Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Asuntomessut lähestyy /// ARVONTA

Meitä voisi miehen kanssa kai kutsua jo asuntomessukonkareiksi. Yhdeksät asuntomessut olemme kolunneet yhdessä läpi ja muutamat vielä erikseen. Uteliaisuus sinne vain vuosi toisensa jälkeen vetää, ja mitä todennäköisemmin myös tänä vuonna sinne suuntaamme.

Vuoden 2014 asuntomessut pidetään Jyväskylän Äijälänrannassa 11.7.-10.8. ja niiden teemana on Aalto sekä Puu-Tarha, Alvar Aallon perintöä sekä Äijälänrannan maanviljely- ja puutarhahistoriaa kunnioittaen. Messuilla on kiinnitetty huomiota laadukkaaseen arkkitehtuuriin sekä monipuoliseen viherrakentamiseen, ja se onkin teema joka itseä tällä hetkellä, remontin lähes valmistuttua, kiinnostaa jopa talojen sisusta enemmän.



Meidän Talo -lehti kokoaa tänä vuonna uudistuneille nettisivuilleen asiaa Jyväskylän asuntomessuista ja antaa tärppejä messuvierailua varten. Sivustolla julkaistaan uutta materiaalia lähes päivittäin läpi kesän. Siellä järjestetään myös viikoittain arvontoja, joissa voi voittaa asuntomessulippupaketteja tai muita palkintoja. Sivuilta löytyy myös asiaa Kalajoen loma-asuntomessuilta sekä kuvia ja muisteluita menneiden vuosien asuntomessuilta. Kannattaa käydä kurkkaamassa TÄÄLLÄ.




Minä sain myös mahdollisuuden järjestää arvonnan omille lukijoilleni, jossa voi voittaa asuntomessulippupaketin kahdelle hengelle (x2) tai Meidän Talo -lehden puolivuosikerran. Kaikki palkinnot arvon vastanneiden kesken sunnuntaina 29.6., joten vastausaikaa on lauantaina 28.6. klo 24.00 saakka.

Jos siis asuntomessut kiinnostaa tai haluat lehden luettavaksesi, niin vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Oletko aiemmin käynyt asuntomessuilla?
2. Mikä tulevissa messuissa erityisesti kiinnostaa?
3. Kumman palkinnon haluat jos arpaonni osuu kohdallesi: lippupaketin vai Meidän talon puolivuotiskerran?

Muista jättää linkki, tai sähköpostiosoitteesi.
Ilmoitan voittajille tuloksesta heti arvonnan jälkeen.

Arpaonnea!!


Postaus ja arvonta toteutettu yhteistyössä Meidän talo -lehden kanssa.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ihana yllätys + pulma

Onni potkaisi ja voitin Saa kurkistaa-blogin ystävänpäivän arvonnassa kolme ihanaa Mintun itse piirtämää printtiä! Olipa varsinaisen iloinen alku tähän viikkoon kun maanantaina ilmoituksen sain ja tänään jo poimin kuvat postilaatikosta. Aivan ihania ovat luonnossakin, tykkään kovasti kolmioiden värityksistä. Ja tuo timantti on vaan niin tyylikäs!


Piti heti pelastaa raameihin etteivät vaan mene ruttuun kesken muuton. Pienet kolmiot saivat tilapäisen paikan olohuoneen lipaston päältä


Ja toiset kaksi saavat nyt viihtyä tämän tuunatun cd-kaapin päällä. 
Muuton jälkeen näkisin näissä oivan kollaasin alun.


Mintulla oli kai aikeissa laittaa printtejä myyntiinkin, joten kannattaa kurkistaa Saa kurkistaa-blogin puolelle jos samanlaisia tekee mieli. Ja muutenkin blogista löytyy aina paljon kaikkea ihasteltavaa.

