Tässä vähän tarkemmin meidän Tanskan matkan kuulumisia (siis hirveesti kuvia ja hirveesti tekstiä, sorry). Aloitan Givskudin eläintarhalla jonne ajoimme
heti saapumispäivänä. Käväistiin hotellilla kahden maissa toteamassa se mikä jo arvattiinkin, että huone ei
ole vielä valmiina, joten toteutettiin valmiiksi tehty suunnitelma retkestä eläintarhaan, jossa viihdyttiinkin sitten monta tuntia.
Tanskassa tuntuu isoja eläintarhoja olevan useampiakin, mutta Givskud ZOO sijaitsi vain 20min ajomatkan
päässä meidän hotellista ja oli jossain tripadvisorin listauksessa rankattu eläintarhoista ykköseksi. Käytiin
vastaanotossa ostamassa liput, mutta kävi ilmi, että olisimme voineet ajaa suoraan
vastaanottorakennuksen takana sijaitsevalle portille ja ostaa liput sieltä. Eihän sillä muuten olisi ollut
mitään väliä, mutta piha oli sateiden jälkeen pelkkää kuravelliä ja hieman hirvitti siinä kävelyn jälkeen iskeä
kurajalat putipuhtaaseen vuokra-autoon. No, lienevät tottuneet rapaisiin palautuksiin, kun sadettahan
Tanskassa piisaa… Jokatapauksessa, saatiin lipunmyynnistä myös suomenkielinen kartta alueesta, joten
aivan ilmiselvästi joku teistäkin on siellä ehkä joskus käynyt? :)
Givskud ZOO on safaripuisto, eli parhaiten siitä saa sen annin irti ajamalla sisään omalla autolla, jonka
kanssa pääsee suljetuille alueille eläinten keskelle. Jätinkin tarkoituksella aika moneen kuvaan autoa näkyviin, niin saa parhaan käsityksen siitä miten lähellä eläimiä kuljettiin. Puistossa on myös kävelyreitti, mutta hienoimmat alueet
jää kyllä silloin näkemättä. Eläintarhan bussillakin pääsee kierroksen läpi, mutta silloin on tietenkin
sidottuna bussin aikatauluihin. Eläintarhassa on kolme parkkialuetta, joihin pysähtymällä pääsee tiettyjen
eläinaitausten/alueiden lähelle/läpi kävelemään ja sitten on noita läpiajoalueita, joissa eläimet kulkevat
vapaana autoista välittämättä ja autosta ulos nouseminen on ehdottomasti kielletty.
Ensimmäisellä pysähtymispaikalla tuntui ihmeelliseltä kun päästiin silitysetäisyydelle (jos joku meistä olisi
halunnut niin tehdä) kameleita. Ja sitten siinä oli norsuaitaus, joka sai minut miettimään, että onko tämä
taas yksi niitä paikkoja jossa tulee vaan paha mieli eläinten puolesta. Norsut olivat niin murheellisen ja
apaattisen näköisiä aitauksessaan, että melkein itketti. Tokihan norsut tuppaavat olemaan luonnossakin
hieman suruisan näköisiä, joten en todellakaan tiedä mitä ne oikeasti ajattelivat oloistaan.
Muuten oltiin koko perhe ihan haltioituneita siitä miten lähelle kaikkia eksoottisiakin eläimiä pääsimme ja
miten hienot alueet niille oli tehty. Nimenomaan alueet, ei häkit. Esimerkiksi gorilloiden alueen läpi kulki
pitkä tie, jossa ainoana esteenä oli kapea joki niiden ja meidän välissä, gorilla kun ei luontaisesti osaa uida.
Siinä oli kalliota, notkelmaa, metsikköä, aukeaa, marjapensaita ja vesiputousta laajalla alueella. Ylipäätään
ne ja muut eläimet vaikuttivat hyvinvoivilta.
Jännityksen hetkiä koettiin buffaloiden tai biisoneiden kohdalla, joiden alueen läpi madeltiin hitaasti
autoletkan perässä. Yksi isosarvinen yksilö sai jonkinmoisen hepulin ja lähti vasemmalta etuviistosta
rynnimään suoraan meidän auton keulaa kohti. Siinä sitten silmänräpäys mietittiin, että olikohan fiksu veto
tulla tänne vuokra-autolla ja mitähän vakuutus sanoo yhteentörmäyksestä buffalon kanssa Tanskassa :D
Onneksi eläin teki puolen metrin päässä kuitenkin käännöksen sivuun ja jatkoi kävellen eteenpäin ihankuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kirahvit ja seeprat olivat kaunista katseltavaa, monta naurua saatiin siinäkin
niiden touhuja seuraillessa.
Leijona-aitaukseen oli tuplaportit, niin että eläimet eivät vahingossakaan pääse karkuun ja siellä partioi
jatkuvasti pari suojakehikoin varustettua traktoria, ilmeisesti vahtimassa että ikkunat ja ovet varmasti
pidetään kiinni kuten vaadittu ja etupuskurin varustuksesta päätellen ehkä myös valmiina tönimään leijonia pois jos jäävät liian pitkäksi aikaa keskelle tietä makaamaan. Tuo ovet ja ikkunat kiinni sääntö on
leijonien kohdalla ihan ehdoton ja kun pari päivää meidän reissun jälkeen katseltiin netissä levinnyttä
pätkää Kiinan eläintarhasta jossa tiikerit raatelivat autosta ulos astuneet naiset, en ihmettele sitä yhtään
(eikä kyllä tullut mieleen aukoa ikkunoita ennen sitä pätkääkään, vaikka niin leppoisilta nuo isot kissat nyt näyttivätkin). Leijona-alueella asustaa 1 uros 10
naaraansa kanssa ja siellä mietin, että tuskinpa noilla paljon paremmat oltavat savannillakaan
salametsästäjien keskellä olisi, mitä nyt huomattavasti lämpimämpää - tyytyväisiltä vaikuttivat.
Eläintarhan alueella oli monen monta piknik-paikkaa (kuten koko Tanskassa) jossa sai syödä omia eväitä tai
ostaa parkkialueilla olevista kioskeista syötävää / grillattavaa. Siellä oli myös kiva leikkipaikka
kiipeilytelineineen, jossa meidän lapset lennon ja muutaman tunnin ajon jälkeen viihtyivät hyvin
tihkusateesta huolimatta. Jossain päin aluetta olisi ollut myös dinosauruspuisto, joka me nyt jotenkin
onnistuttiin olemaan kokonaan löytämättä. Sekin on saanut kehuja, joten kannattaa katsella tarkemmin
jos sinne menee. Suosittelen jokatapauksessa, tämä oli viihtyisin eläintarha jossa minä olen käynyt. Ja
vaikka lapsilla etukäteen suurin odotus kohdistui Legolandiin, on reissun jälkeen puheet vieneet
huomattavasti useammin eläintarhaan kuin huvipuistoon… :)
Suunnitellaan ensi kesäksi automatkaa Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan, joten tämä eläintarha pitää ehdottomasti pitää mielessä! Aika huikeeta ajella tuolla kaikkien villieläinten keskellä. :)
VastaaPoistaIhana loma teillä tiedossa, miten malttaakin odottaa talven yli! =) Tätä eläintarhaa suosittelen kyllä todella :)
Poista