Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

KEITTIÖN SÄILYTYS KUNTOON

















Postailin tovi sitten meidän keittiön säilytyshaasteista. Tasoille kertyi liikaa tavaraa ja kaapit tuppasivat rönsyilemään joka suuntaan ilman nimettyjä säilytyspaikkoja ja loppuun vietyä suunnitelmallisuutta. Hyvä aie kaappien sisusten optimoinnista jäi kolme vuotta sitten toteutetun keittiöremontin jälkeen aikeeksi, kun kyllähän tuolla pärjäsi ja keittiön mieluisa ulkonäkö antoi paljon anteeksi.

Pääsin tekemään IKEAn kanssa yhteistyötä ja sain valita meidän keittiöön arkea helpottavia irtotavaroita. IKEAssa on menossa keittiöviikot vielä 1.3. saakka ja sivuilta löytyy vielä tavallista enemmän inspiraatiota ja tarjouksia keittiön toimivuuden lisäämiseksi, tai vaikka kokonaan uuden keittiön rakentamiseen. Ollaan nyt reilu viikko elelty tehtyjen muutosten kanssa ja olen kyllä hurjan tyytyväinen siihen miten näillä pienillä lisäyksillä saatiin keittiön kaapit mahdollisimman hyvään hyötykäyttöön.

Suurin näkyvä muutos on tasojen tyhjentyminen liiasta tavarasta niiden tärkeimpien päädyttyä seinälle RIMFORSA seinäkiskoon. Saman sarjan lasipurkkien, koukkujen ja laatikon lisäksi, laitoin kiskoon myös GRUNDTAL magneettipurkit lasten pastilleja ja purkkaa varten sekä BOHOLMEN astiankuivaustelineen aterinpurkin tiskiainetta ja tiskiharjaa varten. Astiankuivausteline meni puolestaan kattilakaappiin pitämään kattilankannet järjestyksessä. IKEAssa on saatavilla myös tehtävään nimetty kattilankansiteline, mutta koska meillä oli käyttöä myös tuolle purkille, päädyttiin tähän ratkaisuun. Kattilakaappiin lisättiin myös iso VARIERA laatikko eväsrasioita ja pakasterasioita varten, joka yhdessä kattilankansitelineen kanssa aikaan sai sen, että ulosvedettävät hyllyt ovat nyt oikeasti ulosvedettäviä, ilman että kaapista kuuluu kolinaa kansien sinkoillessa pitkin kaappia.

Laitettiin VARIERA laatikoita myös yläkaappeihin, niin että nyt myös taaimmaiset tavarat on helppo saada käyttöön koko laatikko pöydälle nostamalla. Kirjoitin dymolla vielä laatikoihin ja lasipurkkeihin tekstit, niin että yhdellä silmäyksellä näkee minkä laatikon alas haluaa nostaa. Jos katsoitte edellistä postausta, ero entiseen on aika merkittävä. Samalla tavalla dymotin myös alalaatikon TILLSLUTA-kuivaelintarvikepurkit, jotka yhdessä entisten olemassa olevien pelti-ja muiden purkkien kanssa muodostivat hyvän ja toimivan kokonaisuuden, josta tuotteet löytää nyt helposti. Maustesäilytyskin me uusittiin uusien maustepurkkien ja maustepurkkialustojen avulla. Vanhoja purkkejä säästettiin, mutta päästiin ihanasti eroon kaikista pusseista joita laatikossa aiemmin pyöri.

Jo pidempään haavelistalla olleet VARIERA sarjan bambuiset aterinlaatikot aiheuttivat hieman päänvaivaa. Kyseiset laatikot on mitoitettu IKEAn METOD-keittiöön sopiviksi ja sen ulosvetolaatikoiden mitat poikkeavat hieman meidän vanhoista FAKTUMeista, eli uudet ovat suurempia kuin ennen. Tämä ongelma kuitenkin ratkaistiin sahaamalla aterinlaatikoista pieni siivu päädystä pois, jonka jälkeen ne asettuvat paikoilleen täydellisesti, eikä palan puuttumista ulosvetolaatikon ulkoreunasta huomaa lainkaan. Samat sisukset sai siis pienellä vaivalla sopimaan myös erimalliseen laatikkoon.