EDIT: tässä vielä suora linkki pieneen printtikauppaan :)

*****

Miten voikin saada aikamoisen päänsäryn aikaan sellaisesta aiheesta kuin tv-taso!? Niitä olen nyt pari päivää selannut ja selannut ja eihän tästä tule mitään. Aina on joko liian leveä, liian korkea, liian matala, vääränlaiset jalat, vääränlaiset ovet, ei löydy sopivassa värissä, liian kallis, liian yleinen, liian outo, liian tylsä, liian erikoinen jne.

Tärkeimmät kriteerit: leveys 120-145cm (seinä takana on 170cm). Pitää syödä ja piilottaa sisäänsä pari alle 30cm syvää laitetta ja häivyttää mukaan 42Lx30Sx16K cm etukaiutin. Vieressä olevan mustan 82cm korkean, 23 leveän ja 30 syvän kaiuttimen piilotus plussaa. Mieluiten valkoinen, sirot jalat, korkea profiili lattiasta. TV voidaan pultata myös seinään. Valkoisen sijaan voi olla myös aito ja täydellinen 50-luvun senkki / taso. Hinta mielellään (reilusti) alle tonnin, täydellisen yksilön kohdalla joustonvaraa on. Löytyiskö (löytyyhän!) teiltä ehdotuksia (älkää sanoko bestå)?

Tässä jotain mielessä pyöriteltyjä:



Aikalailla ruotsalaista, parin tanskalaisen säestämänä.
String oli eilen se täydellinen, mutta siihen ei saada etukaiutinta oikein mitenkään järkevästi (ei varmaan tarvitse sanoa montako kertaa olen noita kaiuttimia tässä kironnut..?).
Voice Alento olisi ehkä nyt eniten mieleen, mutta kallis.
BoConceptin alempaa Fermoa ei kai saa kuin harmaana..?
Miehen Ikea-kiintiö on melko äärirajoilla.

torstai 14. helmikuuta 2013

Arvottu on!

Nyt on Onnenkoukkuja kirja-arvonta suoritettu. Paljon kiitoksia osallistuneille! Arvonta olikin tämän blogin ensimmäinen. Arpoja jaettiin 27kpl ja arvonta suoritettiin perinteisin menetelmin: nimilaput pipoom ja onnettareksi ilmoittautui vapaaehtoisesti 3,5v tytär. 


Pisimmän korren nappasi Minna, joka käyttäisi 18miljoonan euron lottovoittonsa näin:
Ostaisin unelmieni talon maalta. Tekisin kauan haaveilemani kaukomatkan. Antaisin vanhemmilleni osan voitosta, ovat minua niin paljon elämäni aikana auttaneet :)


Laitatko Minna yhteystietosi osoitteeseen villaharakanpesa (at) gmail.com niin saat kirjan kevättalven piristykseksi :) Jos voittajasta ei kuulu mitään, niin suoritan uuden arvonnan viikon kuluttua.


/////////////

Aikalailla yhteneviä tuntui lottovoittohaaveet olevan. Ja veikkaanpa että useimmilla osallistuneilla jäisi tuosta 18 miljoonasta 15-17 miljoonaa sinne tilille talletettavaksi... ;D On se kyllä niin suuri summa rahaa, että vaikea sitä on käsittää mitä kaikkea sillä oikeasti saisikaan. Minusta tuntuu jopa röyhkeältä kirjoittaa näin pitkä lista useimpiin teistä verrattuna, mutta näistä minä haaveilen:

 *Velat pois *

* Teettäisin Puistolan remontin loppuun ja siitä tulisi kakkosasunto, kaupunkikoti. *

* Hahmakettu-blogin Nannan kommentti maalaistalosta osui niin jokaista yksityiskohtaa myöten yksiin omien lottovoittounelmien kanssa että kopioin sen tähän:
Ostaisin vanhan ison maalaistalon järven rannalta ja hankkisin sinne paljon kotieläimiä. Palkkaisin yhden tai pari työntekijää avukseni eläimiä hoitamaan. Kesäisin pitäisin siellä omaa kahvilaa, jonne tekisin ruoat itse ja mahdollisimman pitkälle itse kasvetuista aineksista tai ainakin läheltä hankituista. *

