Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirroksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirroksia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. marraskuuta 2015

HUH HELPOTUS, VALMISTA TULI







Nyt saa blogitauko väistyä ja uudet tuulet puhaltavat. Tai no, sisältö pysyy kyllä varmaankin aika lailla samana kuin ennenkin; sisustusta, remppaa, itse tehtyä, arjen kiemuroita ja lasten touhuja, mutta nyt tämän päivittäminen tuntuu pitkästä aikaa taas järkevältä, kivalta ja innostavalta. Indiedays inspirationiin en näytä enää kuuluvan, mutta eipä tuo taida juuri tähän omaan tekemiseen vaikuttaa. Toivottavasti kaikki lukijat eivät ole näiltä sivuilta kadonneet ja ne luovuttaneetkin vielä löytävät uudestaan paikalle :)

Kaksi viikkoa sitten sain portfolion valmiiksi, opinnot päätökseen ja sisustussuunnittelukurssin todistuksen taskuun. Paljon siinä riitti puurtamista ja lopussa meni jo yötöiksi, mutta lopputulokseenkin voi sitten onneksi olla tyytyväinen. Kohteena oli 2-kerroksinen rivitaloasunto. johon suunnittelin keittiön, wc/kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen, olohuoneen / ruokailutilan, makuuhuoneen sekä lastenhuoneen. Oikea asiakas, joka onkin jo makuuhuoneen remontilla aloittanut. Tuleepa olemaan hienoa nähdä lopputulos valmiina aikanaan! Sen verran tilaa vaati tuo skisseille käsin piirtäminen, että poikasen huoneeseen rakennettiin iso työpöytä, johon minäkin sitten kaikkine tarvikkeineni mahduin. Nyt on poika tyytyväinen, kun äidin romut on poissa ja pöytä vapaa omille touhuille.

Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Jos on postaustoiveita, niin laittakaa ihmeessä tulemaan! Mullakin kyllä jo monta juttua mielessä :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

PIENEN POJAN UUSI SÄNKY










Meidän poika täytti viime viikolla 3-vuotta! Ihana pieni ilmoitti, että "enää minä en ole vauva, vaan supelsankali". Supelsankali ei tietenkään nuku enää pinnasängyssä (olkoonkin, että siitä oli laita poistettu jo aikaa sitten) vaan tarvitsi itselleen ison pojan sängyn. Ikeaanhan se valinta taas kohdistui; jatkettava Sundvik tuntui kätevimmältä, kauniilta ja hyvin siskon Minnen-sänkyyn sointuvalta. Synttäriaamuna, pöydällä odotti myös pikkuinen lego-paketti ja isin piirtämä lentsikka-kortti. Juhlat vietetään vasta toukokuun puolella, kunhan (toivottavasti) pääsiäisenä aloitettu terassi on saatu kuntoon, eikä ole enää pelkkä maassa ammottava kuoppa...

Aika juoksee hurjaa vauhtia ja säiden parannuttua, illat ja viikonloput tulee vietettyä pihalla. (Kahden) terassin rakennus, kasvilavan suunnittelu, lasten trampoliini ja erilaiset retket ovat pitäneet siitä huolen. Mulla onkin blogin kanssa nyt jonkinmoinen suvantovaihe meneillään, aiheet ovat kadoksissa kun sisustus on ja pysyy samana, ja käsityöt/askartelu ei etene. Jos siis on jotain mistä kiinnostaisi kuulla, niin heitelkää ehdotuksia ilmaan! Muuten pahoin pelkään, että hidas postaustahti jatkuu.

p.s. Eikös vaan ollut mahtava pääsiäinen!? En meinaa uskoa mikä säkä säiden suhteen kävi, vaikka täällä auringon kuumottavia poskia ja hieman kärähtänyttä olkapäätä viilennellä yritänkin :)

perjantai 17. tammikuuta 2014

PERJANTAIN PIKKUPIKKU PIIRTELYPOSTAUS


Kaivelin kuva-arkistoja, ja sieltä pomppasi esiin pari korttikuvaa, joita en syksyllä tänne tallettanutkaan. Juhlittiin marraskuussa kahta suloista neitiä, joille lahjojen lisäksi piirtelin kortit mukaan. 1v-kortin sankarittaren piirsin omaan huoneeseensa paketista kuoriutunutta mekkoa mallaavaan asuun. Isosiskonsa 3v-korttiin tuli taas mekko, jollaisen joskus toivoisin vielä jostain löytäväni :)

