Olen nauttinut viime päivien todellisesta talvesta ihan täysillä. Kyllä mun mielestä talvella kuuluu olla lunta ja pakkasta, vaikka lähtökohtaisesti en kylmästä tykkääkään. Päivällä luistinrataa ja poskien jäädyttämistä, illalla lämpimien kesäkuvien selailua. Olkoon siis vuoden 2016 ensimmäinen postaus omistettu viime kesän ihanalle lomamatkalle.
Oltiin reissussa heinäkuun viimeinen viikko, kotiin lennettiin tyttären 6v-syntymäpäivänä. Lähdettiin juuri viimeisellä sateisen kylmällä Suomen kesäsääviikolla, tultiin takaisin elokuun helteeseen, joka sekin oli hieman viileä Kreetan +36C viikon jälkeen. Aikamoinen lämpötilaero elohopean tämän hetkisiin lukemiin (-20C). Ehkäpä juuri tuon ihanan, superkuuman ja muistorikkaan kesälomareissun jälkeen, tämä talvikin tuntuu pitkästä aikaa mukavalta. Meille tämä oli ensimmäinen kerta Kreetalla, mutta hyvin mielellään lähtisin uudestaankin. Se täytti täysin meidän viime kesänä lomalle asettamat kriteerit: hellettä, uimista, rantaelämää ja uimista.
Nyt pitää alkaa valmistautumaan huomiseen työpäivään, johan tässä viikko tuli pidettyä tätä pakkaslomaakin. Onneksi kevyt kahden päivän rutistus, jonka jälkeen taas vähän lisää luistelua ja muuta rentoa viikonloppupuuhaa.
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille, pitäköön se sisällään paljon muistorikkaita hetkiä niin arjessa kuin lomallakin <3
Ihania kuvia! Vaikka olen samaa mieltä siitä, että talvella pitää olla lunta ja pakkasta niin lähtisin kyllä lämpimään pariksi viikoksi vaikka heti. Työnantaja tosin voi olla toista mieltä mun lomahaaveista näin vuoden alussa ;)
VastaaPoistaKiitos! Juu, ei muakaan haittais jos tästä johonkin lämpimään pääsisi livahtamaan, mut täällä sais pysyä talvisena pari kuukautta. Sitten pikakevät ;)
PoistaOlipas tuttuja maisemia :). Meidän perheen viimekesäinen reissu näyttäisi olleen samassa kohteessa, samalla rannalla..olimme reissussa jo kesäkuun alussa. Ihanaa fiilistellä sitä lämpöä. Meillä lapsetkin aina kaiholla muistelevat ja haluaisivat sinne takaisin...
VastaaPoistaTaitaa olla aika yleinen lomakohde ja maisemat siinä rannalla hyvin tunnistettavia :) Meilläkin kuulee harva se päivä "mentäiskö tänään taas sinne Kleetalle" =)
PoistaHei samat, tutut maisemat vilahtivat tänään omassa julkaisussakin. Taidettiinpa olla vielä ihan just samaan aikaan ja samassa paikassa, ainakin samalla saarella. ;) Onnellista uutta vuotta!
VastaaPoistaKävin kurkkimassa, niin me oltiin bähän pidemmällä sitä rantaa eteenpäin, Agia Marinassa :) Kiitos samoin!
PoistaIhania kesäisiä matkakuvia!
VastaaPoistaKreetalle olisi tarkoitus suunnata tämän vuoden syksyllä:)
Aivan ihana saari!
Mukavaa alkanutta vuotta!
Kiitos! Oi, teillä on jo matka varattuna. Ihana kun tietää jo nyt kesän jatkuvan pitkään :) Kiitos samoin!
PoistaIhania kesäkuvia näin pakkaspäivänä <3 Juuri ihana tunnelma <3
VastaaPoistaIhanaa uutta vuotta!
Kunnon talvipäivät ja kuumat hellepäivät, yhtä ihania vaikka ihan eri tavoin :) Kiitos samoin Laura <3
PoistaHuokaus...Kreetalla myös viime kesänä oltiin. Ihana saari<3 Voi kunpa taas pääsisi. Muttei taida hoitovapaalla kukkaro kestää.
VastaaPoistaMuistoja, muistoja ja joskus taas :) Ei mekään päästy reissaamaan moneen vuoteen, siksi varmaan tämä reissu tuntui erityisen ihanalta :)
Poista