lauantai 17. marraskuuta 2012

Luottokamat

Sain saman haasteen sekä Kasiväylän kahvilasta että Kohti kotisaarta-blogista. Haasteeseen kuuluu listata siis kolme luottokamaa vähän niinkuin edesmenneen City-lehden tyyliin. Luottokamoja on vaikka kuinka paljon, mutta yritin nyt pidättäytyä pyydetyssä kolmessa sen mukaan mitä aamulla ensimmäiseksi mieleen putkahti.

1. Järkkäri. 
Nikon D90 on palvellut jo kolmisen vuotta hyvin ja pikkuhiljaa siitä oppii koko ajan uusia niksejä miten kuvat ovat aina vaan useammin juuri sitä mitä etukäteen halusinkin, varsinkin ruokakuvien puolella. Useimmiten siinä on kiinni kiinteä 35mm putki, tykkään kuvata sen kanssa tosi paljon. Viimeksi manailin noita kudekuvien surkeutta iltahämärässä kuvatessa ja mieskulta muistutti että onhan meillä se lisäsalama... Voi pojat miten maailma taas muuttui paremmaksi paikaksi! Kamera on aina kädenulottuvilla hyllyllä ruokapöydän vieressä, joten sinänsä myös tärkeä sisustuselementti ;D

Tämä kuva on napattu neljännellä luottokamalla eli Samsung Galaxy S3:lla


2. Knit pron virkkuukoukut ja puikot
Tässä nyt on enemmän kohteita kuin vain yksi, mutta ainoastaan yksi merkki. Niiden kanssa tekeminen sujuu, tuntuvat tosi hyvältä kädessä. Mieluiten tekisin vain näillä, mutta kun tuo puikko&koukkuvarasto on kattava jo ennestään, niin ihan kertarysäyksellä en viitsi alkaa kaikkia kokoja näihin uusimaan...


3. Cliniquen Lash power mascara. 
Jotenkin siihen meikkaamiseen on niin tottunut että ihan ilman ei osaa enää olla. Vähintäänkin mascara on ripsiin sutaistava jos kotiovesta ulos astuu. Syvä musta, ei varise eikä valu sateella tai pakkasellakaan. Lähtee kuitenkin helposti pois lämpimällä vedellä pestessä.


Minä haastan luottokamojaan paljastamaan Kuperkeikkakodin Paun ja Materian tajun SarP:n. 

11 kommenttia:

  1. Vitsit tota kamera-asiaa... Kyllä tarttis meikäläisenkin päivittää!! Käsityöasioita en kommentoi (ei riitä tietotaidot ;D), mutta mulla kans tuo sama ripsari on kyllä ollut käytössä siitä lähtien kun ekan kerran kokeilin! Siis kuka viittii kärsiä pandasilmistä, kun toi lähtee PELKÄLLÄ vedellä täysin pois?? Ja sit taas toisaalta, ei todellakaan varise päivän mittaan poskille. Niiiin hyvä tuote! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä voi kuin suositella järkkärin ostoa jos yhtään enempää valokuvaa. Ja vaikkei ennestään kiinnostaisi niin sen jälkeen varmasti kun huomaa mitä kaikkea sillä kameralla saa aikaan ;) Ainut ongelma sen jälkeen on se että kuvia kertyy tuhansia, pitäisi opetella painamaan sitä deleteä vieläkin tiuhempaan...

      Yhtä en vaihda ja se on tämä ripsari ;D

      Poista
  2. Jep, olis aika paikallaan toi lisäsalama! Ja uusi objektiivi ja mitä vielä.
    Ja noista koukuista ja puikoista oon ihan täysin samaa mieltä! Tielle ei ainakaan parempia oo vielä osunu... Ja kivaa pilkkukudetta sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olen tänään nautiskellut tuosta salamasta. Varmaan näyttänyt vähän kummalta jos joku on meiltä ohi kulkenut kun kämppä pimeänä ja aina välillä välähtää ;DD

      Kude oli pakko poimia mukaan kun se Lankamaailmassa eteen osui, oletus on että siitä tulee jotain tosi söpöä.

      Poista
  3. Olipas mukava lukea sun luottokamoista. Hmmm..aloin heti miettimään onkohan mulla mitään luottotavaroita kameran lisäksi.

    VastaaPoista
  4. Tuo Cliniquen ripsari on kyllä paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan on. Ei ole tarvinnut kertaakaan katsella ripsarimainoksia sen jälkeen kun tämä löytyi :)

      Poista
  5. Luotettavan oloista tavaraa todella! Ai kun olisi kiva päästä kokeilemaan tuollaisia koukkuja, jos vain taitoa ja ideaa olisi ja jotain tuollaista ihanaa kudetta. Ja kiitos ripsarivinkistä! Onkin ollut hakusessa jokin luotettava maskara. Sun silmät onkin aina niin luonnollisen hyvännäköiset ja pilkettä kuitenkin silmäkulmassa ; ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä sitten koukkukaupoille! Ogelin Lankamaailmasta löytyy ainakin, kuten myös kudetta :)

      Oh, no kiitti ;D Tätä ripsaria kyllä suosittelen todella. Ollut mulla nyt 2-3 vuotta käytössä enkä muista haaveile. Parin viikon päästä voin lentokentältä haalia oletettavasti edullisemman testikappaleen sullekin? :)

      Poista
  6. Petra postaus on valmis. Kiitos haasteesta.

    VastaaPoista