Meidän juhlijat odottavat jo kuumeisesti seuraavia kemuja, ja kohtahan tuo kevään ja kesän juhlaputki jo alkaakin! Jännä juttu, miten aina ennen tuntui, että suurin osa perheen ja kavereiden juhlista oli syksyllä tai talvella. Nyt taas  juhlitaan helmikuusta-toukokuuhun ja sitten taas kesäkuusta elokuuhun aina viikon, parin välein. Ehkä siitä huomaa vain sen, miten omia synttäreitä ei oikein enää jaksa juhlia, kun eihän ne mihinkään ole paikkaansa vaihtaneet ;)

Oikein mukavaa viikonloppua! Toivottavasti aurinko paistaa vapaallakin yhtä ihanasti kuin parina viime päivänä!

perjantai 4. lokakuuta 2013

HÖYHENIÄ JA ORIGAMEJA - UUSIA TAULUJA











Tekeminen ruokkii itseään, ainakin minun kohdallani. Tuli vahingossa perustettua "taulutehdas". Olen pitkään haaveillut kauniista höyhentaulusta. Etsiskelin sopivaa, mutta suosikki jäi sitten Amerikasta asti tilaamatta. Kyniä ja sivellintä en ole pitänyt kädessä pitkään aikaan, mutta jostain se inspiraatio nyt kumpusi. Päädyin tekemään kaksi eri versiota, kun ensimmäinen ei ihan täysin miellyttänyt. No, molemmissa on omat ongelmansa. Kun saisikin toisesta toisen höyhenen ja toisesta toisen... Akvarellikyniä en ole kunnolla kokeillut koskaan ja ihastuin niihin.

Kyniä etsiessäni, törmäsin kassilliseen paperikirppuja, joita kesällä tehtailin makkarin valaisinta varten. Sinne teinkin sitten lopulta sen painetun version, joten kirput jäivät käyttämättä. On niitä tuolla vieläkin parisataa, mutta 9 pääsi kehyksiin. Origamitauluissa miellyttää minua kovasti tuo kolmiuloitteisuus, joka erilaisen valaistuksen kanssa tuo tauluihin jatkuvasti uutta ilmettä ja muotoa.

Sommittelin kirppuja myös isompiin kehyksiin, että olisin saanut niitä enemmän tuhottua, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Etsin netistä inspiraatiota ja törmäsinkin miura-ori origameihin. Ihastuin chevron/kalanruoto tyyppisen kuviointiin ja vahvaan struktuuriin täysin ja ilta menikin sitten taitoksia opetellessa. En löytänyt kunnollisia ohjeita, mutta minuutin youtube pätkän avulla sain kiinni ideasta. Aloitin pienestä muistilappukuution paperista, etenin lasten piirustuspaperiin, mutta lopullisen version tein 53x53cm kokoisesta tapetin palasesta. Kannatti kantaa edellisen asunnon olohuoneen tapettipalasta mukanaan. Nyt se pääsi seinälle täälläkin :) Tai no, tauluille ei ole nauloja, tai hyllyjä vielä tarpeeksi. Päädyin siis jälleen kerran kuvaamaan jääkaapin ja leikkihuoneen hyllyn päällä. Nuo tiilenpäät ja laastiseinä alkaa käydä varmaan teille jo liiankin tutuiksi... ;)

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Timanttiset onnittelut





Ystävä täytti pyöreitä, joten tokihan lahjan oheen piti korttikin piirtää. Mielessä pyöri Circus-Joannan hienot mustavalkoiset kirjainpiirustelut, mutta muodoksi valikoitui muuta. Timantti-idean bongasin jostain Etsyn uumenista, mutta sen linkin jo kadotin... Lahjaksi itse tehty tyynyliina ja Englannista tilattu kassi. 