Kuten jo totesinkin, olen tosi tyytyväinen siihen miten vähällä vaivalla kaapeissa olevien tavaroiden käyttö helpottui entisestään ja miten koko keittiö selkiytyi. Tykkään paljon puusta jota pilkottaa nyt vähän seinäsäilytysjärjestelmästä sekä laatikoiden sisältä ja tuo osaltaan hieman lämpöä ja kotoisuutta. Sävyltään bambu sopii hyvin noihin meidän muutamiin vanhoihin tiikkikalusteisiin.

Pitkä tarina ja paljon kuvia, miltäs näyttää teidän silmiin? :)

Yhteistyössä: IKEA

lauantai 13. syyskuuta 2014

KODINHOITOHUONEEN PÄIVITYS







Pieni paussi blogista on tehnyt hyvää. Nyt tuntuu ajatukset taas virtaavan vähän eri malliin, eikä koko homma ole vain pakkopäivittämistä, vaan oikeasti mukavaa touhua. Syksy alkoi ehkä hieman liiankin kiireisesti, ja koko elämä on paikka paikoin tuntunut pelkältä suorittamiselta. Siitäkin huolimatta, että lähes kaikki on ollut vapaavalintaista ja siihen on sisältynyt paljon todella mukavia juttuja ja hetkiä.

Kodinhoitohuone on kokenut pientä muutosta toiminnallisuuden parantamiseksi. Ikean tynnyrit päätyivät aiemmasta tehvästään pyykkikoreiksi. Edelliset pyykkipussit olivat niin isot, että niihin sai liian helposti upotettua kolmenkin viikon pyykit. Mies päätyi sairaslomallaan pyykkipiiaksi, ja siitä sai tämä muutos alkunsa ;)

Pyöreän peilin sijalle oven suuhun kiinnitettiin kesän lopussa kaksi Ikean Gunnern-peilikaappia. Lukittava lääkekaappi on ollut hakusessa kodarin valmistumisesta lähtien, mutta tarpeeksi kivan näköistä ja kapeaan seinään sopivaa ei löytynyt, kunnes satunnaisella Ikean reissulla nämä osuivat sattumalta eteen ja lähtivät siltä seisomalta mukaan. Tajusin vasta myöhemmin, että kaapit kuuluvat syksyn uutuuksiin. Oikein pätevät ja kivan malliset kaapit! Eipähän tarvitse tuotakaan nurkkaa enää mietiskellä, se on nyt valmis!

Suurin muutos oli kodarin uusi ulko-ovi. Edellinen kaksi-lehtinen ovi veti, eikä siitä nähnyt läpi. Yksilehtinen ovi on paitsi kätevä, myös tiivis (täsmälleen sama ovi valkoisena on olohuoneessa terassin suuntaan, ja se lunasti vaatimuksensa viime talvena oivasti). Parasta ovessa on kuitenkin sisään esteettömästi virtaava valo ja maisemat naapurin takapihalle, jossa kukaan ei koskaan vietä aikaa. Tuntuu, että oma tila vähintäänkin tuplaantui :)

maanantai 18. elokuuta 2014

RULLAATI RULLAA JA JÄRJESTYS UUSIKS /// OSA1 LEIKKIHUONE











Taisin aiemmin kesällä mainita, että laitettiin kodissa huonejärjestys uusiksi. Muutettiin oma makuuhuone alakertaan, lapsille tehtiin unihuone entiseen makkariin, ja uni-/leikkihuone muunnettiin pelkäksi leikkiareenaksi. 

Järjestely on vaikuttanut toimivalta. Alakerran kaaos on selkiintynyt huomattavasti, kun lelut ovat suurimmaksi osaksi pysyneet yläkerrassa. Uusia juttuja ei ostettu kuin automatto, kaikki muu on rymsteerauksen tulosta. Leikkiteltta pääsi autotallin kassistaan 1,5 vuoden tauon jälkeen taas pystyyn, ja hyvin on leikkijöitä sisäänsä vetänyt. 

