sunnuntai 21. elokuuta 2016

SIRKUSSYNTTÄRIT















Viime lauantaina juhlittiin lopulta kuun ensimmäisenä päivänä 7-vuotta täyttänyttä. Siinä oli juuri koulukin kerinnyt alkaa, joten juhlittavaa löytyi enemmänkin. Tytär pyysi muutama päivä ennen juhlia, että voitaisiinko pitää sirkus-synttärit, aiemmin ei teemasta ollut ollut mitään puhetta. Mikäs siinä, pistettiin nopeasti sirkus pystyyn lippuviirein ja värikkäin kankain, vaikka vähän samaa teemaa sivuttiin jo pari vuotta sitten pikkuveljen synttäreillä. Tarjottavia tein taas jos jonkinlaista. Suosikeiksi taisi nousta mielettömän täyteläinen suklaa-toffee-suolapähkinäkakku, mansikkapehmikseltä maistuva popcornkakku sekä suolaisista pesto-kasvis kranssi.

 Tytär pukeutui nuorallatanssijaksi ja poika sirkustirehtööriksi / taikuriksi / leijonankesyttäjäksi. Pari vierastakin oli nopealla aikataululla innostunut keksimään erikoisasut juhliin ja mukaan saatiin myös maailman vahvin mies painojensa kanssa sekä upea ennustajaeukko / käärmeenlumoojatar. Rooleihin pukeutuneet pitivät vielä hauskan sirkusesityksenkin meidän muiden iloksi. Illaksi oltiin tilattu Hawkit ja Hornet jylisemään taivaalle (tarkoituksella valittiin Malmin lentonäytöspäivä, kuten edellisenäkin vuonna, kun nuo hävittäjät näkyvät ja kuuluvat hienosti myös meidän pihalle). Niin paljon iloisia vieraita ja hyvää tunnelmaa, että ensimmäistä kertaa näihin juhliin kohdalle osunut vesisadekaan ei latistanut juhlia hetkeksikään. Muuta haittaa ei sateesta ollut, kuin äärettömän rakeiset kuvat hämärässä asunnossa...

4 kommenttia:

  1. Ihana teema ja mikä mekko nuorallatanssijalla<3

    VastaaPoista
  2. Ihana sirkus. Tuota sirkusta minäkin olisin mielelläni mennyt katsomaan. :)
    Ja, tuo tanssijan mekko on ihastuttava!

    VastaaPoista
  3. Mainion näköistä synttärimenoa. Tuo päivänsankarin kolttu on tosi upea!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mari, Unelmoiden sekä Kirsikka <3 Tää oli kyllä mahtisirkus, toivottavasti esiintyy vielä joskus uudestaankin :) Päivänsankarin mekko on tosiaan upea ja ihanan erilainen! Se on tullut meille tutuntuttujen tyttäreltä kierrätyksenä. Laput on leikattu pois, niin en tiedä merkkiä tai muuta, mutta veikkaan jostain ulkomailta sen olevan alunperin kotoisin.

    VastaaPoista