lauantai 23. tammikuuta 2016

MUITA IHANIAN TALVISUKAT - ÄKKIÄ MUKAAN NEULOMAAN!




Hei kaikki innokkaat neulojat tai sellaiset joilla on inspis neulomisen suhteen hukassa - olettehan huomanneet Muita ihania - blogin talvisukan? Kyseessä on siis mysteerisukka, jossa Tiina postaa joka päivä uuden pienen pätkän neulottavaksi. Joulukalenterisukkia on samalla systeemillä ollut muualla tarjolla ennenkin, mutta niihin en ole koskaan joulukiireiden keskellä ehtinyt ottaa osaa. Nyt jäin tähän ihan täysillä koukkuun ja jokaisen pätkän jälkeen olen jäänyt malttamattomana odottamaan seuraavan päivän uutta osaa.

Tästä seurasi sellainen neulomisvimma pitkästä aikaa, että pistin jopa molemmat sukat tekeille yhtä aikaa, ja näiden lisäksi kaivoin vielä jo viime kesänä aloittamani kaulahuivin esiin ja neuloin sitä uusia sukkapätkiä odottaessani :D On muuten noilla puikoillakin ero kuin yöllä ja päivällä, kuution malliset puupuikot on ihan mahtavat, vaikka kyllähän noilla metallisillakin neuloo...

Nyt on neljäs päivä menossa, joten nopeat neulojat ehtii tähän helposti mukaan jännittämään päivittäisiä annoksia, mutta mikään pakkohan tätä ei ole samaan tahtiin toteuttaa vaan voi tehdä vaikka joitain päiviä jäljessä. Tai vaikka vasta sitten, kun koko sukka on paljastettu. Teki miten teki, niin Tiinan neuleet tietäen, näistä tulee varmasti ihanat!! Mulla on nyt nuo kolme osaa valmiina, joten taidanpas painella sohvalle tekemään tän päivän osuudet valmiiksi. Kuinka moni teistä on jo mukana?

Talvisukkaohje löytyy TÄÄLTÄ

8 kommenttia:

  1. Vähänkös ihana idea tuollainen mysteerisukka<3 Kunpa itsekin osaisin neuloa! Kiva, kun olet käynyt kommentoimassa Stoorin puolella, kiitos<3

    Ja luin, että sinulla (et ole todellakaan ainut) on ollut ongelmia päivittää blogini sivupalkkiin. Blogin osoitteen perään pitää lisätä /rss elikkäs www.stoori.fi/valkoinen-soihtu/rss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan huippu! Monien olen kuullut aikuisena oppivan vielä hyvin neulomaan, joten jos joskus on yhtään ylimääräistä aikaa niin puikot käteen ja kaveri viereen neuvomaan :)

      Mulla on siinä jo se rss, kun bongasin ohjeen sun blogista. Otsikonhan tuo näyttää sun tekstistä poimivan, mutta silti linkki vie sinne yleissivulle.

      Poista
  2. Tää mysteerisukka on niin huippu juttu! Tuskailin kadonneen neulomisinspiksen kanssa jo syksyllä, mutta nyt, ihan koukussa. Sulla on ihanan keväiset värit tulossa. Mä kaivoin kaapista, mitä sattui olemaan ja tulee aika jouluset, mutta ei haittaa. Vihdoinkin saan uudet villikset itelle. Tällä kertaa oon myös yhtä fiksu ja teen kahta sukkaa yhtäaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää on! Niin mahtava neulomisinspiksen palauttaja :)

      Poista
  3. Hauska idea. Odotan mielenkiinnolla valmiin tuotteen näkemistä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi hyvä idea Tiinalta! Kiitos ja mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  4. Hei täähän on aivan huippu idea! Tilasin hetki sitten langat, joista alan kutomaan vauvalle nuttua. Vauva vasta haaveissa, mutta projektia voi jatkaa aina pikkuhiljaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on. Mä oon tosin nyt päivän jäljessä ja huomenna kaksi, mut onneks se ei haittaa :) Oih, ihania haaveilun täyteisiä neulehetkiä <3

      Poista