maanantai 30. syyskuuta 2013

UUTTA ILMETTÄ OLOHUONEESEEN










Olohuoneeseen on kaivattu kipeästi lisää istumatilaa. Oman porukan kanssa meille riittäisi hyvin pelkkä sohva, mutta vieraiden tullessa on tilanne toinen. Sohvalle toki useampi mahtuu, mutta rivissä istuminen ei ehkä ole se paras muoto seurusteluun. 

Olohuoneen osio on meillä melkoisen pieni ja samassa yhteydessä ruokatilan & keittiön kanssa. Vaatimukset tuolille olivat: vähän lattiatilaa vievä, ilmava, helposti siirreltävä eli kevyt ja kaunis. Lopulta valinta oli hyvinkin helppo: Ikean Storsele. Katselin myös Huutiksen ja Torin tarjontaa vanhojen korituolien osalta, mutta kun sopivaa ei tässä kesän/syksyn aikana ole tullut vastaan, Ikeaan kävi taas viikonloppuna tie. 

Valintaan olen oikein tyytyväinen. Tuoli on yllättävän hyvä istua, ja parempaa neulomistuolia minulla ei ole ollut koskaan! Ei kolise puikot käsinojiin ja ryhti pysyy hyvänä. Pyörittelin tuolia eri kohtiin olohuonetta, ja siirreltävyys vaatimus täyttyy myös hyvin. Ulkonäöltään tuoli sopii hyvin niin olohuoneeseen, leikkihuoneeseen, eteiskäytävään, keittiöön ja ruokatilaankin katseltuna. 

Olohuoneen seinään kaipaan jotain. Liukuvärimaalaus on ihan kiva, mutta kovin tumma. Tauluhyllyjä ehkä, ellei teille tule parempia ideoita? Sitäkin pähkäilen, että maalaanko tuon ruokapöydän päässä olevan Kierrätyskeskuslöydön (tummemman pinnatuolin) mustaksi vai valkeaksi? Kaksi meillä niitä on, ja mustaa kalustemaalia kävin jo ostamassa, mutta nyt kun tuli tuo uusi korituoli, alkoikin pää kääntymään enemmän valkoisen suuntaan. Mitä sanotte, musta vai valkoinen? Nuo kaksi hunajaista saavat varmaankin edelleen jatkaa oloaan nykyisessä värityksessä.

Ai niin, nahkarahikin on uusi. Habitareen mennessä marokkolaisen poufin katselu oli mielessä, ja niinhän siinä sitten kävi, että kun Dokkãn osastolla juuri oikean värinen rahi osui eteen, tuli se myös kotiin sieltä kannettua. Lasten supersuosikki ensimmäisestä hetkestä lähtien. Loistava hyppyalusta, tv:n katselupaikka, pikkuautojen kasauspiste, huvikseen paikasta A paikkaan B raahattava juttu...

42 kommenttia:

  1. Minä tykkään ainakin valtavasti tuosta seinästä ja nuo pallovalojen sävyt sopivat hyvin siihen.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo seinä on tosi ristiriitainen. Tykkään hurjasti, mutta meinaa välillä myös kyllästyttää pahasti... Tuntuu, että se kaipaisi jotain valkoista sekaan, mutta ehkä ihan pelkät ikkunalistatkin auttaa. Pitää ottaa se seuraavaksi projektiksi, ennekuin tekee mitään muuta :)

      Poista
  2. Niin kaunista! Tuo seinä on ihan huippu.. ja tuo tuoli... hmm.. molemmat hyviä vaihtoehtoja, joten en osaa kyllä auttaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hmm, hmm - niinpä! Musta tuntuu että olen itse koko ajan hmmm:stelemässä, kun en osaa päättää mitä tekis :) tykkään, mut en kuitenkaan ja sit taas...

      Poista
  3. Huippu tuo rahi, ihan nappi! En laittaisi seinälle mitään, tilasta saattaisi tulla liian täyden näköinen. Ovathan tyynyt, matto ja rahi kuviollisia ja tuovat ilmettä. Hyvä tausta niille. Tietysti, jos muualta karsii kuvioita, niin sitten...menitkö jo sekaisin? Tuolinkin jättäisin ihan noin. Oonks mä vähän tylsä tyyppi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi iloinen kun juuri mielessä ollut nahan väri osui kohdalle! Jotenkin tämä tila tuntuu luonnossa erilaiselta kuin kuvissa. Kuvissa tykkään tuosta seinästä itsekin kovasti, mutta luonnossa se on jotenkin synkkä ja kaipaa vaalennusta. Pitää jatkaa pohdiskelua :) Jommatkummat tuolit pitää maalata, mun mielestä ne ei käy yhteen. Mutta enpä saanut päätettyä kummat, ja minkä väriseksi... ;)

      Poista
  4. Toi rahi on tosi kaunis! Ja hassua miten toi korituoli näyttää kaikilla muilla paljon nätimmältä kuin omassa kodissa....hmm enhä mun pitää ostaa uusi lampaantalja ja joku kiva tyyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahi ihastuttaa kovasti muakin! Ja tuoli näyttää hyvältä teilläkin, sieltähän mä sen viimeisen kimmokkeen tuon ostoon sain :)

      Poista
  5. Vaatiiko tuolin pinta maalausta? Jos ei, niin melkein jättäisin silleen. Vai riiteleekö väri muiden tuolien värin kanssa?

