perjantai 4. lokakuuta 2013

HÖYHENIÄ JA ORIGAMEJA - UUSIA TAULUJA











Tekeminen ruokkii itseään, ainakin minun kohdallani. Tuli vahingossa perustettua "taulutehdas". Olen pitkään haaveillut kauniista höyhentaulusta. Etsiskelin sopivaa, mutta suosikki jäi sitten Amerikasta asti tilaamatta. Kyniä ja sivellintä en ole pitänyt kädessä pitkään aikaan, mutta jostain se inspiraatio nyt kumpusi. Päädyin tekemään kaksi eri versiota, kun ensimmäinen ei ihan täysin miellyttänyt. No, molemmissa on omat ongelmansa. Kun saisikin toisesta toisen höyhenen ja toisesta toisen... Akvarellikyniä en ole kunnolla kokeillut koskaan ja ihastuin niihin.

Kyniä etsiessäni, törmäsin kassilliseen paperikirppuja, joita kesällä tehtailin makkarin valaisinta varten. Sinne teinkin sitten lopulta sen painetun version, joten kirput jäivät käyttämättä. On niitä tuolla vieläkin parisataa, mutta 9 pääsi kehyksiin. Origamitauluissa miellyttää minua kovasti tuo kolmiuloitteisuus, joka erilaisen valaistuksen kanssa tuo tauluihin jatkuvasti uutta ilmettä ja muotoa.

Sommittelin kirppuja myös isompiin kehyksiin, että olisin saanut niitä enemmän tuhottua, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Etsin netistä inspiraatiota ja törmäsinkin miura-ori origameihin. Ihastuin chevron/kalanruoto tyyppisen kuviointiin ja vahvaan struktuuriin täysin ja ilta menikin sitten taitoksia opetellessa. En löytänyt kunnollisia ohjeita, mutta minuutin youtube pätkän avulla sain kiinni ideasta. Aloitin pienestä muistilappukuution paperista, etenin lasten piirustuspaperiin, mutta lopullisen version tein 53x53cm kokoisesta tapetin palasesta. Kannatti kantaa edellisen asunnon olohuoneen tapettipalasta mukanaan. Nyt se pääsi seinälle täälläkin :) Tai no, tauluille ei ole nauloja, tai hyllyjä vielä tarpeeksi. Päädyin siis jälleen kerran kuvaamaan jääkaapin ja leikkihuoneen hyllyn päällä. Nuo tiilenpäät ja laastiseinä alkaa käydä varmaan teille jo liiankin tutuiksi... ;)

36 kommenttia:

  1. Oi kuinka kivoja! Minullakin on aikaisemmin mainitsemani paperikirppuprojekti vielä pahasti kesken.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Miten ne kirput jääkin niin helposti vaan nurkkiin pyörimään... ;)

      Poista
  2. Tosi hauskoja! Kiva idea laittaa origameja kehyksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Origamit näyttää kyllä kehyksissä tosi kivoilta! Ei oma idea, mutta sitäkin toimivampi :)

      Poista
  3. Onpa tosiaan hauska idea! Tuosta chewron-origamista en ole koskaan nähnytkään kuvia. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihastuin tuohon miura oriin heti kun näin. Vähän erilaisia kehyksiä tuo kaipailee, olisi kiva saada se lasin taakse niinkuin kirputkin ovat. Ei olisi sellainen pölynkerääjä ;)

      Poista
  4. Upeita tauluja, varsinkin nuo höyhenet (osaisikohan sitä itsekin...?) ja tuo kolmanneksi alin kuva on huikea, mitkä varjot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, höyhenet oli aika kiitollisia maalattavia! :) Kiitos!

      Poista
  5. Sähän olet varsinainen taiteilija! Noi höyhentaulut on ihanat ja itsekin olen katsellut nettikaupoista niitä mutten ole raaskinut tilata...ehkäpä minäkin kokeilen tehdä itse, sinun innoittamana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kotikokeilija, ei taiteilija ;) Koita ihmeessä, höyheniä oli mun mielestä tosi kiva piirtää&maalata :)

      Poista
  6. Ihanaihana höyhentaulu! minäkin sellaista olen etsiskellyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Höyhenissä on tauluna jotain valloittavaa. Toivottavasti löydät omasi jostain, tai innostut myös maalailemaan :)

      Poista
  7. Vau, olet kyllä taitava :)! Aivan ihania sekä nuo origami-taulut että höyhenet. Jos alat tehtailemaan enemmänkin, niin voisin olla kiinnostunut ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mahtaiskohan musta olla sarjatuotantoon... Vähän epäilen, mutta jos innostun niin ilmoitan kyllä sulle :) Kiitos paljon!

