keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

LISÄÄ TUNNELMAA - UUSI VERHO






Olen syksystä asti miettinyt, että haluaisin terassin oven eteen ruokatilan ja olohuoneen välille uuden verhon. Siihen jäi kesästä naruverho roikkumaan, ja sen ongelma oli se, että se oli lapsista liian kiva -> niin omat kuin vieraat roikkuivat siinä koko ajan, eikä valkoinen enää näyttänyt valkoiselta... 

Mulla oli aika tarkaan mielessä mitä tähän haluan, mutta sopivaa mieleistä ei tullut mistään eteen. Kunnes tajusin, että tästä Ikeassa ihastelemastani kankaastahan se tulee. Kangas jolle olin miettinyt paikkaa, täydensi tilan johon olin etsinyt kangasta. Täydellistä! Muutama metri Nattglim-kangasta, ompelukone laulamaan ja verhon tangolle ripustus. Sitten kun visio ja into kohtaa, ei siihen mene kauaa, kun on valmista. Nyt kelpaa ihastella lopputulosta :)

tiistai 28. helmikuuta 2017

PLANET KUINKUU JA CURIOUS CUMULUS - SEIKKAILIJAN PAITA, SEKÄ VAUVALLE TUMPUT






Tammikuussa kankaiden yönä avasi nettibutiikkinsa ovet uusi lasten kangas- ja vaatekauppa Rooclothing. Löysin liikkeen ihan vahingossa itsekin heti kankaiden yönä, mutta myös Roo löysi  minut ja lähetti muutamia kankaita testiin. Uusia kankaita tulee kaupan valikoimiin pikkuhiljaa ja myös valmis vaatemallisto on ilmestymässä myöhemmin tänä keväänä. Suurin osa kankaista on luomu puuvillaa ja kankaiden kuosit on suunnitellut Ulla-Maj Saarinen.

Poika ihastui tähän Planet Kuinkuun kuosiin ja toivoi kankaasta itselleen paitaa. Itse mietin ensin, onko kuosi ehkä jo hieman pienemmille suunnattu, mutta ei selkeästi ole jos kerta tuleva eskarilainen siitä niin kovasti tykkää. Tästä tulikin suosikkipaita, joka on ollut nyt talviloman molemmin puolin ahkerasti käytössä. Paidan kaavan löysin Ottobre-lehden numerosta 6/2015, ja samaa kaavaa tulen varmasti käyttämään jatkossakin. Istuu mainiosti muotoilluiden raglan-saumojen ansiosta päälle ja oli mukava ommella.

Ennen Roon yhteydenottoa, ihastuin Curious Cumulus kuosiin jota tilasin ihan muuhun tarkoitukseen, mutta josta ensimmäiseksi syntyi pikkuiset tumput naapurin vauvalle. Todella ihania nämä molemmat kuosit! Vai mitä?


torstai 2. helmikuuta 2017

KAKSION REMONTTI JA STAILAUS MYYNTIKUNTOON















Meidän viime vuoden ensimmäisen puolikkaan ponnistus oli remontoida sukulaisen 
omistama kaksio miehen kanssa. Asunto oli melkoisen huonossa kunnossa edellisten vuokralaisten jäljiltä, eikä se siinä asussaan menny kaupaksi tai edes uudestaan vuokralle useamman kuukauden yrittämisen jälkeen. Asunnon omistaja oli valmis laittamaan asunnon myyntiin heti remontin valmistuttua. Remonttin oli minimibudjetti, mutta kuitenkin niin, että siitä tulisi varmasti hyvä ja ehkä nuorempaa ostajakuntaa houkutteleva. Muuten saatiin vapaat kädet, minä suunnitteluun ja mies toteuttamiseen.

Keittiön osalta olisin halunnut toteuttaa isomman muutoksen, tekemällä asuntoon pienimmän koskaan näkemäni keittokomeron sijaan ihan oikean keittiön. Asunnon pohja olisi mahdollistanut upean yläkaapittoman, silti huimasti säilytystilaa sisällyttävän superkokkaajan unelmakeittiön, mutta budjetti olisi silloin totta kai paisunut yli rajojen. Tehtiin keittiöön kuitenkin todella merkittävä parannus IKEAn löytöpisteen kaapistojen, fb-kirppikseltä parilla eurolla löytyneiden laattojen ja uuden uunin/hellan/liesituulettimen avulla. Nyt keittiö on oikeasti kivasti käytettävä ja säilytystilaa saa ympäröivään huoneeseen helposti erillisillä hyllyköillä / kaapeilla.

Muuten asunto veti maalia, maalia, maalia ja vielä kerran maalia. Käytiin läpi kaikki seinät, katot, listat,väliovet, komerot hyllyineen ja ovineen sekä patteritkin. Nopeaksi tarkoitettu remontti viivästyi, kun kunnostettavia pintoja oli lopulta niin paljon. Oman haasteensa toi myös n.120km matka pääkapunkiseudulta, joten iltaisin ja joka viikonloppu sitä ei pystytty tekemään. Lopulta siihen käytettiin pääsiäinen, vappu ja vielä juhannuskin, kun mahdollisia päiviä ei muuten kertakaikkiaan ollut... 

Taloyhtiössä tehtiin samaan aikaan niin putkiremontti, julkisivuremontti kuin yleisten tilojen kunnostuskin, joten vanhan, Kotkan ihan keskustassa sijaitsevan kerrostalon kiinnostavuus koheni myös niiltä osin huimasti. Putkiremontin yhteydessä huoneistoon tehtiin myös uusi kylpyhuone, jonka materiaaleihin en päässyt vaikuttamaan, mutta siitä tuli todella siisti myös.

Lopuksi asunto stailattiin kuvia varten meidän omia tekstiili-, matto-, juliste- ja valaisinjemmoja hyödyntäen. Keittiön pöytälevyyn hankittiin IKEAn pukkijalat ja seinustalle parimetallista hyllis-hyllyä. Olohuoneen nojatuolit ja kirjahylly sekä keittiön ruokatuolit jätettiin paikoilleen, ja nekin näyttivät asunnon muun freesauksen jälkeen huoneistoon hyvin sopivilta, vaikka ennen remonttia niitä vähän karsastinkin.

Asunnon omistaja tykkäsi muutoksesta niin kovasti, että halusikin vielä jättää sen omistukseensa ja kokeilla uuden vuokralaisen etsimistä. Uusi vuokralainen löytyi hetkessä ilmoituksen julkaisun jälkeen ja hän puolestaan piti asunnon ilmeestä kaikkinensa niin paljon, että halusi vuokrata sen kaluseineen, mattoineen, verhoineen kaikkineen. Saatiinpahan mekin autotallia vähän tyhjemmäksi ylimääräisestä tavarasta. Kaikkinensa onnistunut pienen budjetin muutos vai mitä?