maanantai 18. elokuuta 2014

RULLAATI RULLAA JA JÄRJESTYS UUSIKS /// OSA1 LEIKKIHUONE











Taisin aiemmin kesällä mainita, että laitettiin kodissa huonejärjestys uusiksi. Muutettiin oma makuuhuone alakertaan, lapsille tehtiin unihuone entiseen makkariin, ja uni-/leikkihuone muunnettiin pelkäksi leikkiareenaksi. 

Järjestely on vaikuttanut toimivalta. Alakerran kaaos on selkiintynyt huomattavasti, kun lelut ovat suurimmaksi osaksi pysyneet yläkerrassa. Uusia juttuja ei ostettu kuin automatto, kaikki muu on rymsteerauksen tulosta. Leikkiteltta pääsi autotallin kassistaan 1,5 vuoden tauon jälkeen taas pystyyn, ja hyvin on leikkijöitä sisäänsä vetänyt. 

Jonkinmoinen kaaoshan siellä suurimman osan aikaa vallitsee, vaikka sitä leikin jälkeen siivoamista on kovasti yritetty opetella. Jos siihen puuhaan löytyy jotain kikkakolmosta ja hyvää porkkanaa, niin saa neuvoa! Tyttöjen ja poikien valtakunta, jossa erilaiset leikit sujuu sopuisasti rinta rinnan (kuka niitä jaaatkuvia kiistoja laskee, hah).

15 kommenttia:

  1. Kivan näköistä :) Mistä tuo leikkiteltta on peräisin, muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toki muistan - se oli H&M:n ja Unicefin kampanjan pieni erikoiserä josta sai tapella, että omansa sai. Tai muut tappeli. Mä satuin Hennesille vahingossa oikeaan aikaan ja katsoin, että onpas kiva teltta ja nappasin toka vikan hyllystä. Tajusin vasta myöhemmin tuurin käyneen ; )

      Poista
  2. Ihanaa ihanaa ihanaa.! Minäkin tilasin kerran h&m:ltä harmaa/mustan teltan muksuille, joka osottautui kotona ruskeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti: ) Ai niin, oliko se se missä oli ikäänkuin silmät ja kita? Muistankin jossain lukeneeni sillosia valitteluja ja mainoskuvissa se oli todellakin harmaa!

      Poista
  3. Onpas ihanan näköistä! Minäkin pääsen laittamaan lastenhuonetta kuntoon, kun saan tällä viikolla äitini päiväkodin poistomyynnistä hankkimat klassikkokalusteet. Ovat kuulemma todella hyvässä kunnossa ja pöydän ja kahden tuolin setti kustansi vain 20 euroa. Tästä sainkin aimo annoksen inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki! Mahtava kalustelöytö teillä! Kiva nähdä sitten teidän lastenhuone valmiina =)

      Poista
  4. Ihana lastenhuone :) Mustavalkoisuus tuo ryhtiä, vaikka on paljon leluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustavalkoinen tuo kivan taustan ihan mille vaan: )

      Poista
  5. Ihanan hauska lastenhuone <3
    Todella ispiroiva.
    t.Sanna

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihanalta! <3

    Hei mistä on tuo kivan näköinen autotalo? En ole löytänyt kuin karmeita muovisia.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru!

      Se on Kids Woodin parkkitalo, ainakin nuo isoimmat lelukaupat myy. Tuo on usein tarjouksessa, nytkin näytti olevan; )

      Poista
  7. Hei.

    Ihana blogi sinulla! Jään seuraamaan. Mistä olet ostanut tarrat rullaverhoihin? entä kapeemman rullaverhon? en meinaa löytää alle 60 leveitä mistään:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Neccu, kiva kun löysit, tervetuloa! Ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Tarrat on dc-fix kontaktimuovia, josta olen nuo itse leikellyt. Lastenhuone tagin alta löytyy muutkin tarrat mitä lastenhuoneeseen olen leikellyt. Rullaverhot on Ikean Tupplur. Ne voi helposti itse leikkaamalla kaventaa haluttuun leveyteen :)

      Poista
  8. Kyllä vain on kivan näköinen huone!!! Kaikkea kivaa huomaan heti!

    VastaaPoista