      Poista
  8. Ihan mahtavia tauluja... etenkin toi kalanruoto. Taitava oot!

    Mullakin on ollut taulutehdas. Kangasta pinnoitettu kiilapuille. Niittipyssyä ja naulaa käytetty. Ja nyt viimeksi liimaa, sanomalehteä ja akryylisprayta. Kohta ei ole enää paikkoja noille kaikille. Tekeminen todellakin ruokkii itseään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon seurannut sun taulutehtailua, ja kaikkia ihania oletkin saanut aikaiseksi! Tosi kiva idea sulla niissä:)

      Kiitos Laura :)

      Poista
    2. Kiitos Petra :) Seuraavaksi muuten meinasin testata trikoon liimaamista canvaspohjaan ja betoniefektisprayta. Saas nähä...

      Poista
    3. Vau, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!

      Poista
  9. Vau! Varsinkin tuo kalanruotokuvia osui ja upposi! Täytyy tutustua ohjeeseen josko itsekin osaisi.

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ohjeessa oli hankalinta se, kun siinä ei näytetä muuta kuin valmiit taitokset. Mulla ainakin oli vähän vaikeuksia tulkita mihin suuntaan pitäisi taittaa, mutta siitä se kokeilemalla selvisi :)

      Poista
  10. Hienoja ideoita, todella! Kaunis koti muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna! Hitaalla tahdilla viimeistellään remonttia, mutta kyllä täällä jo viihtyy :)

      Poista
  11. No ihan parhaat taulut teit itse. Kolmiulotteinen on tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tarttis enää kuin niitä koukkuja ja tauluhyllyjä niin saisi taulut paikoilleen ;) Tuo kolmiulotteisuus muakin miellyttää kovasti. Kiitos Peppi!

      Poista
  12. VAU! Ihna mahtavasti valo-varjo kohtaa taulussasi! Ja kynän varteen tekee heti mieli kun nämä kuvat näkee! UPEITA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valon ja varjon leikki on kyllä hieno. Keväällä korostuu varmaan entistä paremmin ;) Kiitos paljon Minttu!

      Poista
  13. Vau! Upeita teoksia olet tehnyt! Itse tehty ja itse tekeminen on kyllä ihan parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saana! Itsetekemisessä on tosiaan puolensa, vaikka ainakaan mulla toteutus ei läheskään aina vastaa mielikuvaa :) Joskus paremmin joskus huonommin ;)

      Poista
  14. Aivan loistavia ideoita ja toteutuksia! Nuo höyhenet näyttävät aivan siltä kuin olisit painanut kuviot oikeaa höyhentä käyttäen. Upeeta!

    VastaaPoista
  15. Wau! Upeita taideteoksia. Minäkin vannon TSI-taiteen (tai omassa tapauksessani ehkä "taiteen") nimiin. Tein meidän olohuoneeseen taannoin varjostimen noista paperiorigameista ja mietin silloin, että miksi näitä oikein kutsutaan. Paperikirppujako ne ovat? Kiva saada niille jokin nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taiteena" mäkin näitä omia virityksiä pidän ;) Mutta kiitos kehuista :) Ai sä jaksoit tehdä varjostimen loppuun? Vau! Mullakin se oli tavoitteena, mutta loppui taitteluinto kesken + lampusta olisi tullut meille liian iso. Paperikirppuina ne tunnutaan yleisesti tuntevan, itse olen aiemmin puhunut myös nokista :)

      Poista
  16. Aivan ihanat noi sun höyhentaulut! Tekisi mieli tuollaisia, mutta mulla ei kyllä kynä ja sivellin noin kauniisti kädessä istu. Akavarellikynät on mun suosikki silloin kun jotain piirrän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos sä olet akvarellikynillä aiemminkin piirtänyt niin koitapa ihmeessä myös höyheniä! Saatat yllättyä iloisesti :)

      Poista