Tapetin valinnan vaikeus ja ikkunasäikähdys

Se on jännä miten tämä pää toimii vanhasta luopumisen kanssa. Muutosta on huomenna viikko, eikä mulla ole siihen vanhaan yhtään ikävä. Ihmettelinkin muuttopuuhissa, miten ei tunnu yhtään haikealta, vaikka edellisissä asunnoissa olen vuodattanut kyyneleitä laatikoita pakatessa, siitäkin huolimatta että aina uuteen mieluisaan ollaankin oltu menossa. Joten tuo edellinen koti oli kai alusta alkaen vain välietappi. Ensimmäinen vuosi meni pojan vauvahuuruissa (syntyi reilu kuukausi muuton jälkeen) ja toisena vuonna aloitettiin jo Puistolan remppa ja oltiin toinen jalka oven raossa valmiina muuttoon. Entisen asunnon loistosijainti ja ihanat lähellä asuvat ystävät olivat lopulta ainoat jarruttavat tekijät kun mietittiin että aletaanko remonttiprojektiin vai ei.

Pari päivää sitten käytiin vielä viemässä lämmittimen avain uusille omistajille ja kurkittiin samalla vanhoista ikkunoista sisään (luvan kanssa ;)). Siinä vaiheessa mulle tuli vähän paha mieli, kun tajusin että KAIKKI meidän vuosi sitten laittamat tapetit on revitty pois ja pintoihin tulee valkoista maalia. Mulle siis tuli ikävä niitä tapetteja! Tai lähinnä varmaan sitä tunnetta mikä tuli aina sitä mukaa kun saatiin yksi huone valmiiksi ja miten hurjasti (ihanasti) se tapettiseinä joka kerta vaikutti huoneen tunnelmaan. Nyt tuntui vähän kurjalta huomata, että yksikään valinta ei ollut uusien mieleen. Olkoonkin, että omastakin mielestä muutama noista olisi saanut jonkun ajan päästä mennä vaihtoon jos oltaisiin jääty tuohon asuntoon. Miten se tuntuikin niin henkilökohtaiselta, vaikka jokainen totta kai laittaa kotinsa ihan juuri sellaiseksi kuin haluaa. Niinhän mekin olemme tehneet Puistolassa, vaikka edellinen asukas olisi varmasti jotain vanhaa siellä halunut säilyttää.

Minä rakastan tapetteja. Uuteen kotiinkin niitä on tulossa useampaan huoneeseen. Työhuone on itseasiassa varmaan ainut, joka jää sitä ilman. Mutta tästä yllämainitusta tapettien tuhoamisesta seurasi sellainen tunne, että nyt se tapettien valinta onkin taas entistä vaikeampaa. Jotenkin ajatus siitä mikä miellyttää ketäkin ja kuinka kauan painaa, vaikka eihän kenenkään muun mielipiteellä pitäisi olla mitään merkitystä. Meidän koti, meidän seinät – lähinnä ongelma onkin oma tuuliviiriluonne näiden sisustusjuttujen kanssa... Lastenhuoneeseen tulee nyt jokatapauksessa se Kaspar Talot-tapetti. Makuuhuoneeseen olen edelleen kaavaillut aikoinaan esittelemääni MrPerswallin Lacea, tosin valkopohjaisena. Aika neutraalia siis. Aulaanhan tulikin jo se Designers Guildin crayon harmaana.

Olohuoneen päätyseinään halutaan ehdottomasti tapetti, mutta nyt tämän uuden kokemani tapettiahdistuksen myötä, valinta alkoi tuntua todella vaikealta, jos se ei helppoa ollut aiemminkaan. Jos viime viikolla olisi ollut aikaa, niin olisin jo pistänyt tilaukseen tämän Cole&Sonin Cow Parselyn mustapohjaisena, niin varma olin siitä. Nyt mietin että ei ehkä sittenkään mitään isoa, esittävää kuviota johon kyllästyy ajan kanssa helpommin. Mut en ma tiedä. Monta ihanaa, mutta mikä olisi se kaikkein täydellisin!? Pohdiskelu jatkuu. Kivoja struktuuritapetteja saa ehdottaa (musta-valko-harmaa)!

Cole&Son: Cow parsely tai woods. Upeat klassikot, mutta ovatko jo liian usein nähdyt?

Melko neutraalit vaaleat. Eco revival tai Harlequin: Orla Kiely Scribbles

Tämä hetken ihastus; liukuvärit. Vasemmalla Ellos, keskellä ja oikealla Designer's Guild Contarini Saraille.

Ei tässä tainnut olla kunnolla päätä eikä häntää, kunhan yritin selvittää omia ajatuksia ja saada tämän hetken ykköset samaan kuvasarjaan pohdiskelua helpottamaan ;)

 

p.s. Tänä aamuna saatiin kokea aika jännittäviä hetkiä kun auton sivulasi mureni syliin. Eipähän ole näin ennen käynyt, eikä ole varmuutta mistä tämä johtui. Rekan vieressä ajeltiin, kun yhtäkkiä kuului pamaus ja karkaistu lasi alkoi murenemaan sisään. Oliko se kivi vai menikö vaan lasin pintajännitys jostain tuntemattomasta syystä, en tiedä, mutta melko hurjalta tuntui. Voisin sanoa, että tässä meidän remontissa ja muuttokaaoksessa olisi ollut jo ihan tarpeeksi ilman että autokin joutui pajalle ja mies&tytär potevat flunssaa, mutta näin nyt sitten taas. Eikä ollut edes perjantai 13., vaikka aika lähelle osuikin.

Taas näitä "laadukkaita" kännykkäkuvia. MUTTA, eilen löytyi lopultakin kamera muuttokamojen joukosta, joten muutakin pian luvassa :)