sunnuntai 11. toukokuuta 2014

HURMAAVA WANHA RUUKKI KELLOKOSKELLA











 





Kuinka moni tietää tämän paikan? Ystäväni usein kehuma, lopultakin myös minun kokema. Pyysin äitienpäivälahjaksi päivän Kellokoskella, brunssin muodossa, ja sen sain. Kinuskilla, aivan ihana vanhan ruukin tiloihin tehty kahvila / ravintola. Kiehtova ja karhean kaunis. Miljöö oli todellakin puoli ruokaa, vaikka ei ruoassakaan moittimista. Varsinkin salaattipöytä ja jälkiruoat veivät kielen mennessään. Aamupäivän harmaus vietettiin herkutellen, kun päästiin ulos, aurinkokin alkoi pilkahtelemaan. Kierreltiin vielä alueella, ja fiilisteltiin historian havinaa. Lapsille löytyi mukava leikkipaikka. Kaikille jotain, meiltä katsottuna sopivan ajomatkan päässä! Tuonne terassille ajateltiin palata kesäisenä hellepäivänä maistelemaan italialaista jäätelöä sekä konditorian upeita kakkuja. 

Iltapäivä vietettiin omassa puutarhassa, sitä sun tätä istutellen, terassia rakennellen. Sää helli.
Täydellinen äitienpäivä <3

16 kommenttia:

  1. Kiva kun pääsitte vihdoin kokemaan, et varmaan enää ihmettele miksi sitä aina hehkuttelen. Tehdään kesällä kakkutreffit sinne!:) Aivan ihania kuvia olet räpsinyt jälleen kerran! Ja kiva kun oli täydellinen äitienpäivä, niin mullakin (vaikkei mua Kinuskillan brunssille vietykään, hyvät oli eväät Huilissakin :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele, kiva kun jaksoit rummuttaa =) Joo, tehdään niin! Kiitos!

      Ihanalta kuulosti sunkin päivä, kyl ne osaa yllättääkin ;)

      Poista
  2. Vau! Näyttipä kokemisen arvoiselta paikalta, ihana fiilis tuli kuvista!! Pitää pitää mielessä :) Hei, minulla olisi sinulle blogissani haaste, käypä kurkkaamassa :) En muistanut sitä tehdessä, että oletko jo tuon tehnyt, joten ota vastaan jos uusi haaste sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosi kiva kohde, kannattaa tosiaan muistaa! Kiitos haasteesta :)

      Poista
  3. Oi miten ihana lahja!:) Näyttää kyllä rosoisen kaunillta paikalta, täytyykin joskus käydä kun ei ole edes kovin kaukana. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli, juuri niinkuin toivoin :) Olepas hyvä, kiva laittaa hyvä vinkki kiertämään!

      Poista
  4. Näyttää aivan loistavalta paikalta. Tykkään käydä just tuollaisissa paikoissa :) hauska idea käyttää tuota patjan runkoa :)

    Ihanaa alkavaa viikkoa teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihastelin tuota patjan runkoa! Ei se ihan joka paikassa toimisi, mutta tuonne istui täydellisesti :)

      Kiitos samoin Laura! <3

      Poista
  5. Ihana äitienpäivä teillä! Todella hurmaavan näköinen paikka!

    VastaaPoista
  6. Mä olin niin iloinen tuosta päivästä :)

    VastaaPoista
  7. Mulle tää onkin ihan uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti täytyy ottaa retkikohteeksi!

    Teidän päivä kuulostaa just niin ihanalta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tykkäisitte! Meillä ainakin lapsetkin viihtyi, kun oli herkkuja tarjolla ja monenlaista rappusta ja koroketta kiivettäväksi ;) Siellä näytti menevän polku lammen rantaa pitkin pidemmällekin, että vois ottaa fillaritkin lapsille mukaan, niin näkis vielä vähän pidemmälle. Vaikka hyvin riitti katseltavaa näinkin! :)

      Oli tosi ihana päivä! Sen j jälkeen onkin mennyt kaksi päivää V:n kanssa kotona potiessa, mutta nyt taitaa se onneksi olla taas kunnossa. Laitan tarkempaa raporttia kutsuun, niin saa kukin pohtia tullako vai eikö tulla...

      Poista
  8. Hei kiitos tosi paljon vinkistä! Tuon olen kyllä missanut vaikka joskus siel suunnalla ajellut. Tässä näkee kuinka vähän näitä ihania paikkoja loppuen lopuksi tietää. Kesällä voisi ottaa asiaksi kiertää nämä ihanat paikat ja etsiä uusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Siitä ajaa kyllä tosi helposti ohi, jos ei tiedä mitä etsiä, ei mun silmään ainakaan osunut pahemmin mainosplakaatteja. Mut suosittu oli, joten jos brunssille aikoo, niin pöytävarausta suosittelen. Tämmöiset on just parhaita kesäkohteita! Laitahan säkin sitten uusista vinkkejä tulemaan =)

      Poista
  9. Ihanat kuvat !!

    Mä laitoin tuon joskus muka muistiin, kun jostain luin, mutta olin taas ihan unohtanut.
    Tuonne täytyy kyllä kesällä mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3

      Sehän näissä on, että tuppaa vinkit unohtumaan vaikka kuinka miettii jonnekin menevänsä. Olen tosi iloinen, että mun ystävä mainitsi tästä ainakin neljästi eri yhteyksissä, niin lahopäisempikin sai lopulta toteutettua =)

      Poista