torstai 2. elokuuta 2012

Tunnustuksia

Sain iloiseksi yllätyksekseni tämän tunnustuksen ihanan White&Fresh blogin Irinalta!
Tunnustuksen ideana on paljastaa itsestään seitsemään pientä tai suurta asiaa ja laittaa se kiertoon.


1. Kirjoitan Harakanpesän lisäksi myös kolmea muuta blogia. Patalintu ruokablogi oli se ensimmäinen jota kautta jäin blogimaailmaan koukkuun. Toinen blogini jossa kirjoitan meidän lapsista, lastenvaatteista yms on nykyään salasanan takana. Koin että en halunnut lasten kuvia tai tekemisiä sen tarkemmin enää julkisella puolella paljastaa enkä ole päätöstä katunut. Sen blogin kautta olen saanut pari hyvää nykyisin irl-ystävää ja olen nauttinut sen pitämisestä paljon. Jostain syystä jotenkin kaipasin kuitenkin uudestaan tänne satunnaisten lukijoiden ja uusien tuttujen saataville joten aloitin vielä tämän Villa Harakanpesä-blogin. Remppaprojekti tarjosi hyvän mahdollisuuden ja aihealueen, tämän parissahan mun ajatukset nykyään kokonaan pyörii. Neljäs blogi onkin jo mainitsemani Huhuu4Home käsityöblogi jota pidän yhdessä ystäväni kanssa. Saa nähdä kunhan remontti on saatu päätökseen että yhdistelenkö jotenkin näiden blogien aiheita ja yritän rajoittaa sanottavani vain yhteen (julkiseen). Mutta en usko että blogin pitämistä ihan helpolla lopetan, on tämä niin mukavaa. On ihana tutustua uusiin ihmisiin, vaikkakin useimmiten vain virtuaalisesti. Ja saada niitä ideoita, vertaisutukea, mitä milloinkin ♥ Tervetuloa kurkkimaan myös noita muita jos kiinnostaa, vaikka melko hiljaista niissä nykyään onkin!

2. En varsinaisesti odota kuukauden päässä häämöttävää töihin paluuta reilun kolmen vuoden äitiysloman (vanhempainvapaa, hoitovapaa ja mihin se nyt pirstoutukaan) jälkeen. Työpaikallani on tapahtunut paljon muutoksia taukoni aikana, eikä vanhaa työtäni kiinnostavine vastuualueineen ja ulkomaille suuntautuvine työmatkoineen enää ole. Mutta en kyllä jaksa enää olla kotona lastenkaan kanssa. Luulen että minusta tulee taas parempi äiti kun saan vähän omaa elämääni takaisin. Eikä se rahakaan huono juttu ole...

3. Vietämme kahden viikon päästä neljättä hääpäiväämme. Tai sopii toivoa että vietämme. Ensimmäinen vuosipäivä "jäi välistä" esikoisen ollessa kaksiviikkoinen. Toinen taisi ihan rehellisesti vaan unohtua kummaltakin. Kolmannen aikaan toinen lapsi oli vasta 4-kuinen, jolloin emme vielä olleet valmiita häntä antamaan hoitoon. Jos me nyt saatais vaikka koko päivä kasata yhdessä uutta keittiötä ilman lapsia ;DDD Tapasimme kesällä 2000, hyvä vuosiluku josta on aina helppo laskea yhdessä vietetyt vuodet ♥

4. Olen muuttanut elämäni aikana kotimaassa n.12 kertaa mikäli nyt yhtään oikein laskin. Lapsuuteni vietin Joensuussa tai sen lähiympäristössä ja vuonna 1999 muutin Helsinkiin, josta myöhemmin Vantaalle. Kohta sitten taas Helsinkiin. Ennen ensimmäistä Helsinkiin muuttoa asuin pari vuotta Englannissa, yhden kesän Espanjassa ja yhden talven Itävallassa. Opiskeluvaihdossa olin myöhemmin Belgiassa. Mitenköhän tuo paikallaan olo omakotitalossa "ikuisesti" oikein sujuu? :)

Ensimmäiset yhdeksän noista muutoista tapahtuivat ennen kuin täytin 18. Vanhempani ostivat aina asunnon tai talon joka kipeästi kaipasi remonttia ja asuttiin siellä sitten rempan keskellä. Kun viimeisetkin kammotukset oli saatu piiloon, isälle iski muuttokuume ja taas mentiin uuteen remppakohteeseen. Vannoin miehelle kun tavattiin että mä en ikinä halua asua remontoitavassa asunnossa!!! Ekat kaksi yhteistä asuntoa ostettiinkin kun kerrostalot olivat vielä rakenteilla (tai sen ihan ekan mies oli ostanut juuri ennenkuin tavattiin mutta kun talo valmistui puolen vuoden kuluttua niin kyllä minäkin sieltä itseni asumasta löysin) ja päästiin muuttamaan ihan uuteen. Sitten tuli tämä nykyinen. Ei vanha, mutta muutamat pinnat ei niin meidän mieleisiä. Vähän maalia ja vähän tapettia ja eihän tää remontointi niin kamalaa olekaan vaan oikeastaan aika kivaa. Ja katsokaa missä nyt ollaan! Ei kai sille perimälleen mitään voi, hah.

