perjantai 7. syyskuuta 2012

Jännää inspiraatiota

Blogiin on piakkoin tulossa pieniä muutoksia. Sain mahdollisuuden liittyä uuteen pian julkaistavaan Inspiration-blogiportaaliin ja se kuulosti sen verran mielenkiintoiselta sekä minua että lukijoita ajatellen, että päätin lähteä mukaan.

Tässä lainaus tiedotteesta:
Lokakuussa syntyy blogimaailmaan uusi jännittävä Inspiration-konsepti, johon blogini on kutsuttu mukaan! Inspiration tarjoaa lukijoille ennennäkemättömän tavan seurata blogeja kuvavirran avulla, tietokoneelta ja mobiililaitteilta. Lukija saa sivuston kautta seurattavakseen 300 mukaan kutsuttua laadukasta blogia, jotka tarjoavat inspiraatiota ja ideoita muodin, kauneuden, ruoan, sisustuksen ja lifestylen maailmasta. Bloggaajalle Inspiration avaa tilaisuuden päästä esille Suomen johtavalla blogisivustolla ja löytää uusia lukijoita.

Blogini sivupalkissa näkyy nyt TNS Gallupin toteuttama lukijatutkimus johon toivon mahdollisimman monen teistä osallistuvan. Vastanneiden kesken arvotaan 10 lahjakorttia, jotka käyvät mihin tahansa näistä liikkeistä: linkki.


 Blogini sisältö pysyy samana, vain ulkonäkö tulee muuttumaan hieman. Vai haluatteko muutoksia? Viime viikkoina blogin sisältö on ollut todellista sillisalaattia remontista sisustukseen, lastenvaatteista omiin vaatteisiin, käsitöistä ravintolakokemuksiin ja metsäretkeen. Onko se hyvä näin vai haluaisitteko että keskittyisin pelkästään remonttiin, sisustukseen ja käsitöihin? Ravintolajuttu ei ainakaan herättänyt kiinnostusta joten ne jätän suosiolla pois. Jos ette nyt jaksa tuon gallupin lisäksi vastailla näihin kysymyksiin niin palaan aiheeseen joskus myöhemmin :)

20 kommenttia:

  1. Mun mielestä on kiva, että juttujen aiheet vaihtelevat. Jatka samaan tyyliin vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että vaihtelu kiinnostaa - tuo itselle enemmän vapautta kirjoitella siitä mikä milloinkin innostaa :)

      Poista
  2. WAU hienoa Petra!!! :) Mä en tiedä voinko enää vastata noihin gallupin kysymyksiin kun vastasin jo äsken yhdessä toisessa blogissa tollaiseen....onkohan kysymykset samoja...kai ne on...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi siihen vastata, tulokset on ymmärtääkseni blogikohtaisia joten toivottavasti vielä jaksat vastailla tuohonkin! Kiitos :)

      Poista
    2. Aijaa, no sithän mää meenkin heti vastaileen :) Oot suosikkibloggaaja joten samaan malliin jatkossakin sitten vain ;) <3

      Poista
  3. Samaa mieltä kuin edellinen, kirjoittelet vaan fiilispohjalta itseäsi kiinnostavista aiheista, niin hyvää tulee. :)

    Ei mua ainakaan lukijana haittaa, jos välillä on postaus sellaisesta aiheesta, josta en ole itse niin kiinnostunut - jotain muuta se voi kuiteskin kiinnostaa.


    Jännä nähdä, millaisia nämä uudet blogiportaalit ja -konseptit ovat, kun niistä on aika monessa "tutussa" blogissa ollut vihjausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiva että monipuolisuudelle löytyy kannatusta :)

      Näitä onkin näköjään ainakin pari erilaista portaalijuttua tulossa samoihin aikoihin. Tosiaan mielenkiintoista nähdä mitä ne tuo tarkalleen mukanaan ja miten lukijat niihin suhtautuu / niistä kiinnostuu!

