maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kolopesijä - hei me muutettiin!

Sää senkuin viilenee ja lunta tupruttaa. Muuttolinnut ei tännepäin uskalla, mutta meidän muutto on takana! Kaksi päivää siihen meni, ja melkolailla reporankana sen jälkeen ollaan. Lepoa ei vaan ole luvassa, kun koko ajan pitäisi rakentaa uutta ja purkaa noita laatikoita. Tänään kokosin Stuvaa ja Beståaa ja Faktumia, että olisi edes jotain luukkuja mihin noita laatikoita ja nyssäköitä purkaa. Huomenna toivottavasti saan jotain kulkuväyliä tänne aikaiseksi. Päivän takaisku oli lasiovimiehen ilmoitus siitä että saunan lauteet pitää purkaa että ovi saadaan sisään. Meillä siis oli yksi melkein valmis huone, nyt mennään taas nollassa.

Lapset ovat onneksi muutosta innoissaan. Isosisko on sanonut monta kertaa miten ihana uusi koti on ja miten ihanaa uudessa kodissa on nukkua. Pikkuveli vähän miettii että missä se koti on ja missä oltiin ennen, mutta tyytyväiseltä vaikuttaa. Hauskinta on kun koko ajan voi leikkiä piilosta mitä kummallisemmissa paikoissa.




29 kommenttia:

  1. Voihan muutto! Onnea uuteen kotiin ja voimia sen valmistelemiseen ja viimeistelemiseen!

    Kyllä on muuten pojalla huippuja piiloja! Ei meidän tytöt noin innovatiivisia ole, aina samat piilot XoD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin E:llä, ehkä se on tyttöjen juttu ;)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin sekä tsemppiä remonttiin!

    VastaaPoista
  3. ONNEA ONNEA ONNEA UUTEEN KOTIIN <3

    VastaaPoista
  4. Onnea valtavasti uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  5. Wau ja onnea!! Muutto on aikamoista ja tuossa kohtaa ollaan jo voiton puolella! :)

    VastaaPoista
  6. Voi muru. <3
    Voimia ihan hirmuisesti. Toi on rankka vaihe, mutta kiitos siellä jossain seisoo! ;)
    Ihania piiloja on pikkuihmiset löytäneet. :D

    VastaaPoista
  7. Onnea hirmu paljon uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, en saanu padilla tuon kummosempaa kommenttia aikaiseksi. Mut siis ihanaa siellä teillä varmasti on,niinkuin neiti sanookin:) onni siellä kuvista päätellen ainakin on! Maalattu lattia näyttää ihan huipulta! Olis kiva päästä kurkkii nurkkia;)

      Ja voihan ärsy tuota saunaa! Voiko olla tottakaan?

      Poista
    2. Lattiasta tuli kyllä tosi kiva, kannatti, vaikka se hionta olikin itkettävää puuhaa! ;)
      Pääsee, pääsee kunhan mahtuu sisään =)
      Sauna ärsyttää kyllä ihan täysillä. Vielä ei olla saatu mitään sen eteen tehtyä...

      Poista
  8. Oikein paljon onnea uutteen kotiin ♥

    Ompas pikkuveli löytänyt hienoja piilopaikkoja! Poika on kirjaimellisesti keittiössä :D

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin!
    Hih, Ikean leikkikeittiö taipuu kyllä moneen... meilläkin testattu! http://mietteitameilta.blogspot.fi/2013/01/paivan-kevennys.html.

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea uuteen kotiin! Muutot ovat kyllä aina raskaita.

    VastaaPoista
  11. Jee! Paljon onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen kotiin! :) Ja voimia muutto- ja remontointivaiheen loppuun saattamiseen, se on työlästä aikaa. Lopputulos palkitsee kyllä, sen kun jaksaa pitää mielessä niin jostain sitä sisua löytyy. Tulee vielä sekin päivä kun voitte hymyillä tyytyväisinä kun kaikki tuo hässäkkä on jo takana!

    VastaaPoista
  14. Onnea uuteen kotiin <3

    Hyvä, että lapset tykkäävät, vaikka itse varmaan haluaisikin jo kamat paikoilleen;)

    VastaaPoista
  15. Onnea uuteen kotiin! Kyllä ne tavaratkin joskus paikoilleen löytää.. ja huippua jos kaikista tuntuu jo kodilta :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kaikille yhteisesti, kylläpä lämmittää ♥

    VastaaPoista
  17. Onnea uuteen kotiin minunkin puolesta! Vähän on ollut orpo olo kulkea tosta teidän entisen kodin edestä, kun ette asu siellä enää, mutta eiköhän siihen totu. Ihana nähdä, että lapset ovat onnellisia uudessa kodissa. Toihan on mitä innovatiivisin ympäristö, koreja ja laatikoita yllätyssisällöin pengottavaksi ja uusia piilopaikkoja roppakaupalla. Teille vanhemmille superisti voimia ja kärsivällisyyttä uuden kodin järjestämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, unohdin sulle vastata. Kiitos kovasti! Ja tsemppiä teille sopeutumiseen ;D Kyllä me siellä varmasti aletaan taas kylässä hypätä kunhan saadaan flunssat pois :)

      Poista
  18. Anteeksi kamala viive, mutta toivottavasti parempi sentään nyt kuin ei milloinkaan...eli tuhannesti onnea uuteen kotiin!!!!!!!! Ja tervetuloa meitä lähemmäs ;)
    Käsittämätöntä, että olette selvinneet tosta megalomaanisesta muuttorumbasta noin kunnialla, huh! Ja teillä näyttää aivan ihanalta, siis todella ihanalta <3 En malta odottaa päästä toivottavasti joskus näkemään kaiken sen piiiiiitkän uurastuksenne helmet ja aikaansaannokset livenä :)

    Kaikkea hyvää kotinne laittamiseen vielä jatkossakin! Kuullaan, ja kunhan vähän teillä muutto- ja remonttipöly laskeutuu, niin toivottavasti nähdäänkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kun kommentoit!! Mua on niin harmittanut kun en ole ehtinyt kirjoittelemaan. Kiitos onnitteluista ja tosiaan, nyt ollaankin jo aika lähellä :) Kohta voiskin pyöräkärryn valjastaa käyttöön ja alkaa kohentaa kuntoa ;)
      Oliskos intoa ja aikaa sinne Muruun? Jos tuohon toukokuulle yrittäis joku pe/la sieltä pöydän saada? Olis kovasti paikallaan pieni breikki tästä koko härdellistä... :)

      Poista
  19. No ihan sama harmitus täälläkin päässä - en vaan tajua mihin kaikki aika valuu...annetaan siis itsellemme armoa jooko? ;)

    Jep, kohtahan me kuule voitais laittaa itsemme uuteen uskoon ja huippukuntoon samoissa jumpissakin, kun se yks pulju siinä melko lähellä ois molempia (vaatii tosin ensin "pienen" täyskäännöksen omassa aktiivisuudessani ja itseni psyykkaamisessa...) :D
    Ehdottomasti ois intoa :) Lähdetään koko perheen kera viikoks reissuun toukokuun alussa, mutta mites siitä puolesta välistä eteenpäin esim. jokin pe? Jatketaan meilissä tästä tarkemmin, mut vois tosiaan hyvissä ajoin yrittää varailla.
    Ansaitsisit todellakin (!) pienen tai vähän isommankin breikin...!! :)

    VastaaPoista