5. Lapsuuteni kesät vietin aina mökillä toukokuun lopusta koulujen alkuun. Ainoana lapsena kärsin välillä siitä kun kaikki kaverit jäivät kaupunkiin ja viettivät siellä aikaa keskenään, tuntui että jäin paljosta paitsi enkä koskaan täysin "kuulunut joukkoon". Kun tekemistä oli keksittävä piirsin paljon, tein käsitöitä, askartelin, luin ja uin. Ne kaikki ovat edelleen harrastuksiani. Tai uiminen on harmikseni jäänyt, pitäisi elvyttää sekin taas. Nyt olen alkanut haaveilemaan omasta kesämökistä, jossain max. kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Lapsilla sentään onneksi olisi sielläkin seuraa toisistaan. No, tehdään nyt tuo talo ensin valmiiksi, katsotaan sitten mihin rahkeet riittää!

6. Ennen makasin auringossa kun se vähänkin pilkahteli ja rakastin hellettä. Lasten saamisen jälkeen helteensietokykyni on kadonnut jonnekin ihan täysin, enkä osaa enää aurinkoakaan ottaa vaikka saisinkin. Kesä on kuitenkin ihan suosikkivuodenaikani. Kulkisin flip flopeissa ympäri vuoden jos se vaan millään olisi mahdollista!

7. Olen aina ollut "ikuinen sisustaja". Verhot, matot ja muut tekstiilit ovat vaihtuneet vuodenajan ja kausien mukaan niinkuin kalusteiden järjestyskin. Meillä onkin varasto täynnä mattorullia ja verhopakkoja ja koristetyynyjä odottamassa uusintakierrosta, mutta olen nyt tajunnut että ei sitä aikaa tule milloin niitä enää kaipaan. Nähty mikä nähty, ei niissä ole edes klassikkoainesta tulevia sukupolvia ajatellen. Kirpparille olis  päästävä... Uuden kodin haluan sisustaa niin, että tällaisia turhia varastotuotteita tulisi vuosien aikana mahdollisimman vähän. Varmasti jatkan sisustamista, en mä siitä vaihtelunhalustani mihinkään pääse, mutta haluan satsata laatuun ja sellaisiin kuoseihin mitkä ovat mahdollisimman ajattomia tai miellyttävät varmasti vielä joskus pienen tauon jälkeen.

P.S. Jos multa jotain kysytään niin mun kirjoitukset tuppaa aina rönsyilemään. Jos kukaan jaksoi loppuun asti, niin pahoittelut paatoksesta. Tähänkin ajattelin vastata vain lauseella per kohta...

Tunnustus on kierrellyt ja kaarrellut jo blogista toiseen, mutta muutamalla suosikillani en muista sitä nähneeni. Joten olkaa hyvät:

10 kommenttia:

  1. Just ihanaa oli lukea tätä kun olit kertonut enemmän kuin parilla sanalla :) sai sustakin taas "oppia" lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja hauskaa että sullekin tuli vielä jotain uutta :)

      Poista
  2. Kiva lukea, kun joku jaksaa kertoilla noin laajasti itsestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! Tosin en aio ottaa tavaksi, toivottavasti ;)

      Poista
  3. Kiitos tunnustuksesta!!! :)

    Ja oli kiva lukea. :)

    Minäkin "jouduin" olemaan kaikki lapsuuden kesät maalla ja juuri tuo sama ulkopuolisuus kavereiden tekemisistä harmitti. Vaikka mulla on veli, niin hän on kolme vuotta nuorempi ja lapsena meillä oli tosi erilaiset intressit, että ei kyllä oikein yhdessä leikitty.

    Mekin ollaan muuten tavattu vuonna 2000, se on tosiaan "helppo" vuosi!

    Ja allekirjoitan myös kohdat 6. ja 7. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä, ansaitset sen kyllä!

      Meiltähän löytyikin monta yhteistä asiaa. Kiva nähdä mitä sä tunnustat vuorostasi ;)

      Poista
    2. Nonni, tunnustettu on. :)

      Poista
    3. Kiva, kiva! Huomasinkin, mut en just ehtinyt kommentoimaan :)

      Poista
  4. Hah... Tuli tätä lukiessa mieleen, että vietin meidän kaksveepäivää sun kanssa kierrellen Helsingin putiikkeja :D Mutta kivaa oli!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?? Voi ei =D Onkohan siinä 2v päivässä jotain, kun se juuri meilläkin unohtui :)

      Poista