Note to self: osta reilusti kartonkia! Miten se kortin tekeminen meinaakin joka kerta tyssätä siihen ettei tästä taloudesta löydy sopivaa korttipohjaa, vaikka paperia on työhuoneen kaapit pullollaan?

lauantai 23. helmikuuta 2013

Sitten siinä kävikin niin...

... että meille tuli hoppu!

Meillä piti olla vielä reeeeeilusti aikaa ennen muuttoa. Myytiin oma asuntomme itse kätevästi naapureille muutama viikko sitten. Naapurit laittoivat sitten omansa myyntiin. Kaikki ajateltiin että muutto olisi toukokuussa, mutta sanottiin että jos on pakko voidaan muuttaa 6.4. No, ostajien ostaja ratkaisi ja meillä on nyt tasan kuusi viikkoa muuttoon. Kuusi!!

Meinaa "vähän" stressiä pukata. Talon remontti ei ole vielä lähelläkään valmis. Tässä pitäisi samalla käydä töissä ja hoitaa lapset ja pakata. Ja tehdä 5 töihin liittyvää koulutusta. Järjestellä lasten tulevat hoitokuviot. Etsiä anopille asunto. Ja muuttaa!! Oho.


Mitä tekee hän? Potee kotona flunssaa kun mies raataa rempan kimpussa. Mun piti vaan levätä kun en näköjään yölläkään ikinä saa/osaa nukkua tarpeeksi. Meinasin lukaista ja ihastella uusia kirjoja. Niitä en ole vielä avannut. Tyhjensin lasten vaatekaapeista kaikki pienet pois; pakkasin kassit muutamaan ystäväosoitteeseen, yhden uffille ja yhden roskiin. Naputin ison kasan Huutikseen. Siivosin. Neuloin villasukkaa. Valmistelin illallisen. Käytiin kaupassa. Yskä jatkuu, ihme. NYT istun ja lepään. Odotan Putousta. Piirsin myös vähän (eilen). Seuraavaksi opettelen priorisoimaan ;)

torstai 21. helmikuuta 2013

Piirtämisen ilo!

Olen ollut pitkään sitä mieltä että en osaa piirtää yhtään. Ne kuvat mitä mielessäni näen, eivät siirry paperille eivät sitten millään. Joten olen antanut olla, vuosikausia. Kuvataiteellisen ilmaisuni olen suorittanut öljyväreillä maalamalla tai savesta muovaamalla enkä niihinkään välineisiin ole koskenut vuosiin. 

Mieheltä löytyisi sähköinen piirtopöytäkin josta saisi tietty printtejäkin, mutta ehkä nää perinteiset metodit riittää mulle...

Muistin miehen piirustustarvikkeiden joukosta kaksi suloista piirustusopasta ja päätin huvikseni eilen illalla hyvin skeptisenä kokeilla että saisinko kirjojen ohjeilla yhtään mitään aikaan. Olen ollut hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei piirtämistä kirjoista opita, mutta voi niistä näköjään saada hyvän startin. 


Piirtäminen vei mukanaan. Nyt en haluaisi mitään muuta tehdäkään. Olen etsinyt lasten tulevaan huoneeseen kivoja printtejä, nyt taitaa lapsiparat saada äidin tekemän palatapetin ;DDD

Keskellä ihan ensimmäiset pupuset

Tai ainakin ison kasan värityskuvia.


Lapset tunnistivat tästä kuvasta heti itsensä. Saanko esitellä: Isosisko ja Pikkuveli, E&V.


Tässä kuulemma äiti-pupu ja isi-karhu


Piirtämisessä on sekin kiva, että mukaan saa sellaisia elementtejä joita ei ole raaskinut / saanut ajoissa aikaiseksi ostaa. Kuten Mini Rodinin pandamekon, Beau Lovesin rusettipaidan ja Brion kirahvin ;)