torstai 12. syyskuuta 2013

Sisustushaaveita

Sain uuden mieluisan haasteen pohdittavakseni Pastellimajan Hannalta. Kiitos Hanna! Tätä oli kiva miettiä, sai vaan toivomaan, että sisustuskeiju olisi ihan oikea juttu ;)

"Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. "Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää käyttää (syksyiseen) sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!"

Alunperin haasteen laittoi liikkeelle Modernisti Kodikas-blogin Kerttu.

Minusta olisi mahtavaa, jos olisin pystynyt nimeämään jonkun yhden ison sisustushaaveen /designesineen, klassikon, jota ilman moista yllättävää pottia ei ihan heti tulisi hankittua. Mutta kun tarvelista on suuri, en osannut yrityksestä huolimatta miettiä muuta, kuin niitä mitä olen muutenkin meille mielessäni haikaillut (ja joiden toteutuminen odottaa juurikin jotain tämmöistä ylimääräistä rahastoa ;))


800 euroa keijun rahoista menisi kodinhoitohuoneen toteuttamiseen. Alla inspiraatiokuva kesän asuntomessujen Majasta. Meille ehkä kuitenkin valkoiset ovet kapeaan tilaan, eikä ole betonilattiaa, eikä mustaa kattoa, mutta ei se estä minua pitämästä tuota esimerkkiä todella kauniina.

Inspiraatiokuvasta poiminkin haavekollaasiin Annaleenan vaateripustintangon. Sille olisi siellä täydellinen kohta katsottuna.

Kodariin voisin myös ilomielin ripustaa Ferm livingin kuusikulmaisen wall wonder peilin.

Olohuoneen sohvapöydän/aputason virkaa hoitaisi kauniisti Shuffle pöytä, jonka palikkaleikki-idea ja värit houkuttelevat minua suuresti. Se on myös tarpeeksi kapea, juuri niinkuin toivon.

Olohuoneeseen tarvitaan nojatuoli, jonka on oltava pieni, ilmava ja kevyt siirreltävä. Vaikka maailma on täynnä upeita designtuoleja, jotka ilomielin meille ottaisin, kuitenkin tähän tilaan ykköseksi on edellämainittujen vaatimusten vuoksi, toistaiseksi kirinyt Ikean Storsele korituoli 99eur.

Olohuoneen seinälle voisin mielellään ripustaa Ylva Scarpin printin, esimerkiksi tuon The Planet.

Hayn About a chair tuolien keräilyn voisin aloittaa mallista AAC22, omana työtuolinani. Mielelläni näkisin noita joskus myös meidän ruokapöydän ympärillä.

Olen täysin ihastunut Hobby Hallin Aneta Carpatica-valaisimeen, jonka ripustaisin ruokapöydän ylle.


Kuvat: Ylva Scarp, Formverk (sohvapöytä), Annaleena, FermLiving, Formverk (Hay-tuoli), Ikea, Hobby Hall
Inspiskuva: Ellit

EDIT: Ai niin se tärkeä juttu! Haastan mukaan seuraavat blogit:
Karnevaalikausi
Pa-let-ti
Sateenkaaria ja serpentiiniä
Talosta koti

15 kommenttia:

  1. Mulla on sama printtihaave, tuo on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan kaunis. Mutta tuolla hinnalla, ei ihan mikä vaan heräteostos :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! :) tähän onkin kiva tarttua kun kaikenlaista sisustuksellista pyörii mielessä (mihin keijun rahoille olis kyllä todella tarvetta 😉)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos ehdit tarttumaan! Ja harmi kun tarjolla on vaan keijurahaa ;)

      Poista
  3. Kivoja haaveita, kiva kun toteutit!! Itsekin mietin tuota vaatetankoa, mutta en keksinyt, missä se meillä toimisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, tää oli tosi kiva! Tanko on tosi hieno, ja meidän tapauksessa tulisi tosiaan tarpeeseen. Mutta vielä pitää vähän sulatella tuota hintaa rautatangoista...

      Poista
  4. Mikä ihana blogi, mitäpä jos lisään myös Talosanomien blogilistalle! :) Tuo Hay:n tuoli.<3 Mahassa on kutkuttava odotus, laitoin sen nimittäin muutama viikko sitten tilaukseen! :) Hay:n tuotteet muutenkin istuvat omaan makuuni! Ja juuri tuota samaista Majan kodaria hehkuttelin blogissa itsekin, se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jenni! Lisäsinpäs minäkin Talosanomat, hyvältä näyttää sun meininki!! Ooh, tilauksessa jo, vau! Tuo tuoli on vaan niin ihana. Ja todella hyvä istua! Ihan sama mullakin, Haylta ottaisin mielellään monta muutakin esinettä. Meillä oli messuilla käydessä sellainen kuhina tuolla Majan kodarin ovella, että omaa hyvää kuvaa ei millään mahtunut ottamaan. Onneksi se löytyy muualta ihasteltavaksi :)

      Poista
  5. Ihania haaveita, kauniita esineitä kaikki!:)

    Säikähdin eilen Ikeassa kun tuota tuolia ei näkynyt missään, että onko senkin myynti nyt loppumassa? Nettisivut kuitenkin ilmoitti, että Espoosta saa, Vantaa myy ei oota. Toivottavasti ei ole poistumassa kokonaan... äkkiä siis Espooseen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tosiaan kauniita kaikki, ja kollaasissa näyttäisivät hyvin sopivan yhteenkin. Kuume vaan kasvoi...

      Huh kun säikäytit! Piti heti mennä Ikea chattiin tiedustelemaan tuolin kohtaloa. Tällä hetkellä siis toimitusvaikeuksien vuoksi sekä Vantaalta että Espoosta loppu (netissä väärä Espoon tilanne), mutta ei ole lopetettu. Eli joku päivä on taas kuitenkin onneksi saatavilla! :)

      Poista
  6. Hei, kiitoksia haasteesta! :-) Tähän pitää vähän paneutua, jotenkin pää on tällähetkellä ihan tyhjä sisustusjutuista. Enköhän mä silti tuon summan saa käytettyä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin kummasti tuollaisenkin summan pistäisi helposti hetkessä haisemaan... ;) Kiva jos jossain vaiheessa ehdit ja jaksat toteuttaa :)

      Poista
  7. Täälläkin tykätään tosta valaisimesta. Passais meijän mökille loistavasti. Ja toi vaaterekki on niiiin hieno. Kivasti törsäsit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kun oliskin oikeaa törsäystä :D Tästä sun kommentista tajusin, että unohdinkin kollaasista kokonaan toisen valaisimen, jonka myös laskin mukaan "budjettiin". Tuo Hobbarin lamppu olis kyllä musta sopiva moneen paikkaan, eli loistoyksilö :)

      Poista
  8. Ihania juttuja! Varsinkin printti ja Hayn tuoli.
    Sisustuskeiju toi meillekin ihania virtuaalijuttuja, mutta onneksi nuo Ikean tuolit ovat kotiutuneet ihan oikeasti. :)

    VastaaPoista