista vaaleanpunaisista tyynyistä. Nyt vielä näin, uudessa talossa uusin värein somistettuna. Peitto kun kuvassa puolikkaana, joten kokoa siinä riittää isompaankin sänkyyn hyvin.Tytär ihastui peittoon niin, että sitä on varmaan enää ihan turha sohvalle havitella. Meinasi nytkin mennä sen + täkin alle päiväunille. Ja mittari näyttää +25. Jouduttiin käymään "pieni" neuvottelu...


Kynttilänjalankin sain sopivasti siis juuri ennen synttäreitä. Tämä on minusta vielä kivempi kuin mainoskuvissa. Kulutettua ajan patinaa ja koko on just passeli.


Sinapinkeltainen tyyny oli pettymys. Ainakin siellä kaupan valoissa se näytti mun silmään enemmän ruskealta kuin keltaiselta joten se sai jäädä paikalleen.

Oli muuten ensimmäinen kerta kun ostin H&M Home myymälästä mitään, aiemmin olen tilannut vain netistä. Aika kiva se magneettitaulusysteemi mikä niillä siellä on. Pysyy liike koko ajan siistinä ja avarana kun esillä on vain esittelykappaleet ja ostotuotteet haetaan varastosta. Sopisi mun mielestä muihinkin ei-sovitettavien-tuotteiden myymälöihin hyvin :)

13 kommenttia:

  1. No hitsi kun en nähny sulla tuota livenä. Se on kyllä tositosi ihana!

    Se myymälä on myös kiva. Oon muutaman kerran käyny siellä kääntymässä, mutta koskaan en ole mitään ostanu. Tilaillu vaan.

    Onnea peitosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt kaikkee muistanut siinä pikavisiitillä esitellä :) Varmaankin kun se oli siellä yläkerrassa. Mäkin tykkään tooosi paljon!

      Helpompihan se on tilata, varsinkin kun miettii monestiko mäkin olen viime vuosina keskustassa käynyt... Mutta nyt oli kyllä hyvä että pääsin, koska se tyyny olis ollut mulle pettymys ja ne purkitkin oli paljon isompia kuin ajattelin. Ne oli edelleen ihania, mutta sijoituspaikkaa joutuu vielä pohtimaan.

      Poista
    2. Kyllä kaikki uutuudet pitää muistaa kantaa pihalle näyttöön :)

      Poista
    3. Muistan tän ensi kerralla! "Oota hetki kun raahaan tän ulos, kato tässä on meidän uus sohva"... ;D (Ja ei, meillä ei vielä ole uutta sohvaa, into vaan)

      Poista
  2. Mä taas ahdistun siitä magneettitaulusta ja en ole koskaan osannut ostaa mitään :). Mutta tuo peitto on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se just se magneettitaulu sinällään ei mustakaan ollut se konseptin paras juttu, mutta siitä tykkäsin että sen ansiosta myymälä oli ihanan avara ilman kaatuilevia pyyhepinoja tms ja kaikki löytyi helposti :)

      Poista
  3. Voi että mun haave on päästä shoppaileen h&m homeen mutta koska asutaan täällä kaaaukana niin en varmaan tuu pääsemään kovin pian:/ tulee niin harvoin käytyä helsingissä... ihana toi peitto ja hauska idea toi kynttilänjalka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myymälä itsessään oli tosi pieni. Eikä siellä ollut esim niitä uusia lasten juttuja ollenkaan, ainakaan vielä. Eli ehkä asioikseen ei kannata sieltä teiltä lähteä, mutta jos on täällä muuten käymässä niin sitten se on vierailun arvoinen paikka :)

      Poista
  4. Kiva, että noi kynttilänjalat on livenäkin hienoja. Tilasin sellaiset eilen, vaikka mitän kamaa ei pitäisi ostaa ennen kuin Latoon muutetaan. Niitä uusia lasipurkkejakin olin klikkailemassa ostoskoriin, mutta jätin ne kuitenkin tilaamatta tällä erää. Hyvä minä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otitko sä joka numeroa vai vaan jotain tiettyä? Mua jäi vähän mietityttämään jos sittenkin myös se ykkönen ja kakkonen... Pitäis vaan nyt olla varma että uuteen kotiin tulee joku sopiva hylly mihin ne hienosti mahtuisivat! Se on jännä miten voi olla yhtä tyytyväinen siitä kun ostaa jotain kivaa kuin siitäkin kun onnistuu olemaan ostamatta vaikka oliskin ihan kiva mutta ei varma mihin :)

      Poista
    2. Joo, mä otin kaikki kolme. Selityksenä se, että jos ei muuta käyttöä niin synttäreinä sitten ainakin. Meillähän on kolmen vuoden sisällä tulossa 1-, 2- ja 3-vuotissynttärit. ;)

      Poista
  5. Peitto näyttää todella kivalta. Upea tuo mustavalkoinen kuosi! Tuollaisiin kivoihin kynttilänjalkoihin en ole ennen törmännytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuosi on tosiaan upea, kaikki osiot sopii täydellisesti yhteen. Ja niin moneen muuhun :) Kynttilänjalkoja oli myös 1 ja 2, ne nyt vähän vielä muakin kutkuttais...

      Poista