perjantai 27. syyskuuta 2013

Oho, hieman liian aikaisin...








Tänään aamulla aikaisin aloin siivoilemaan. Siirtelin tavaroita paikoilleen, vein turhat autotalliin, puistelin mattoja, järjestelin lelut, pesin pyykkiä, vaihdoin lakanat, imuroin ja luuttusin. Kaivoin kätköistä lisää kynttilöitä. Ihastelin uutta Prismasta löytynyttä kynttilälyhtyä, jonka ajattelin spreijata mustaksi design kynttelikköjä jäljitellen, vaan tuo punainenkin on yllättävän kiva, joten taidan jättää maalauksen tammikuuhun. Neuloin vähän harmaata neulomusta (tuosta pitäisi tulla peitto, vaan lanka näyttää loppuvan pahasti kesken, ja sen valmistus on lopetettu). Lasten tultua kotiin leivottiin banaanikakkua. Ilmassa tuoksuu kaneli, neilikka ja inkivääri. Hupsista vaan - arvaatko mikä tuli mieleen? Epäjouluihminen onnistui  tekemään joulusiivouksen ja viettämään pikkujoulua syyskuussa... (Pidän toki joulusta, mutta meillä siitä fiilistely on ollut tapana aloittaa vasta joulukuun alussa). Lahjoja ei sentään jaettu ;D

p.s. Kuten Facobookissa jo ilmoittelinkin, Minion-hattuun löytyy nyt ohje edellisessä postauksessa

p.s.2 Facebookin seuraajat jo tietävätkin, että täällä on maalattu kalkkimaalilla ja ovatpa nähneet siitä kuvasarjankin. Blogiin on luvassa kuvia vasta kunhan on listatkin paikoillaan, joten klik-klik facebookiin jos kiinnostaa :)

10 kommenttia:

  1. Meidän Prismassa pyörittelin myös tuota samaa kynttilänjalkaa, tosin mustana, mutta jätin vielä kauppaan.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niitä on valmiiks mustanakin? Meidän Prismassa ei ollut kuin 2kpl punaisia :)

      Poista
  2. Ai, että oikein Prismasta? Eilen kävin kuukauden tauon jälkeen Prismassa, mutta niin nopeeta ku vaan suinkin pystyin.. ELikkäs ehkä ensikerralla täytynee tarkista "sisustuhyllyt"
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joo, Prismasta! Suuri design-löytö alle 10eur :) Sinne on alkanut tulla kaikenlaista kivaa. Kattelin myös hunajakennopalloja, niitäkin oli paria eri kokoa. Kiitos samoin!

      Poista
    2. Prismasta tosiaan löytyy kaikkea liian kivaa! Juuri synttärikattaukseen nappasin noita mainitsemiasi hunajakennopalloja. Hassua, että ensin pari vuotta metsästän niitä kissojen ja koirien kanssa ja ulkomaita myöten napsin niitä mukaan aina kunnvain löyty. Nyt niitä on sitten sekä IKEAlla että Prismassa! Hyvä!

      -Paula

      Poista
    3. Ihan sama kuin mulla! Viime syksynä yritin vaikka mistä löytää noita palloja, ulkomailta en sitten raaskinut postareiden kanssa tilata. Kevättalvella noita tuli vielä itse väkerrettyä sittä Bambulan ohjeella ja nyt niitä sitten saa melkein pelkkää silkkipaperiakin edullisemmin valmiina. No hyvä että saa, mutta tuleeko niitä enää itse ostettua..? ;D

      Poista
  3. Ai tuota häkkyrää on myös punaisena? Hauska! Mun silmiin on osunut vaan se musta versio.

    Kivoja kuvia! Jos sulla on joulusiivot teidän osalta jo tehty niin matkaa voi jatkaa toiseen osoitteeseen;) Mä niin ootan että täällä tää pöly viimein laskeutuisi ja pääsis tomuttamaan kunnolla kipsipölyt pois. Tänään tampattiin raitamatto joka on koko rempan ajan ollu lattialla...aikamoinen pilvi nousi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiennytkään että niitä on muun värisenä, tuolla oli pelkästään punaisia :) Pitäiskin katsoa jostain muusta Prismasta, jos löytyis musta, niin ei tarttis tätä maalata, kun on oikeesti aika kiva (joulun)punainen ;D

      Kiitos! Haha, mä luulen että täälläkin saa tehdä tätä samaa aika monta kertaa ennen joulua... Voin kuvitella sen pilven mitä matosta on noussut! Meilläkin oli olkkarin matto aikamoinen järkytys tuossa edellisellä viikolla, eikä enää oo edes kipsipölyä.

      Poista
  4. Kauniita kuvia.
    Ja oletpa ollut tehokas. Tollasta energiaa tahtoisin ittellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maya!
      Enpä mä mitään muuta tehnytkään, joten ei nyt ehkä sittenkään niin kovin tehokasta ;)

      Poista