Aiemmin vilauttamani Finlaysonin coronna-kangas päätyi suunnitellusti työtuolin verhoilukankaaksi.
Työtuoli on ollut meidän vääntöpiste miehen kanssa jo vuosia. Työtuolit ovat aina vaan tosi rumia tai vähintäänkin liian isoja. Joku kiva, kaunis, pieni, siro designtuoli olisi työpöydän ääressä niin ihana. Mutta ei kai selkävaivaista voi pakottaa sellaisella kököttämään jos kotoa valmiiksi löytyy todella hyvä työtuoli, josta saa säädettyä ja kallistettua kaikkea mahdollista mitä vaan kuvitella osaa...
Tämä kyseinen sähkönsininen yksilö kotiutui meille joskus vuosia sitten miehen työpaikan uudistaessa kalusteitaan.
Viimeiset 4-5 vuotta tuoli on ollut harmaanruskea, kun siihen ihan kokeilumielessä kerran niitattiin tuollainen tekonahka päälle ja hyvin se on palvellut. Nyt muistui lopulta mieleen, että tuolihan tosiaan on jo kerran verhoiltu itse, miksipä sitä ei voisi toistaa jollain tällä hetkellä enemmän miellyttävällä kankaalla. Ja tässä lopputulos.
Tykätään tosi paljon! Taas sai tuoli uuden elämän. Isohan se on edelleen ja kolho, mutta on siinä nyt sentään jotain näköä ;)
Vähänkö olin iloinen kun vähän niin ja noin vedetyt viivat selkähuppua varten tuottivat juuri oikean kokoisen kappaleen. Ja sain sen jopa hyvin ommeltua rypytyksineen kaikkineen (minä ja ompelukone emme todellakaan ole yleensä ystäviä...)
Istuinosan kangas oli helppo vain niittailla kiinni.
Saa nähdä miten kangas kestää kulutusta. Ostin sitä "paksumpaa puuvillakangasta", mutta aika ohuelta sekin tuntuu. Mutta nythän on kaavat valmiina, joten aina voi verhoilla uudestaan :)
Tosi, tosi kiva lopputulos! Kannattava aherrus :) Kivasti piristää uusi kangas vanhaa tuolia.
VastaaPoistaKiitos! =) Mä ihan yllätyin miten hyvin tuo kangas asettui kertalaakista paikoilleen :)
PoistaOho, sulla vaihtu nimi :)
PoistaNo muutos on kyllä tuntuva! Kannatti tosiaan! :)
VastaaPoistaKyllä se kannatti. Pitää yrittää seuraavan kerran muistaa vähän aikaisemmin että sen voi tosiaan aina verhoilla uudestaan, eikä jättää tätä päälle niin pitkäksi aikaa että tekee mieli heittää koko tuoli roskalavalle ;) Tosin en usko että tämä nyt ihan heti alkaa kyllästyttämäänkään :)
PoistaNo vau!! Nyt alkoi ihan harmittamaan että heitin roskiin ankean sinisen työtuolin. Se oli hyvä tuoli mutta auttamatoman ruma ja tylsä. Tein siihen kyllä suojukset viime kesänä mutta ajatukseni taisivat olla muualla, keskittymis kyvystä puhumattakaan, kun suojat olivat niin kamalat että vain pahensivat tilannetta. Nykyjään mulla on ihan tavan keittiön tuoli tietokoneen ääressä, ei hyvä selälle!
VastaaPoistaTämä oli kyllä inspiraatio postaus parhaasta päästä, harmi vaan ettei enää ole sitä tuolia meillä :-D
Voi ei, sitä tuolia ei sitten kyllä enää mikään pelasta :( Mäkin olen tästä tuolista yrittänyt hankkiutua jo pitkään eroon, mutta onneksi mies ei ole suostunut! No, nyt tiedät mitä tehdä jos jossain roskalavalla yksi ruma työtuoli odottelee =)
PoistaTulipa hieno! Tykkään!:-)
VastaaPoista