    En ehkä laittaisi ainakaan kovin isoa tauluhyllyä seinälle ettei tule liian ahdas vaikutelma. Joku kevyt aika korkealla voisi toimia? Tai sitten mustavalkoinen graafinen juliste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo tuolit ei mun makuun käy ruskeina hyvin yhteen. Toiset pitää maalata, mutta jäin nyt sitten tänään pohtimaan kummat. Tuo tummakin on ihan kiva, mutta hunajastakin tykkään. Tummat olis valmiiksi jo hiottu...

      Kaikennäköistä julistetta olen tuohon mielessäni sommitellut, mutta vielä ei ole mikään täysin natsannut. Niinkuin ei se hyllykään - muuten olis sekin jo seinässä :) Ei kai tässä auta kuin jatkaa pohdiskelua, niin ei tee seinästä turhaan emmentalia ;)

      Poista
  6. Ihana tunnelma ja kaunis kokonaisuus. Tykkään erityispaljon tuosta rahista, täydellisen värinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rahin väri on kyllä täydellinen. Kun sen näin, pakko se oli ostaa, kun ei noista koskaan tiedä milloin tulee toinen juuri oikeanlainen vastaan :)

      Poista
  7. Ihania kuvia, teillä on kyllä niin kivan näköistä! Mä jättäisin tuolin tuon väriseksi mikä se nyt, toki lähempää en ole tuolia nähnyt joten kunnosta en tiedä, mutta näin kauempaa kuvista katsottuna näyttää hyvältä :) Mut jos jompikumpi väri pitäisi valita, niin sitten valkoinen. Liukuvärjätylle seinälle en laittaisi mitään, tuo on niin upea ilman mitään! Taulut/hyllyt ehkä rikkoisivat/häiritsisivät seinän tarinaa.. Mukaavaa maanantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Mua on jonkin aikaa turhauttanut kaikki keskeneräisyys täällä ja jotenkin sellainen tunnelman puute. Nyt alkaa vaikuttaa taas paremmalta ja kodikkaalta :) Tuoli on ihan kiva yksinään, niinkuin nuo hunajaisetkin, mutta yhteen eivät luonnossa mun makuun natsaa. Pitäisi päättää kummat maalaa, tuo tummempi olisi valmiiksi hiottu ;) Pitäisi päästä ottamaan etäisyyttä tuohon seinään. Jostain syystä se vähän tökkii, vaikka myös tykkäänkin. Kiitos ja mukavaa viikkoa sinne :)

      Poista
  8. Kauniita uusia juttuja teidän kotona <3 Tauluhylly sopisi mainiosti liukuvärjätylle seinällä tai sitten ihan kollaasimuodossa tauluja ilman hyllyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Olen kyllä melkoisen tyytyväinen viimeisiin uudistuksiin :) Kollaasiakin olen tuohon seinälle mallaillut. Pari viikkoa siinä tököttikin teippineliöitä tauluja esittämässä ;D Ihan täydellistä ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Tauluhyllyjen etu olisi se, että ilmettä saisi muutettua vaikka joka päivä helposti, mikä sopisi tälle tuuliviirille hyvin...

      Poista
    2. Hih, vai on seinässä jo ollut teipitkin kollaasia ajatellen, ihana:) Mutta totta, tauluhyllyjen kanssa olisi ehkä helpompi muuttaa ilmettä:)

      Minulla on sinulle haaste blogissani: http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/2013/10/otan-osaa.html

      Poista
    3. Juu juu, kaikkea pitää testailla ennekuin iskee reikiä seiniin ;)

      Kiitos, tulen kurkkimaan!

