perjantai 6. syyskuuta 2013

Uusi kuvakulma + uusi kuvauskohde

Metsolassa-blogin Ride heitti mulle kivan haasteen, johon päätin tapojeni vastaisesti vastata ja vieläpä heti. Kiitos Ride! Haaste on alunperin lähtenyt liikkeelle Kotila-blogin Riikalta ja siinä on tarkoituksena esitellä uusi kuvakulma tai yksityiskohta, jota ei ole aiemmin blogissa näkynyt. Kun aloin asiaa miettimään, niin meillähän on vielä vaikka mitä paikkoja, mitä en ole aiemmin esitellyt. Joten ei vain uusi kuvakulma, vaan kokonaan uusi kohde: yläkerran aula. Ja sama laulu kuin aina meillä, valmista ei ole, listat puuttuu, maalit puuttuu jne, mutta ei anneta sen edelleenkään häiritä, eihän?






Aulassa oli itseasiassa vielä viime viikkoon asti kirjahylly ja nojatuoli, jotka pienen kalusteiden ympäriinsä siirtelyn johdosta päätyivät lastenhuoneeseen. Minun työpöytäni alakerrasta muutti tilalle ja kirjat jäivät lattialle odottamaan uutta hyllyä. Uusi hohtavan valkoinen työpöytä, vanha patinoitunut tuoli, valkoiseksi maalattu lautalattia, kivaa tapettia ja kasa kirjoja - mikäs sen mukavampi kombinaatio vastaanottamaan alakerrasta tulijaa! Tai minä ainakin tykkään, vaikka valmista ei vielä olekaan. Aulasta löytyy myös iso liitutaulu, ja lastenhuoneen oven sain lopultakin pari viikkoa sitten valkoiseksi maalattua. Ennen kuvia ei sitten epähuomiossa tullutkaan otettua...

Jos muuten joltain löytyy yhden 80cm pitkän laudan tuplamaalaamista varten pikkuinen tilkka betoluxia, niin kiitollisena otettaisiin vastaan. Viimeinen lauta asennettiin lattiaan jälkikäteen, ja eikös se meidän maalipönikän loppu ollut kerinnyt kuivua tässä välillä...

UUSI KUVAKULMA -haaste:

- Ota valokuva tai useampikin kodistasi, tai muusta blogisi aihepiiriin liittyvästä, tällä kertaa jostakin sellaisesta kuvakulmasta tai yksityiskohdasta, jota blogissasi ei ole ennen nähty.
- Kiitä sitä bloggaria, jolta olet haasteen saanut ja käy laittamassa linkki postaukseesi myös KOTILA -blogiin (kotilablogi.blogspot.fi).
- Laita haaste eteenpäin viidelle bloggarille.
- Have fun!

Itse haastan uusia kulmia kuvaamaan seuraavat blogit:


"Aurinko paistaa äitiä päähän ja äidille tulee kuuma. Sateenkaari on kaunis. Änti bööts skeittaa näin ja näin ja näin ympäri, ympäri ja istuu äidin päähän. Äidillä on vesirokko."

14 kommenttia:

  1. Kiva haaste ja onhan se totta että niitä on mukava vain katsoa -uusi kuvakulmia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinhän sitä luulis että herättää mielenkiintoa ihan eri tavalla kuin aina samat vanhat nurkat ;) Haaste oli kyllä kiva, kuvasin paria muutakin juttua itselle uudesta kulmasta ja näinkin ne ihan uusin silmin :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Mielelläni osallistun tähän:)!

    Ja teidän aula näyttää erittäin kotoisalta! Tuo lattia on ihana!!! Hih, lasten piirustukset ja tarinat niiden takana ovat niin huippuja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä mitä tai mistä päädyt kuvaamaan :)

      Kiitos! Just semmoinen kotoisa fiilis siinä munkin mielestä on, vaikka onkin lasikaiteet toisessa suunnassa. Kirjat jotenkin aina tuo sen tunnelman. Maalattua lattiaa tekis mieli enemmänkin, vaikka se on kyllä ihan armoton näyttämään kaiken pölyn ja roskat... Joo, noille tarinoille piirustusten kera saa kyllä aina nauraa. Mahtavia juttuja :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä! Se ei ole alkanut kyllästyttämään, mikä sinänsä on musta erinomaisen tapetin merkki ;D

      Poista
  4. mistäs on noin kivaa tapettia löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Designer's guildin Crayon. Löytyy monissa eri väreissä :) Nämä nimenomaiset rullat ostettiin hyllytavarana Ogelin K-raudasta, muualla ymmärtääkseni usein tilaustapettia.

      Poista
  5. Kiitos vielä tätäkin kautta, kun laitoit mulle tämän kivan haasteen! :)

    Kotoisa tila, mikä on mun mielestä hyvä saavutus aulalta! Ja toisaalta ei myöskäään millään tapaa täyteen ahdetun näköinen. Teillä on ollut onnistuneet kalusteiden pyörittelyt siellä!! (Mun piti kommentoida sitä olohuoneen viereistä leikkihuonettakin, että näytti tosi toimivalta ja kivalta!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva vaan jos innostuit :)

      Kiitos! Me ollaan kyllä tyytyväisiä näihin pyörityksiin. Erityisesti nuo lelujen roudaukset alakertaan, on jotenkin muuttaneet koko jälkikasvun käyttäytymistä... Sitä päivää odotan, kun mut näkee tuolla aulassa istuksimassa, mutta onpahan paikka valmiina ;D

      Poista
  6. Hauska, että löysit ihan uuden kuvauskohteen! Kivalta näyttää keskeneräinenkin!

    Ja tuo Designer´s Guildin tapetti on yks mun suosikeista, just sitä ihailin ja kuvasin tapettikaupassa ja aion siitä vinkata seuraavaksi blogini "tapettivinkki" -osiossa muillekin (täytyypä laittaa siihen postukseen linkki tänne, niin muutkin näkevät upean tapetin in action :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, näköjään täältä vielä näitä kohteita löytyy, vaikka ei iso talo olekaan ;) Kiitos!

      Tuo tapetti on kyllä kiva. Yksinkertainen, mutta eloisa, mutta ei silmillekäyvä. Odotanpa innolla mitä muita tapetteja olet poiminut :)

      Poista
  7. Tää haaste on kiva, mullakin vielä toteuttamatta. Mutta ettei haasteet loppuisi, niin blogissani on sinulle uusi kiva haaste. Oletkohan saanut jo sisustuskeijuhaasteen?
    Aurinkoista viikonalkua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hei kiitos! En ole saanut, mutta vähän odotellut ;) Kiva päästä toteuttamaan!

      Poista