Jonkinmoinen kaaoshan siellä suurimman osan aikaa vallitsee, vaikka sitä leikin jälkeen siivoamista on kovasti yritetty opetella. Jos siihen puuhaan löytyy jotain kikkakolmosta ja hyvää porkkanaa, niin saa neuvoa! Tyttöjen ja poikien valtakunta, jossa erilaiset leikit sujuu sopuisasti rinta rinnan (kuka niitä jaaatkuvia kiistoja laskee, hah).

tiistai 13. toukokuuta 2014

SOMA SEINUSTAN SEURUE - STRING, SMEG JA SENKKI







Pitkäaikaiset lukijat ehkä muistavat, kuinka ennen muuttoa haikailin Smegin pariksi String hyllyjä. Silloin hieman jumiuiduin ajatukseen, että niiden pitäisi olla korkea versio kaappeineen ja lehtihyllyineen, joka nosti hinnan yli budjetin. Ihastuin sittemmin myös vitriiniajatukseen ja kun Ikea Stockholm 2013 kaappi tuli vastaan, se oli menoa. Mutta joskus, useinkin, pitäisi pysyä siinä alkuperäisessä ajatuksessaan hieman maltillisemmin, eikä karata sivuraiteille. En nimittäin päässyt siitä Stringistä yli, en sitten millään. Ja kun tuo senkki tuohon sitten kirpparilta löytyi, tarkoitti se saman tien vitriinin lähtöä ja String-hyllyn sisään muuttoa!

En ollut uskoa silmiäni, kun totesin hyllytilausta aikoessani, että Fds:n tilausaika oli 4-5 viikkoa, Vepsäläisellä 6 viikkoa ja Stockalla jopa 10! Hyllyllä, jota niin moni itselleen halajaa... Odottelin siinä järkyttyneenä pari viikkoa (mikä ei tietysti sinänsä ole normaalisti fiksua, kun sehän vain pidentää tilausaikaa), ja päädyin sitten Finnish design shoppiin, kun siellä oli ollut se 4-5 viikkoa. Ilokseni huomasin, että hyllyjä olikin tullut varastoon ja sain hyllyt lähipostiin kaksi päivää tilauksesta! Eli kannatti sittenkin odottaa ;)

Tilausta tehdessäni, olin varma, että tarvitaan 30cm syvät hyllyt, mutta niin vain viime hetkellä nappasin ostoskoriin 20cm syvät. Ja sehän on juuri täydellinen kokonaisuus! Istuu paikoilleen kuin nakutettu, ja vetää hyllyilleen juuri sopivasti tavaraa. Tällä erää näillä tavaroilla, mutta kun käyttöastioista ja ailahtelevasta mielestä on kyse, ilme muuttuu tämän tästä.

Mitäs muuta muutosta huomaatte? ;)

tiistai 8. huhtikuuta 2014

THE LIPASTO








Aika moni tuntui jäävän miettimään, mikä ihme lipasto meille nyt vitriinin tilalle kotiutui. No, näissä kuvissa se ihanuus on. Kuten näkyy, tavarat eivät ole vielä löytäneet vielä paikoilleen, vaan majovat niin lipaston kuin keittiön tasojenkin päällä. Kyse ei ole tilan vaan ajanpuutteesta, molemmat kaappiosat ovat vielä typötyhjät.

Samanmoinen 50-luvun lipasto mulla on ollut haaveissa jo pidempään, olisin sen halunnut alunperin meille tv-tasoksi. Huutiksesta ja Tori.fi:stä kytättynä, lipastot joko aina kerkisivät mennä tai hinnat nousivat aivan liian korkeiksi. Nyt saatiin lauantaina hetki omaa aikaa aikuisten kesken, ja päätettiin tehdä ajelu lähikuntien kirppiksille. Päästiin matkaan vasta yhden jälkeen joten paljon aikaa meillä ei ollut, kun kirppikset yleensä sulkevat ovensa lauantaisin jo klo 15 (miksi?). Riihimäki ei tarjonnut meille mitään, mutta Klaukkalan Viirin kirppiksellä tärppäsi ja sopivaan hintaan. Olihan se aika uskomatonta, että yksi ajelu tuotti noin hyvin tulosta! Kaiken lisäksi, juurikin samaisena päivänä otti blogin lukija yhteyttä vitriinin tiimoilta, ja tehtiin kaupat siinä ajellessa :) Aikamoisen täydellinen ajoitus! Vitriini oli kaunis (näkyy esim täällä), mutta jääkaapin viereen oli pakko saada laskutilaa, sen verran tympeää on ollut ladata ostokset ensin lattialle ennen jääkaappiin latomista. Lisäksi meillä lainehtii jatkuvasti sälää, joka on parempi saada ovien taakse piiloon, eikä vitriiniin paraatipaikalle.

