Tiedän että teissä lukijoissa on monta jotka odottavat vain remppauutisia ja sillä rintamalla on ollut pitkään hävettävän hiljaista. Mutta nyt taas tapahtui. Ei mitään valmista, mutta iiiiiso askel eteenpäin. Huojensi omaa mieltä kummasti ja toi taas uutta tarmoa.
Miehen isoveli pääsi koko viikonlopuksi avuksi puusepäksi opiskelevan ystävänsä kanssa ja kyllähän nuo miehet kolmestaan saivat sellaisen tsempin päälle että oksat (tai tässä tapauksessa panelit ja lastulevyt) pois. Rappukäytävässä on jo nyt ihan eri tunnelma, kun tummuneet mäntypanelit ovat poissa sekä katosta että seinistä, ja kipsilevyt on suurimmaksi osaksi saatu paikoilleen. Olisipa tuo ylänurkka ollutkin yksinään melko mahdoton saada tehtyä kun siinä on korkeutta 5m20cm alakerran lattiasta kattoon mitattuna.
ENNEN
(lisää ennen kuvia rapuista täällä kun pohdin mitä rapuille tullaan tekemään)
VÄLIVAIHE LAUANTAINA
TÄNÄÄN
Vanha vaatekaappi sai poistua ja koska sekin rakennetaan alusta alkaen uudestaan, niin yläkerrassa on juuri tällä hetkellä aivan ihanan avara ja valoisa fiilis. Olispa hienoa jos ei olisi tarpeita makkarille, niin voisi jättää koko alan isoksi avaraksi tilaksi. Unta kuitenkin tarvitaan, joten seinä siihen on takaisin rakennettava ja sisäpuolelle kaappi koska vaatteetkin pitäisi jonnekin saada säilöön ;)
Tulevaan lastenhuoneeseenkin on tällä hetkellä hieman, hmmm, sanoisinko ilmavat näkymät vaikka on ovi kiinni.
Katto on valmiina uusien paneleiden asennukseen, jotka käytiin lauantaina ostamassa. Päätös on tehty ainakin yläkerran osalta: helmipontattua valkoista puupanelia lastenhuoneeseen ja samaa mdf-versiona aulaan sekä meidän makkariin. Lastenhuoneessa on kattolämmitys joten sinne tarvitaan aitoa tavaraa, mutta muualle välttää huomattavasti edullisempi täsmälleen samannäköinen kopio.
Tästä on taas hyvä jatkaa. Kyllä jäi hyvä mieli viikonlopun osalta.
Kiitos hurjasti S ja H jos satutte täällä vierailemaan!! :)
Wau te ootte edistyneet hienosti:) varmasti itellekin upee fiilis! :) en malta odottaa valmista taloa!!!
VastaaPoistaOnneksi välillä tulee näitä isompia edistymisiä niin saa taas lisätsemppiä koko hommaan :) Ja en muuten malta minäkään ;DD
PoistaVoi vau! Ompahan tosiaan tapahtunut sitten viime näkemän! Hyvä, hyvä! Ja tosi kiva kun on apujoukkoja saatavilla!
VastaaPoistaApua, mIssä se lamppu on???
PoistaApujoukot on ihan parasta. Kyllä ihmeesti muuttaa ilmettä jo pelkät kipsilevyt, ei kai niille muuta heti alkuun tartte tehdäkään ;DD
PoistaHih, mietinkin että milloin parahdat! On se tallessa, mäkin sille aloin jo lämpenemään. MUTTA, väri on kaikkea muuta kuin valkoinen kun sen sieltä seinältä pois nosti. Nyt sit hyvät vinkit kehiin millä saa kakanruskean muovin takaisin valkoiseksi..?
Onnea uusista edistysaskelista! Kyllä ovat pojat panneet tuulemaan! Varmasti mahtava fiilis ja luo uutta uskoa ja potkua remppahommiin, kun saa noin paljon ja noin näkyvää jälkeä aikaiseksi. Ja vain yhden viikonlopun aikana! Toivottavasti saatte uudestaankin nuo työmiehet sinne avuksi. Kyllä siitä tulee hieno. En melkein malta odottaa.
VastaaPoistaKyllä, ihan eri into taas päällä kuin mitä pitkään aikaan :) Koko ajan se paranee, ehkä tässä alkaa taas itsekin uskoa että hyvä siitä tulee. Mut omakaan maltti ei oikein meinaa riittää ;)
PoistaTulee kyllä suuri muutos tuohon vanhaan :)! Onnea remppaan!
VastaaPoistaKiitoksia! Jännä miten jo pelkät kipsilevyt voi saada niin iloiseksi :) Lopputulosta lähempänä taas!
PoistaMitä te päätitte tehdä noille rappusille?
VastaaPoistaEi kai me olla vielä päätetty varmasti mitään niiden osalta.
PoistaOnpas mielenkiintoista seurata remonttianne!
VastaaPoistaKiva kun löysit tänne :)
PoistaPelasta tuo Olli Mannermaan suunnittelema Kilta tuoli tuolta rempan jaloista :) onko teillä niitä enemmänkin? Ne ovat uudelleenverhoiltuna kauniit ja mukavat tuolit ruokaryhmän ympärillä. Ei ehkä pienten lasten perheessä arkiruokaryhmän ympärilä, mutta jos teille tulee ruokailuryhmä, jota käytetään vieraiden kanssa. Voi olla että olet kertoillutkin suunnitelmistanne tai jopa tuolin kohtalosta, mutta juuri vasta tulin tänne ja ehdin vain nähdä tuon tuolin ja heti sitä pelastelen :))
VastaaPoistaKyllä mulla olisi toiveissa että tuoli kumppaneineen (kolme niitä on) saataisiin pelastettua, mutta ne ovat kyllä kaikki tosi huonossa kunnossa kun ovat olleet ulkotuoleina sateenkin armoilla... Harmi, mutta eipä ole ollut omassa vallassa. Uudelleen verhoilu varmaan maksaa aika lailla, mutta uskon että olisivat sen jälkeen upeat! Ei meillä ihan niin paljon tilaa ole että kahta ruokaryhmää saataisiin ;) Talossa ei ole kuin n.120 neliötä. Kiva kun tulit vastavierailulle!
PoistaNo voi harmi, uudelleenverhoilu maksaa noin 250€ + kangas per tuoli ja kankaan menekki on yhteen tuoliin noin 1,5 -1,6m. Ei ole halpaa mutta kaunista ja ekologista. Uudet kilta - tuolit maksavat noin 600€ kpl, joten siihen nähden edullista.
VastaaPoista