Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2016

NEULOTTUA: PIKKUINEN PUPU PIENELLE TYTÖLLE



Blogiin tulikin yllättäen pieni tauko hiihtolomaa edeltävien kiireiden ja itse hiihtoloman vuoksi. Kierrettiin lomalla puoli Suomea, enkä sitten saanut autossa istuessa tietokonetta esiin kaivettua, vaikka niin olinkin suunnitellut ja kone kävi samalla tourneella kuin mekin. Lomareissun pääkohteena oli miehen veljentyttären ristiäiset kaukana Torniossa. Pienen korun lisäksi neuloin vauvalle kaveriksi tämmöisen pupun, joita tein pari vuotta sitten omansa myös meidän lapsille sekä yhden kummityttärelleni. 

Tämäkin pupuneito sai päälleen pilvenreunakuvioisen mekon, mutta tällä kertaa Muitaihania talvisukista tutuin värein. Jostain syystä näiden pupujen pää menee aina vinoon, ja vaikka nyt muistankin silloin edellisessä pupubuumissa miettineeni miten sen korjaan, eihän se nyt neuloessa mieleen tullut. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että söpöjä nämä pupuset ovat. ja nyt on uusi suloinen serkku sekä meidän lapsilla, että lasten pupuilla :)

Alkuperäinen ohje on täältä. Oletteko muut näitä pupuja neuloneet?

maanantai 8. helmikuuta 2016

VALMIIT IHANAN IHANAT TALVISUKAT







Sainpahan minäkin lopulta nämä Muita Ihanian Talvisukat valmiiksi. Alussa tein näitä täydellä tarmolla, niin etten meinannut malttaa odottaa uusia kuvioita, mutta sitten iski jumi. Ihan vaan sen takia, että tajusin, ettei nämä sukat mun jalkaan mahdu millään ja arvoin aikani puranko ja teen alusta uudestaan, vai jatkanko näitä tytärtä varten. Päädyin jälkimmäiseen. Varren kohdalla vielä vähän kriiseilin oman jalan paksuutta, mutta kun jalkaterästäkin tuli sopiva 31 kokoiseen jalkaan, epäilen, että mun neulekäsiala on kenties tiukahko...

Omat varpaat jäi nyt ilman lämmikettä, mutta tytär sai itselleen ihanan ihanat polvisukat. Kun katsoo tuota tyytyväistä sukkien omistajaa, ei tässä jaksa edes harmitella, etten niitä itselleni saanut. Värivalinta osui omaan makuun melkoisen nappiin ja lankojakin jäi vielä sen verran, että eiköhän niistä vielä toisetkin sukat neulo. Ellen sitten innostu Tiinan uudesta helmikuun tyyny-haasteesta... ;)