torstai 16. elokuuta 2012

Beach Party

Aamupäivän lievästi huolestuttava päiväkotiin tutustuminen vaati illaksi vastapainoa. Lähdettiin katsomaan millainen uimapaikka uusi Vetokannas (Silvolan suunnalla) on kun ei olla sinne koko kesänä ehditty.



Paikka yllätti erittäin positiivisesti. Hiekkarannat, hiekkapohja, kirkas vesi ja hyvä oma matala uimaosio pienille lapsille. Ympärillä nurmikko auringonottoon ja eväsretkeilyyn.


Alussa tuli ihan sellainen olo kuin oltaisiin otettu lento jonnekin etelän bilepaikan hiekkarannalle kun ylätasanteen pöydät olivat täynnä ihmisiä, rannassa oli melontaa ja vesisuksia (ei kuitenkaan vesihiihtoa) ja yhdessä teltassa DJ täyden menomusiikin kera. Aurinkokin paahtoi kuumasti ja hiki nousi pintaan ihan vain paikallaan seistessä. 


Jossain vaiheessa kuuluttivat että siellä olikin menossa Beach party jossa luvassa tanssiesityksiä ja Vantaan yrittäjät tarjosivat kaikille makkaraa, maissia sekä mehua.


Jonotettiin sitten ilmaiseväät itsellemme. 
Poika popsi makkaraa ja tytär mussutti kokonaisen maissintähkän tyytyväisenä.


Lopultakin loistava irtiotto arkeen, ja tietysti ihan vahingossa :)

8 kommenttia:

  1. Olipas aivan mahtava juttu, että teille sattui noin hyvä tuuri! Ilmaiset eväät ja musiikit, ihan täydet bileet, vau! Iltapäivä olikin tosi kuuma. Mulla oli ihan veto veks helteestä. Jotenkin olin jo varautunut syksyn tuloon. Eikös olekin vain siisti uimapaikka. Se ei itse asiassa ole Silvolan tekojärvellä, vaan Vetokangas on sorakuoppa (vai oliko se peräti kaksi sorakuoppaa?), mikä nyt kunnostettu oikein viralliseksi uimapaikaksi. Voi olla, että tämä tietotoimisto on välittänyt aiemmin virheellistä tietoa, että Vetokangas sijaitsee Silvolan tekojärvellä ja sohvaa vastapäätä tuli kommenttia, että väärä tieto mahdollisesti lähtöisin sieltä ; ) Kiva halpa etelän loma teillä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, sulta on kyllä tullut ihan oikeaa tietoa Vetokankaasta, mutta mulle se ei sanonut aiemmin yhtään mitään eikä kenellekään muullekaan kenelle olen paikasta puhunut vaan Silvola vasta asian selvittää. Googlekin antaa Vetokannas haulla paikaksi Kirkkonummea tämän Vantaan paikan uutisoinnin lisäksi. Pitää vähän korjata tuota tekstiä oikeallisemmaksi - siellä Silvolan alueella se on kumminkin :)

      Sattui kyllä älyttömän hyvä tuuri sään ja kaiken oheistoiminnan suhteen. Tosiaankin edullinen etelän loma =)

      Poista
  2. Erittäin mukavia tuollaiset vanhingot :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli tänään vähän samansorttinen päivä, tosin ei oltu yhtä onnekkaita kuin te, vaan eväät jouduttiin tekemään itse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä huomasin :) Eipä ole meillekään ennen osunut ilmaiseväitä eteen. Ja parastahan tässä oli se, että omia eväitä ei ollut ollenkaan mukana.

      Poista
  4. Vitsit mikä tuuri! Tänään oli tosiaan ihanan lämpöinen päivä kotipiha ympäristössäkin oleskellessa. Tuollainen matala turvallinen ranta on tosi hyvä lapsille. Tänä kesänä ei olla käyty Kallahdessa Vuosaaressa jossa on ihan merenranta joka on tosi lapsiturvallinen. Maauimalat on kanssa kivaa kesä vesipluttaus-toimintaa mutta niissä on helteillä aivan kamala ruuhka. Onko tuo nuoremman lapsesi asu joku UV uimapuku vaiko ihan lyhythihainen leikkipuku? Näyttää kätevältä huppuineen! Olen nähnyt taaperoilla sellaisiakin uima asuja joissa on puhallettava osa selän ja masun kohdalla. En vaan tiedä miten meidän elohopeat semmoisia päälleen pukisi, nuorempi ainakaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli tosiaan hauskaa tuuria matkassa :) Kallahden uimarannallakaan ei olla käyty, pitää muistaa jos tulee vielä kuumia päiviä. Mennään tosin yleensä aina järvien rannoille, jos olis vähän lämpimämpää vettä ;) Luukin ulkoilualueen uimaranta on meidän suosikki.

      Molemmilla lapsilla on Nextin uv-uikkarit. Tuossa Pikkuveljen puvussa on tosiaan huppu ja se on ollut ihan hurjan kätevä! Ensi kesäksi pitää kyllä ehdottomasti yrittää etsiskellä samanlainen. Tuo dinouikkari on kyllä kerännyt iloisia katseita koko kesän kaikkialla missä on käyty. Oma pikkuinen hassu merihirviö aina matkassa ;D

      En tiiä onko sellaisia puhallettaviakin, mutta meillä on mummolassa mummon kirpputorilöytö jossa on siis ihan kiinteänä sellaiset kellukkeet siellä uikkarin sisässä. Ei vaan koko kesänä muistettu ottaa sitä mukaan, joten jäi testaamatta olisko se hyvä vai ei :-/

      Poista