sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

OLOHUONEEN UUDISTUNUT TAULUSEINÄ JA UUSIA VIHERKASVEJA







Viime syksynä kun oltiin maalattu liukuväriseinä peittoon rauhallisemman harmaaksi, saatiin sinne lopulta reilun kolmen vuoden asumisen jälkeen taulutkin seinään. Syksyinen asetelma löytyy täältä, klik. 

Talven tuijottelun jälkeen, taulurykelmä tuntui olevan peilin suhteen hieman irrallaan, eikä seinä tuonut toivottua tunnelmaa huoneeseen. Kolmen kopla oli ehkä vähän liiankin harmooninen, ja nyt rikottiin ryhmää uuteen uskoon. Metsätaulu lähti nyt kokonaan makkarin puolelle ja omista jemmoista löytyi kolme muuta tauluseinälle. 

Omaa silmää tätä setti miellyttää nyt kovasti. Siinä on vähän enemmän kontrastia ja elämää, kun taulut eivät ole ihan yksi yhteen ja samaan aikaan hankittuja. Ajan mittaan kuvat vaihtuvat varmasti vielä moneen kertaan, mutta tällä hetkellä tämä on hyvä näin!

Tv-tasollakin vaihtuivat asetelmat, kun osuin vahingossa pitkänä perjantaina Plantagenin kasvialeen ja muutama uusi viherkasvi muutti meille. Tuo ensimmäisen kuvan pagodipuu on niin suloisen herkkä pikkuruisine lehtineen, ihastuttaa kovasti. Jos joltain löytyy vinkkejä sen elossa pitoon, niin kiitollisena otan vastaan :)

torstai 20. huhtikuuta 2017

KAUNIIT KATSELLA, KIVA KIIVETÄ - PUOLAPUUT LASTENHUONEESEEN



Pääsin tekemään todella mieluista yhteistyötä Suomen voimistelutuotteen kanssa. Ollaan jo tovi haaveiltu omista puolapuista, ja nyt saimme sellaiset pojan huoneeseen. Oli hienoa huomata, että puolapuut ovat suomalaista designia ja ne on valmistettu Lempäälässä ekologisista, myrkyttömistä materiaaleista. Hetki mietittiin pitäisikö puolapuut sijoittaa meille alakertaan, mutta loppujen lopuksi makkarista tai olohuoneesta ei täydellistä paikkaa niille löytynyt, toisin kuin pojan huoneesta pienen rymsteerauksen jälkeen. Sänky siirtyi päätyseinälle ja puolapuita varten jäi sopiva seinä tyhjäksi. Sen verran hyvin tuossa on tilaa, että pystyttiin ottamaan siihen levein malli, eli 80cm. Tässä leveydessä vältytään pahimmilta kiistoilta, kun lapset mahtuvat menemään siinä vaikka molemmat rinnakkain.



Valkoinen värin valinta oli helppo, sillä koivuiset eivät olleet pojan huoneen lattian materiaalin vuoksi vaihtoehto ja musta tuntui tähän tilaan hivenen liian hallitsevalta. Valintaan olenkin todella tyytyväinen. Puolapuut eivät vie tehoa kauniilta tapetilta, vaan ennemminkin tuovat sen entistä paremmin esiin, kun katse kiinnittyy puolapuiden ansiosta seinään. Puolapuut itsessään tuovat huoneeseen ihmeellisen paljon kivaa uutta tunnelmaa, vaikea uskoa miten paljon rivi puutankoja seinälle sijoitettuna vaikuttaakin positiivisesti huoneen ilmeeseen. Puolille on myös kätevä heittää päiväpeitto pois sängyltä illalla nukkumaan käydessä. 




Puolapuut tulivat kotiin kuljetuksella yhdessä pitkässä kapeassa paketissa. Puolat oli nopea ruuvata paikoilleen ja mukana tulevat taustalevyt tekivät seinään asennuksesta helppoa, vaikka talon tukirankenteen koolit eivät meillä ihan standardimitassa seinän sisällä olleet. Kunhan rungon koolauspuut löydettiin, puolapuut saatiin tiukasti ja tuvallisesti kiinni seinään ja ne kestävät nyt hyvin myös aikuisen painon. Tarkoituksena onkin hyödyntää puolapuita myös omaan treeniin, kunhan tässä alkuun pääsee! Toistaiseksi lapset näyttävät mallia, ja itse vain haaveilen noista vatsalihaksista ja käsivoimista mitä heiltä 6-ja 7-vuotiaana jo löytyy... Ihana nähdä miten kovasti lapset nauttivat puolapuilla voimailusta ja miten vaivatonta se on!






Tilasin meille samasta paikasta voimistelurenkaat pari vuotta sitten lasten joululahjaksi. Renkaat kiinnitettiin tyttären oven yläkarmiin ja ovat olleet kovassa käytössä siitä lähtien. Renkaiden hihnoja on sen jälkeen hieman kehitetty ja sain nyt uudet hihnat vanhojen tilalle. Tarranauhakiinnitys ylimääräiselle hihnalle tuli todella tarpeeseen ja kohensi renkaiden ulkonäköä ja turvallisuutta huomattavasti entisen epämääräisen nauhamytyn sijaan. Renkaissa aika tuntuu kuluvan kuin siivillä, käytetään niitä sitten temppuiluun tai keinumiseen. Itsellänikin oli lapsena renkaat katossa ja muistan edelleen hyvin miten hauskaa niissä aina oli. Renkaissa temppuilu kehittää hyvin niin käsivoimia kuin keskivartalon hallintaakin. Ja hyvin niistä saa myös Batman vauhtia viitan liehuntaan ;)


tiistai 18. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISTÄ JA SYNTTÄREITÄ








Pääsiäinen hurahti ohi aivan liian nopeasti! Pojan synttärit osuivat tänä vuonna pääsiäissunnuntaihin, joten päätettiin pitää juhlat mummoille, kummeille ja ystäville kerrankin juuri oikeana päivänä. Sehän tarkoitti sitten sitä, että vaikka sen kummempia krumeluureja ei näihin juhliin tullutkaan, niin silti se pari edeltävää vapaapäivää kului aika pitkälle valmisteluihin. Sitä siivoamista ja kaupassa käyntiä leipomisen lisäksi... Viimeinen lomapäivä kuluikin sitten juhlista toipumiseen (Korkeasaaressa) ja lopun lässäytti itselläni jonkinmoinen vatsapöpö yön ja tämän päivän seuralaiseksi. 

Nämä taisivatkin olla ensimmäiset lastenjuhlat, joissa ei sen kummempaa teemaa ollut. Paitsi itse pääsiäinen ja vieläpä aika hempeällä värityksellä. No, lapsekkaamman teeman aika on sitten kaverisynttäreillä. Mahdatteko millään näistä kuvista arvata mikä siellä voisi olla teemana? Voin sanoa, että se ei ole pääsiäinen, eikä vaaleanpunainen!

6-vuotias on nyt ylpeä ensimmäisen oikean rannekellon omistaja, ja parastahan siinä on se, että siihen saa aina leikeissä tarvittavan varalegoukkelin kiinni :D Legot, supersankarit, lohikäärmeet, merirosvot ja autot - samoilla suosikeilla on aika pitkälle menty viimeiset viisi vuotta. Olohuoneen sisustus sai uutta maustetta mm. lentokonehangaarista, johon minun pitää nyt mennä "kunnolla tutustumaan", koska en kuulemma vielä tiedä kaikkea mitä siellä on. Ok, kohta tiedän ihan varmasti enemmän kuin tarpeeksi ;)