Tuohon lipaston päälle suunnittelen vielä hyllyjä, ne tulee sitten kun tulee. Lipasto itsessään sopii minusta tilaan täydellisesti, tuo sopivaa korkeuseroa, syvyyttä ja tunnelmaa, peittää (aikanaan) turhat tavarat ovien taakse ja laatikoihin ja istuu vallan hienosti keittiön tuoleihinkin. Lipaston uumenista löytyi kaupan päälle vielä vanha c-kasettikin. Hauska ylläri, vaikkei meiltä mankkaa löydykään. 

torstai 13. maaliskuuta 2014

ETEISEN SÄILYTYSRATKAISUJA

Kun edellisen postauksen ensimmäisestä kuvasta siirtyy eteenpäin kohti portaita, päätyy meidän eteiseen. Kyselin vinkkejä säilytyspulmaan viime kesänä, ja tähän nyt ollaan päädytty. Täältä linkin takaa voi katsella, mikä oli tilanne silloin. 

Lyhyen käytävän keittiön puoleisella seinällä on iso peili. Eteisessä heti oven vieressä Ikean trånes-laatikot lasten kenkiä, pipoja ja hanskoja varten.




Vasemmalle kurkatessa, seinästä löytyy Granitin putkinaulakko minun ja miehen takkeja varten. 
Siinä on käytössä sekä s-koukkuja, että henkareita.


Rappusten alla on muutama trånes-laatikko lisää, sekä erilaisia pussukoita kaikenlaista säilytystä varten.
Lattia odottaa vielä uutta valua ja pintakäsittelyä.


Rajatun kuvan oikeasta laidasta huomaa, että remppakamppeitakin edelleen rappusten alta löytyy...


Lasten säilytyslaatikoiden yläpuolella on Granitin vaijeri kivoja kortteja ja tervehdyksiä (ja näköjään myös miehen aurinkolaseja) varten. Purkeista löytyvät avaimet ja pussukasta lasten aurinkolasit. 


Yhdestä nipsusta löytyy tyttären viime kesänä piirtämä kuva meidän perheestä korvineen. Ulko-ovi on alkuperäisessä punaisessa asussaan.


Kaapit ovat Ikean faktum-keittiönkaappeja. Iso "laatikko" kätkee sisäänsä kodin tekniikaa vesikeskuksineen, joten sieltä ei lisää säilytystilaa heru, eikä se siitä poistu. Aika helposti tuohon kaikenlaista sälää kertyy, mutta se on myös helppo siivota, eikä kurahousujen hiekat varise määräämättömäksi ajaksi kaapin pohjalle. Sopii tähän elämäntilanteeseen. Ikkunan alla taas parit trånesit...

Gubin mategot-naulakko lennähti mustalle seinälle pois putkinaulakon tieltä, ja sopiikin tähän täydellisesti.

Pilkkusäkki on tällä hetkellä varattu minun ja lasten laukkujen säilytykseen.


Wave-naulakko oli kuvanottohetkellä epäilyttävän tyhjä, kun muu porukka oli pihalla kurahousuineen ja haalareineen virittämässä trampoliinia paikoilleen.


Ensimmäinen näkymä, kun meille sisälle astuu (+ne kurikset) ja viimeinen kun meiltä poistuu.


Lähes virtualikierros eteisestä päättyi tähän. Toivottavasti viihdyitte ja nähdään pian uudelleen!