sunnuntai 31. tammikuuta 2016

TUNNELMIA TYTTÄREN 6V-SYNTTÄREILTÄ











Ei varmaan löydy montaa alle 8-vuotiasta tyttöä, jolla ei itsellä tai kaverilla olisi ollut Frozen teemaisia synttäreitä? Meidän tyttö on tainnut omat mukaan laskien olla ainakin kuusilla... Ihmeellinen ilmiö tuo Frozen - se iski meidänkin tyttöön täysillä, vaikka muuten ei ole mistään prinsessajutuista liiemmin välittänyt. Ehkä se onkin tämä vaaleansininen joka pieniin tyttöihin iskee, eikä vaaleanpunainen niinkuin maailma on tähän asti kuvitellut ;) Nyt pahin villitys on jo hiipumaan päin, mutta tuskinpa katoaa kokonaan edes elokuvan kakkososaa odotellessa.

Kuten huomaatte kuvissa on valoa kesän verran - juhlat pidettiin jo elokuussa, jolloin tyttären kuusi vuottakin tuli täyteen. Blogi oli syksyllä hiljainen ja nyt ihan yllätyin kun törmäsin näihin kuviin luonnoksissa ja tajusin, että ne eivät koskaan päätyneet julkaisuun asti. Siitä huolimatta, että kuvat ovat elokuulta, kuvitellaan niihin sitä kaunista huurteista tunnelmaa, mikä vielä viikko sitten ulkona vallitsi. Kesällä sitä edusti pöydälle levitetty pitsiliina.

Ei näissä meidän juhlissa mitään varsinaisen erilaista blogien kymmeniin muihin Frozen-juhliin ole, hyödynsin valmiita koristeluita ja kokeilin jopa ensimmäistä kertaa tuollaista kakkukuvaa. Pullasta leititin Elsan palmikot, siinä se oma älynväläykseni. Mies piirsi Elsan kuvan ja letit, niin lapset pääsivät leikkimään letin kiinnitystä aasin hännän sijaan. Valmiiseen Elsa-mekkoon en taipunut, mutta paidan pitsit ja hameen hileiset tyllit saivat tytön ihastumaan. Voi sitä lapsen onnen määrää, omana juhlapäivänä kavereiden paikalle saapuessa <3

10 kommenttia:

  1. Meillä on tytöt joko liian vanhoja tai nuoria frozen-synttäreihin, mutta näitä on tosiaan näkynyt paljon. Lienee siis tuon ikäisten tyttöjen ihan ykkösjuttu? :-) Onpa miehesi taitava piirtämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on jääneet Frozen-juhlat juurikin ikäluokkien väliin. No mutta blogien kautta olet varmasti saanut enemmän kuin tarpeeksi ;) Tässä 5-6v sarjassa näitä juhlia on tosiaan ollut ihan hurjasti ja kun ystäviä kuuntelee, niin sama meno joka puolella. Mies on tosiaaan taitava piirtäjä ja istuukin kynä kädessä tai koneen ääressä piirtolevyllä aina kun vaan ehtii :)

      Poista
  2. Ihanan näköiset juhlat! Meillä juhlittiin myös 6-vuotissynttäreitä Frozen -teemalla. Ajankohdaksi osui muutaman viikon takaiset yli kahdenkymmenen asteen pakkaset. Ilmaa myöten siis Frozen.

    Ja upea tuo Elsa -piirros!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi että, teillä on osunut sää Frozew-juhlien osalta ihan nappiin!! Aidot jäälyhdyt ja jääpitsit ikkunoissa olisi kyllä ollut piste iin päällä :)

      Kiitokset miehen puolesta :)

      Poista
  3. Tuntuu tuo Frozen olevan nyt tyttöjen suosiossa. Itselleni aika vieras, poikia kun meillä vaan on. Mutta, osaan kuvitella kuinka innoissaan teidän tyttö on ollut. Ja, taitava piirtäjä teillä. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pikkuvelikin innostunut Frozenista, ehkä vähän olosuhteiden pakosta ;) Mutta kyllä siellä pojillekin riittää kiinnostavia käänteitä ja Olof-lumiukosta ei voi kai olla kukaan pitämättä kunhan kerran leffan ääreen päätyy :) Kiitos ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Oikein hyvää tätä viikonloppua!!

      Poista
  4. Täällä myös yhdet 6v Frozen-bileet järjestänyt! :) On se kyllä ihmeellisesti iskenyt noihin pikkutyttöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hurja buumi, kaikki yhtä innoissaan! Töissä juuri työkaveri sanoi, että enää ei ole turkoosia, vaan on Frozenin sininen =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, ihan mukavasti nuo onnistui, vaikka aika helpolla pääsin valmisteluissa :)

      Poista