lauantai 28. heinäkuuta 2012

Home

Tämä ei ole nyt mikään Home Sweet Home juttu.
Vaan ihan sitä itteänsä, eli hometta.



Eipä ollut kovin kiva yllätys, tämä tästä nyt sitten vielä puuttui.
Mies ihmetteli eilen miten kauhea löyhkä yläkerran aulan lastulevyistä pois repiessä lähtee. Ajateltiin että sinne on varastoitunut kaikki tupakat joita appi sisällä 20 vuotta poltteli (yöks), ja siinä onkin se alkuperäinen syy miksi kaikki sisäseinät uusitaan. Kaikki. No, saatiinpahan uusi syy. Ja aikamoinen huoli kaupan päälle. Toivotaan että se on tässä. Ei sitä vielä tuon enempää ole tullut vastaan. Ja sekin ihan omituisessa kohdassa, keskellä seinää. Mies arveli että höyrysulku on ollut siinä kohtaa väärin laitettuna. Nyt kaikki sormet ristiin että nämä oli ensimmäiset ja viimeiset homeet mitä tuolta löytyy!!!

*******

Edistystä vessan suhteen. Siinä se nyt lepää! Grohen seinäviritys, Villeroy&Bochin pönttö.
Alussa ihmeteltiin mitä tuolle oikeassa nurkassa näkyvälle putkelle tehdään. Aikaisemmin se oli koteloitu omaan ulokkeeseensa, sellainen mitä monissa vessoissa näkee. Nytpä siitä ei jatkossa ole aavistustakaan kun koko seinä on sen verran sisempänä :) Pöntön yläpuolelle askarrellaan vielä upotetut hyllyt.  Pönttö toki vielä irroitetaan, mutta testattiin jo että se varmasti toimii. Ikävä yllätys jos ei toimisi kun on jo seinä muurattu ympärille.


Laatatkin löytyi, tosi kivat! Kuvaa en kuitenkaan muistanut ottaa. Seinät tasaista mattavalkoista, lattia mustaa, sellaista aaltoilevaa. Nimikin on Utsjoki, vaikka Italialaiset laatat onkin. Molemmat sattumalta Vantaanportin K-raudan alelavoilla. Kävipä säkä kun juuri ne mieluisat odotteli siellä :)

********

Itse jatkoin taas maalaamista, mitäpä muuta. Makkarin ikkunat on nyt sudittu. Tai siis ne karmit :)
Ovikin odottaa enää yhtä kerrosta. Enää ei ole männystä tietoakaan, jee!


18 kommenttia:

  1. Voi kirosana sentään tuota hometta. Ei oo todellista. Nyt tosiaan toivossa eletään, että se oli siinä. Eikä enempää yllätyksiä matkan varrelle!!!

    Että ihan pönttö ja kaikki. Valmista tulee piakkoin. Ja kuulostaapa hyvältä noi laatat! Ovikin on aivan ihana. Kannattava maalausurakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirosana tosiaan! En kyllä tiiä mitä tehdään jos sitä enemmän jostain vielä löytyy. Toivottavasti ei!!!!

      Ihan tuntuu kuin jotain iisakin kirkkoa rakentais kun tää vessan teko on kestänyt niin kauan ;DD Aina tulee mutkia matkaan. Mut on siellä nyt sentään se pönttö. Ja selvät sävelet jatkon kanssa. Jospa nuo muut huoneet menis tän jälkeen helpommin :)

      Kun tulis hyvä aurinkoinen viikko ja sais lapset johonkin niin vois pistää loput ovet riviin ja maalata liukuhihnana nekin valmiiks. Testikappale osoitti että hyvät niistä tulee!

      Poista
  2. NOU! Arvasin otsikosta että nyt ei kaikki ole hyvin :( Todellakin kaikki sormet ja varpaat ristissä että se oli tuossa eikä lisää oo eikä tuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei ollut hyviä uutisia :(( Kiitos, toivotaan niin!

      Poista
  3. Täällä pidetään sormet myös ristissä. Ikävä yllätys, mutta hyvä, että tuli esille. Remontti tuntuu edistyvän hyvää vauhtia:) Nyt vaan toivotaan, että yllätykset olisi jo koettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on hyvä että se tuli esille. Jos ei oltais päätetty seiniä vaihtaa niin siellähän olisi muhinut... Karmii pelkkä ajatuskin! Ehkä se nyt tästä vaikka edistyiskin. Tähän asti on tuntunut että junnataan vain paikoillaan.