      Poista
  9. Kaunista on, hyvä toi korituoli :) Mites jos et noiden löytötuolien kanssa valitsisikaan mustan ja valkoisen välillä, vaan valitsisit molemmat? Maalaisit noista pinnatuoleista istuinosan + selkänojan kaaren valkoisella ja sitten pinnat + jalat mustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Hauska ajatus, mutta mua alkoi ekana kauhistutta se teippaamisen määrä (kertakaikkisen epäsuosikki osuus maalaamisessa)... Tulisi kyllä persoonalliset tuolit, eikä tosiaan tarvitsisi tehdä valintaa värien välillä :)

      Poista
  10. Oikein kodikkaalta näyttää kokonaisuus!:) Minä kannatan tuota Lauran ideaa tuolin suhteen. Mustaa ja valkoista, molempia vaan!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane! Hmm, mun pitää vieläKIN pohdiskella mitä teen noiden tuolien suhteen. Mustavalkoinenkin olisi hauska :)

      Poista
  11. mäkin tykkään tosta teidän seinästä, en muista olenko sanonut sitä ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Seinä on kiva, mutta sen verran hallitseva koko alakerrassa, että sen muutos aina aika-ajoin mietityttää. Tykkään ja en tykkää. Persoonallinen ja itsetehty, se siinä on parasta :)

      Poista
  12. Tuo rahi on sanomattakin ihana.
    Jos kokeilisit laittaa ensin listat ikkunan pieliin ja katsoisit miltä seinä sitten näyttää? Listat ikkunassa voisi tuoda seinälle sitä kaivattua jotain. ? Miltä kuullostaa?

    Minä nään tuon koristeellisen tuolin mustana, "muodot" tulee paremin esille mielestäni mustassa tuolissa. Vaikka tosiaalta tuolista saisi herkemmän valkoisena. Emmä siis kuitenkaan tiedä :) Ja nuo kaksi antaisin ollan hunajaisena :)

    Tässäpä omia ajatuksiani. Päätöksen teko on joskus vaikeaa ja ottaa oman aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahi on kyllä kiva, tyytyväinen olen että sen löysin.
      Joo, listat tuonne on ihan ekana laitettava, voi olla että sekin pelkästään auttaa.
      Samaa mieltä olen siinä, että tuohon tuoliin itseensä kävisi paremmin musta. Mutta meille ehkä muuten valkoinen. Kun muuten on jo mustaa niin paljon. Mutta onko silti liikaa. Mietin vielä :)
      Kiitos pohdinnoista!

      Poista
  13. Tänne saapui myöskin tänään tuollainen pouf, tosin valkoisena! Olen miettinyt kanssa tuota ikean tuolia meidän yläkertaan. :) Se on yksinkertaisuudessaa niin kiva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa samaan aikaan :) Ihana on se valkoinenkin! Tän tuolin etu on kyllä se, että menee helposti moneen paikkaan :)

      Poista
  14. Löysin sen kuvan mistä puhuttiin. Kannatan sitä ja tauluhyllyjä. Ja jos oikein jaksat ja niin pistä seinä valkoiseksi. Nykyinen seinä on nätti, mutta jos sun/teidän omaa silmää kyllästyttää niin pensseli heilumaan ja uuttaa lookkia luomaan ;) Tauluhyllyjen kanssa liukuvärjäys ehkä kärsii, siksi ehdotan valkaisua. Verhoiksi ryppyistä pellavaa ja kynttilöillä tunnelmaa...

    Jos tausta on valkoinen, niin pinnatuolithan voi sit olla mustat? :) Tai miksei nykyiselläänkin, tuomassa valkoisuuteen kerrosta( vaikka ovatkin keskenään erisävyisiä. )Niinkuin siinä kuvassa kirjat tuovat sitä ilmettä ja pehmeyttä.

    Kaikki tämä pohdinta siis sen pohjalta, että mulla on oikea kuva edessä... ;D


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös oliskin kiva? Aattelin että ekana vois ne hyllyt laittaa vaan tuohon ja katsoa miltä näyttää. Jos ei toimi, niin sitten maalaa. Tosin ihan ekana nyt ne listat :) Jossain kyllä näin just, että tauluhyllyt oli maalattu seinän värisiksi, harmaiksi. Noita petroolejakin varastosta vielä löytyis. Jos liukuvärjäis nekin ;DD Mutta ihanan tunnelmallisen siitä saisi (se alkuperäinen malli nyt ainakin).

      Tänään meinas kyllä mennä pasmat sekaisin, kun ilmapumppumies saapasteli sisään ja ensimmäiseksi tokaisi, että paras paikka olisi tuossa keskellä - siis ihan keskellä - seinää. Eipä olis enää tarvinnut pähkäillä millä tuota somistaa... Onneksi löytyi muukin sopiva paikka :)

      Tuoleja mietin vielä, mutta alan ehkä kallistua (taas) siihen kalustemaalipurkkiin mikä tuonne tuli siis jo ostettua... ;)

