torstai 20. huhtikuuta 2017

KAUNIIT KATSELLA, KIVA KIIVETÄ - PUOLAPUUT LASTENHUONEESEEN



Pääsin tekemään todella mieluista yhteistyötä Suomen voimistelutuotteen kanssa. Ollaan jo tovi haaveiltu omista puolapuista, ja nyt saimme sellaiset pojan huoneeseen. Oli hienoa huomata, että puolapuut ovat suomalaista designia ja ne on valmistettu Lempäälässä ekologisista, myrkyttömistä materiaaleista. Hetki mietittiin pitäisikö puolapuut sijoittaa meille alakertaan, mutta loppujen lopuksi makkarista tai olohuoneesta ei täydellistä paikkaa niille löytynyt, toisin kuin pojan huoneesta pienen rymsteerauksen jälkeen. Sänky siirtyi päätyseinälle ja puolapuita varten jäi sopiva seinä tyhjäksi. Sen verran hyvin tuossa on tilaa, että pystyttiin ottamaan siihen levein malli, eli 80cm. Tässä leveydessä vältytään pahimmilta kiistoilta, kun lapset mahtuvat menemään siinä vaikka molemmat rinnakkain.



Valkoinen värin valinta oli helppo, sillä koivuiset eivät olleet pojan huoneen lattian materiaalin vuoksi vaihtoehto ja musta tuntui tähän tilaan hivenen liian hallitsevalta. Valintaan olenkin todella tyytyväinen. Puolapuut eivät vie tehoa kauniilta tapetilta, vaan ennemminkin tuovat sen entistä paremmin esiin, kun katse kiinnittyy puolapuiden ansiosta seinään. Puolapuut itsessään tuovat huoneeseen ihmeellisen paljon kivaa uutta tunnelmaa, vaikea uskoa miten paljon rivi puutankoja seinälle sijoitettuna vaikuttaakin positiivisesti huoneen ilmeeseen. Puolille on myös kätevä heittää päiväpeitto pois sängyltä illalla nukkumaan käydessä. 




Puolapuut tulivat kotiin kuljetuksella yhdessä pitkässä kapeassa paketissa. Puolat oli nopea ruuvata paikoilleen ja mukana tulevat taustalevyt tekivät seinään asennuksesta helppoa, vaikka talon tukirankenteen koolit eivät meillä ihan standardimitassa seinän sisällä olleet. Kunhan rungon koolauspuut löydettiin, puolapuut saatiin tiukasti ja tuvallisesti kiinni seinään ja ne kestävät nyt hyvin myös aikuisen painon. Tarkoituksena onkin hyödyntää puolapuita myös omaan treeniin, kunhan tässä alkuun pääsee! Toistaiseksi lapset näyttävät mallia, ja itse vain haaveilen noista vatsalihaksista ja käsivoimista mitä heiltä 6-ja 7-vuotiaana jo löytyy... Ihana nähdä miten kovasti lapset nauttivat puolapuilla voimailusta ja miten vaivatonta se on!






Tilasin meille samasta paikasta voimistelurenkaat pari vuotta sitten lasten joululahjaksi. Renkaat kiinnitettiin tyttären oven yläkarmiin ja ovat olleet kovassa käytössä siitä lähtien. Renkaiden hihnoja on sen jälkeen hieman kehitetty ja sain nyt uudet hihnat vanhojen tilalle. Tarranauhakiinnitys ylimääräiselle hihnalle tuli todella tarpeeseen ja kohensi renkaiden ulkonäköä ja turvallisuutta huomattavasti entisen epämääräisen nauhamytyn sijaan. Renkaissa aika tuntuu kuluvan kuin siivillä, käytetään niitä sitten temppuiluun tai keinumiseen. Itsellänikin oli lapsena renkaat katossa ja muistan edelleen hyvin miten hauskaa niissä aina oli. Renkaissa temppuilu kehittää hyvin niin käsivoimia kuin keskivartalon hallintaakin. Ja hyvin niistä saa myös Batman vauhtia viitan liehuntaan ;)

P.S. Lasten housut on itse ommeltuja. Tytön leggareisen kangas Verson puodista ja pojan college-housujen kangas Rooclothingilta.


6 kommenttia:

  1. Puolapuut ovat kyllä tosi kiva yksityiskohta lastenhuoneessa puhumattakaan miten ne aktivoi liikkumaan, sopivat tuohon tapettiseinään teillä mainiosti! :)
    Minäkin olen jo vuosia niistä haaveillut, mutta ei olla vielä saatu hankittua. Renkaatkin olisi mukavat jos hyvä paikka löytyisi, toistaiseksi lapset vetävät leukoja leuanvetotangolla ja pesevät äidin siinä ihan 10-0! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyödylliset ja kivat katsella :) Tää on jotenkin niin surkeeta, miten heikko huomaa lihaksiltaan olevansa, kun katsoo mihin lapset pystyy ihan tuosta noin vaan... :D

      Poista
  2. Puolapuut sekä renkaat olen päättänyt meillekin hommata kunhan pieni mies kasvaa jokusen vuoden. Meillä tuhisee vasta 4 viikkoa vanha poika, joten ihan vielä ei ole kiipeily ajankohtaista, mutta kun aika tulee, niin nämä kyllä kotiutuvat myös meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ei tosiaan vielä kiire ole noiden hankintaan, mutta hyvä olla suunnitelmat valmiina :) Ja renkaissa varmaan alkaisi jo sellainen vuoden vanhakin jo mielellään roikkumaan, jos vaan on tarjolla. Oman mielenrauhan vuoksi puolapuiden kanssa kannattaa ehkä vähän pidempään odottaa ;D

      Poista
  3. Ihanan näköinen lastenhuone teillä. Eksyin blogiisi kun etsin sohvaa meille. Mikä onkaan tuo puolapuiden taustalla oleva tapetti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa, pahoittelut etten ole huomannut kommenttiasi aiemin! Tapetti on Sandbergin Kaspar&Saga.

      Poista