      Poista
  4. Plääh, tuo on niin peestä. Toivottavasti sitä ei oo enempää! Toisaalta onneks päätitte uusia seinät ja ongelma ilmeni nyt, kun ne on jo valmiiksi auki eikä joskus myöhemmin remontin valmistuttua. Meillä oli kans hometta keittiön lattiassa ja korjattiin se silloin remontin yhteydessä. Tiedettiin toki home ostohetkellä ja se oli onneks helppo korjata vain levyjä vaihtamalla. Aiheuttajakin oli onneks selvillä (ulosotolta ostettu kämppä --> sähköyhtiö katkassu edellisen asukkaan sähköt maksamattomien maksujen vuoksi --> jääkaappi/pakastin valuttanut sulaessaan vedet lattialle). Toivotaan, että pääsette yhtä helpolla! Ja vessasta tulee varmasti hyvä! Pönttö näyttää ainakin kivalle. Haluaisin kans tollaiset seinäveskit sitten joskus kun ruvetaan vessoja remppaamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan totta! Onneksi tuli nyt esille ja onneksi päätettiin vaihtaa seinät! Ei olis kyllä paljon naurattanut jos home oltaisiin tajuttu vasta tovin asumisen jälkeen.
      Ai teillä oli kanssa? Mä en olis varmaan uskaltanut ostaa jos olisin tiennyt homeesta etukäteen. Niin monet hometarinat kuulostaa niin hirveiltä. Mutta hyvä että pääsitte noin helpolla ja toivotaan tosiaan että meillä on sama juttu!

      Mä luulen että nyt on pakko laittaa seinävessa myös alakertaan. On se niin kiva. Ja kylläpä siivouskin helpottuu :)

      Poista
  5. Argh! Toivottavasti tosiaan kaikki home on tuossa. Onneksi teette niin perusteellisen remontin, että tuollaiset ikävätkin hommat löytyy nyt eikä joskus myöhemmin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Toivotaan tosiaan että lisää ei löydy. Seinien purkaminen jatkuu pienellä lisäjännityksellä...

      Poista
  6. Mä hetken jo mietin, että uskallanko edes lukea, että kummalla kielellä otsikko on. Toivottavasti tosiaan kaikki oli tuossa, sormet ja varpaatkin on ristissä!

    Olen kohta valmis uskomaan, että kaakelit on niitä harvoja artikkeleita, joiden suhteen alelavat ovat lyömättömiä. Meillä oli ihan sama juttu: oli kuta kuinkin mielikuva mitä halutaan, ja kun mentiin katsomaan RTV:ltä kuvastosta valittuja kalusteita livenä, sopivat laatat köllötteli alelavalla heti sisään tullessa. Teidän lattialaatta kuulostaa kivalta, vaikka Utsjoesta mulle tuleekin mieleen vain peräkärryn laakerit - mutta se on toinen tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä miten sama sana voi tarkoittaa niin eri asioita... Kiitos!

      Tuolla alelavalla näytti olevan kivat laatat myös kylppäriä ja kodinhoitohuonetta ajatellen. Pitäis vaan nyt laskea tarkkaan paljonko sinne sitä tavaraa menisi ja sitten keksiä varastointipaikka laatikoille... Pinot tosin näytti ehkä vähän liian pieniltä, ei välttämättä riitä meidän tarpeeseen. Mut onneks nää löytyi! Kerrohan laakeritarinakin joskus :)

      Poista
  7. Voi ei! Tsemppiä sen selätykseen!

    VastaaPoista
  8. Täällä hieman samankaltaista ylläriä menossa. Hieman stressaa, mutta remppa jatkuu täälläkin ja katsotaan mitä vastaan tulee. Nyt selailemaan blogiasi, ku uusi tuttavuus =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun löysit tänne tervetuloa!! Pitääkin tulla tutustumaan mitä teiltä on löytynyt. Voi että miten tämmöinen home voi säikäyttää ja ällöttää. Toivottavasti sitä ei löydy enempää teiltä eikä meiltä!

      Poista
  9. Toivottavasti teiltä ei löydy enempää. Kyllä se säikäyttää! Todella.
    Vaikea paikallistaa mahdollista ongelmaa, vaikka kaikenlaista ammattilaistakin rampannut.
    Mutta töitä tehdään sen eteen itsekkin kokoajan. Eiköhän tämä tästä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa siltä että teillä siis on laajempikin ongelma :-/ Mutta hyvä että olet tsemppimielellä, kyllä se vielä iloksi muuttuu kun aikansa jaksaa! :)

      Poista