      Poista
  15. Heippa! Oletko ollut tyytyväinen teidän sohvaan ja sen laatuun? Sama sohva meillä harkinnassa, mutta jahkaan ja jahkaan :) Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tämä Arild ollut nyt 4-5 kuukautta, eli ihan hirveän pitkää kokemusta siitä ei ole. Toistaiseksi ei ole kyllä muuta moittimista löytynyt, kuin että istuintyynyjen väli kerää kaiken moskan sisäänsä, mutta niinhän se on minkätahansa sohvan kanssa, jossa on erilliset tyynyt. Lasten tahmatassut sohvaa ahkerasti mustaavat, mutta ne on ollut helppo saada pois ihan vaan nihkeällä pyyhkimällä, tai taikasienellä jos on tosi paha tilanne ollut ;) Aikamoisessa trampoliinikäytössä sohva on myös joutunut olemaan, mutta ei ole siitä ainakaan vielä itseensä ottanut. Nahka on paksua ja hyvälaatuista, hyvin tuntuu kuosissa pysyvän. Lyhyellä kokemuksella voin siis suositella :)

      Poista
  16. Onpas vain nättiä teillä!!! Tuoli sopii tosi hyvin ja tuo rahi on ihana :)

    VastaaPoista
  17. Tosi kivalta näyttää teidän olkkarissa!

    Ihana rahi. Muakin on alkanut innostaa ajatus jostain marokkolaishenkisestä yksityiskohdasta. Ainoa vaan, että mies on jyrkästi vastaan :D Mua kuulemma taas viedään kuin litran mittaa, kun tulee joku uus villitys ilmoille :D

    Tuolinväriksi sopii varmasti hyvin kumpi vaan :) Jos olisi pakko valita, niin ehkä valkoinen. Tai. Ehkä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!

      Hah, musta tuntuu että ei meilläkään aina näitä uusia villityksiä ihan ymmärretä ensi alkuun, mutta ei tuo ole pahasti vastaankaan pistänyt... ;) Entä jos aloitat kevyesti vaikka jostain pihalyhdystä, ja alat sieltä hivuttamaan niitä sisällekin :)

      Nii-in, ehkä valkoinen, tai ehkä musta... ;D

      Poista
  18. Näyttääpä ihanalle! Tuoli sopii tosi hienosti teidän olohuoneeseen. Ja tuo seinä on upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esmeralda! Tuo tuoli on kyllä ihana siitä, että sopii helposti moneen paikkaan :) Seinän kanssa mulla tuntuu olevan viha-rakkaussuhde. Tykkään ja en tykkää. Liian kova itsekritiikki maalarilla ;) Kiva kun kävit kurkkimassa!

      Poista
  19. Tuo seinä on kyllä upea, tykkään siitä ihan kympillä. Mä yritän hahmottaa meidän uuden talon sisustusmateriaaleja (tässä on hyvin aikaa puljata ees taas kun talokin alkaa nousta vasta keväällä) ja mietin, että kuinka pitkä tuo teidän olkkarin seinä on?

    Mun pitäisi kaivaa noi sisustusvalot jo esiin, mutta ovat jossain muuttolaatikossa autotallissa. Argh. Tässä muuten meidän uuden talon raksablogi, tervetuloa tutustumaan suunnitelmiin: http://uuteenkotiin.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Vinkkinä sanoisin, että jos tämmöisen maalaat, niin joko vaaleilla/kirkkailla sävyillä tai sitten hyvin (luonnon)valaistuun tilaan. Tykkään tuosta seinästä, mutta meillä tuo olohuoneen puoli on muutenkin tosi hämärä, niin tuo tumma alaosa mun makuun pimentää sitä entisestään. Mutta onhan se "pesämäinen" ja kotoisa myös :) Seinä on varmaankin n.3,5-4m.

      Huomasinkin fb:ssä sun blogin, mutta en vielä ehtinyt viestiä jättää. Kiva kun aloit teidän rakennusprojektista kirjoittelemaan, seuraan mielenkiinnolla :)

      Poista
  20. TOi seinä!! i like!! Ja niin kaunista muutenkin teillä,todella!
    Mä heittiäisin tuohon tuolien maalaukseen et älä malaa niitä! Maalaa pöytä mustaksi niin tuolien puun sävy pääsee kauniisti oikeuksiin. Ne antaa paljon pehmeyttää tilaan,ajattelen minä. :) Tää on taas heitto,et toki teet kuin itselle parhaaksi näet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinä on nätti, mutta miksi se mua aina kyllästyttää..? Yritän päästä siitä yli :) Mutta kiitos kovasti A-R <3

      En mä kaikkia tuoleja maalaa, mutta nuo eri sävyt ei luonnossa mun mielestä käy yhteen, vaikka eivät kuvassa riitelekään. Jotain puistakin jää kyllä jäljelle, tuomaan todellakin nimenomaan sitä pehmeyttä :)

      Poista