      Poista
  4. Vautsi! Tosi kiva! Aika moni blogi onkin siirtymässä tuonne, jännä nähä minkälainen uutuus se mahtaa olla :)

    Jatka vaan samalla mallilla. Kirjoittele just niistä asioista mistä haluat. Mäkin luen mielelläni kaikkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 300 blogia, joten siinä pitäis lukemista riittää jos ei muita hommia keksi ;DD

      No jos mä sitten jatkan kaikesta kiinnostavasta postaamista, kun se tuntuu saavan kannatusta eniten :)

      Poista
  5. Vautsi, onnea!! Ei muutos toiveita, kirjoitat kiinnostavista asioista ja hyvin. Luen mielelläni. Edelliseen piti mainita että Farangissa ja sen "sisar ravintolassa" Gaijinissa on tosi ihanaa ruokaa. Käyttävät ihan uskomattomia tuotteita kuten talvi kurpitsaa ja jotain ihanaa retikka tms sörsseliä. Ja paikka on niin tyylikäskin, ruoka on aseteltuna kauniisti. Plus allergisille helppoa kun ruuan osa aineen voi vaihtaa toiseksi eikä maito tuotteita käytännössä ole ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla että jutut kiinnostaa :)

      Gaijin pitää kyllä käydä myös pian testaamassa. Meidän on näihin molempiin pitänyt mennä jo ikuisuus, mutta nää meidän lapsukaiset ei oo saaneet yhtään kärsivällisyyttä, joten noihin paikkoihin en halua heitä mukaan ottaa vaikka muuten ulkona ruokaillaankin silloin tällöin. Pitää siis yrittää ottaa taas jossain välissä vähän omaa aikaa ja lähteä vaan miehen kanssa nautiskelemaan :) Farang vakuutti täysin annoksillaan ja palvelullaan!

      Poista
  6. Siellä nähdään! :)

    Jatka blogiasi vaan samaan malliin -kun kirjoitat itsellesi tärkeistä jutuista, pysyy blogi aitona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa!! =)

      Mulla vaan tuntuu olevan niitä tärkeitä asioita niin paljon... No, onhan sekin oma piirteensä ;)

      Poista
  7. Vautsi, onnea!

    Toivoisin sun jatkavan samaan malliin. Tykkään lueskella eri aiheista laidasta laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sun vastauksen mä melkein arvasinkin :)

      Poista
  8. Hei myös tänne! Toivoisin tämän blogin keskittyvän remonttiin, käsitöihin, sisustusinspiraatioon. Muuten on vaara liiasta sillisalaatista. Henk.koht. ruokapostaukset ei kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla myös vastakkainen mielipide! Olinkin varma että kaikki eivät varmaan tällaista sekametelisoppaa ehkä jaksa seurailla. No, kyllä mä edelleen postailen kaikenlaista, mua kiinnostaa niin moni asia. Mutta keskitän kyllä noihin kolmeen kuten alkuperäinenkin tarkoitus oli. Nämä pari viikkoa ovat olleet ihan poikkeusaikaa ja pientä testailua :)

      Etteks te siis syö mitään, kotona tai ulkona? ;DD

      Poista
  9. Minä tykkään sillisalaatistakin, mutta ruokajutut sivuutan kyllä melko nopeasti. Remontointi kiinnostaa tässä blogissa eniten, mutta eihän siitäkään voi uusia juttuja jatkuvasti vääntää jos työmaalla ei tapahdu mitään uutta. Eli kiva kun jaksat postailla muistakin aiheista! Ja pienten lasten äitinä tiedän, että yhteen aihealueeseen keskittyminen olisikin aika vaikeaa kun koko ajan päässä pyörii miljoona (keskeneräistä) ajatusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, remontista ei tosiaan nyt ole mitään uutta raportoitavaa. Mutta sitä on kyllä taatusti tiedossa, eihän me olla päästy vasta kuin hädintuskin alkuun ;D

      Siis todellakin noita keskeneräisiä ajatuksia riittää! Senkin takia on pakko postailla vähän kaikenlaista - tää ylöskirjoitus saa jotenkin oman pään paremmin kasaan (ja tuo taas uusia ideoita) :)

      Poista
  10. Käyppäs nappaamassa tunnutus mun osoitteesta :)

    VastaaPoista