*Ostaisin äidille ja anopille toiveidensa mukaiset asunnot juuri siitä lokaatiosta mistä haluavat.*

* Hankkisin upean vanhan villan loma-asunnoksi joko Pohjois-Italiasta tai Kroatiasta (jälkimmäisessä en ole käynyt, mutta olen aivan rakastunut kuviin ja kuvauksiin mitä olen nähnyt). Sinne olisivat ystävät tervetulleita milloin vaan, halutessaan myös silloin kun emme itse olisi paikalla. *

* Miehelle pari unelma-autoa (niin laantuisi edes hetkeksi nekin puheet ;)) *

* Ajaisin ehkä lopultakin ajokortin. Tai hankkisin autonkuljettajan niitä hetkiä varten kun miestä ei huvita kuskata (esim matonkudekauppaan), hah. *

* Matkustaisin aina juuri silloin kun huvittaa, sinne minne huvittaa (ihan ensimmäiseksi voisin tehdä parin kuukauden kierroksen Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Japaniin) *

*Tutkisin tarkkaan lapsiin liittyvän hyväntekeväisyyskohteen Suomessa ja/tai ulkomailla, josta voisin olla varma että se vaikuttaa suoraan ja mahdollisimman tehokkaasti apua tarvitseville. *

* Sijoittaisin niin ettei olisi huolta huomisesta. *

///////////

tiistai 29. tammikuuta 2013

♦ Onnen koukkuja -arvonta! ♦

Sain kustantajalta ennakkopainoksen suositun Ranskalaiskirjailijan Grégoire Delacourtin kirjasta Onnen koukkuja. 
Kirja julkaistaan 4.2.



Lyhyen romaanin alkuasetelma on ajatuksena kutkuttava. Pikkukaupungissa asuva keski-ikäinen nainen Jocelyne omistaa käsityökaupan ja kirjoittaa käsityöblogia.
Hän on naimisissa naimisissa Jocelyn nimisen miehen kanssa  ja heillä on kaksi aikuista äskettäin kotoa pois muuttanutta lasta. Elämä etenee omalla painollaan onnen sekä surun hetkien säestämänä ja arki rullaa hyvin, mutta aina välillä Jota mietityttää mitä muuta sitä elämällään voisi tehdä. Ympärillä ihmiset kohisevat euroloton jättipotista, jolla voi voittaa 18 miljoonaa euroa, mutta Jocelyn ei suuremmin moista itselleen kaipaa, koska mitään ei varsinaisesti ole pielessäkään. Mutta ainahan se on mukava miettiä mitä jos!? Mitä siis tapahtuu kun voitto osuu juuri Jocelynille?

Kirja on kepeä ja nopealukuinen. Luin kirjan päivässä, vaikka lukuaikaa minulla ei todellakaan ole paljon. Se vei mukanaan, mutta siinä on myös elementtejä joista en pidä. Sanotaanko vaikka niin, että en ole koskaan ollut ranskalaisen kirjallisuuden ylin ystävä, ja tämä edustaa genreään hyvin. Huonoksi en sitä kuitenkaan voi haukkua. Teksti oli miellyttävää lukea ja tarina herätti paljon ajatuksia. Se on melko yllätyksetön, mutta ei kuitenkaan suoraan ennalta arvattava. Sopiva pieni välipala, jonka lukee helposti myös vähemmän lukemista harrastava.

Mitä sinä tekisit jos voittaisit lotossa 18 miljoonaa euroa? 
Kerro se minulle kommenttiboksissa, niin voit saada iskemättömän kirjan itsellesi. Voittajan arvon ystävänpäivänä eli torstaina 14.2. ♥ Jos olet anonyymi keksi itsellesi tunnistettava nimimerkki. Voittajaa odotan viikon, jonka jälkeen suoritan uuden arvonnan jos voittajasta ei ole kuulunut mitään. Tiedossa olevaan sähköpostiin ilmoitan toki voitosta. Voittajan osoitetiedot välitän kustantajalle joka postittaa palkinnon.

Arvontaonnea!