tiistai 5. toukokuuta 2015

PIENI KASVIHUONE JA MUITA PIHAN KAUNISTUKSIA









Vappuviikonloppuna alkoi kesä huudella hiirenkorvien muodossa ja niin sitä iski jonkinmoinen puutarhakärpänenkin päälle. Ostettiin Ikeasta Hindö-kaappi kasvihuoneeksi pienimuotoisia hyötykasviviljelyitä varten, mies aloitti takapihan terassin rakentamisen, eikä kesäkukkien ostamiseltakaan voinut välttyä, vaikka kylmiä öitä saattaakin olla vielä luvassa. Ai miten tykkäänkin noista kaikista! Kasvihuone antaa lupauksen edes muutamasta mansikasta, kukat ovat suorastaan hurmaavia ja romuvarastona toiminut takapiha pääsee lopultakin hyötykäyttöön ja uljaampaan ulkonäköön terassin myötä.

Erottelin nyt lopultakin myös reilu kuukausi sitten kylvämäni chilin, mansikan sekä tomaatin taimet omiin kippoihinsa. Aika pieniä ne ovat, mutta itämisprosentti muutama päivä kylvön jälkeen oli ainakin lähelle 100%. Voin siis tuleville vuosille suositella Lidlin pieniä idätyslaatikoita siemenineen ja multineen. Yhdellä setillä oli hintaa 1,5 euroa... Tai enhän toki vielä tiedä tuleeko noista satoa, mutta ainakaan siementen itämättömyydestä ei ollut huolta.

Viime kesänä rakennetulla kasvilavalla on jo valkosipulit pääseet hyvään vauhtiin. En ole vielä yhtään ehtinyt suunnitella mitä muuta sinne tänä kesänä laittaisi. Herneet siellä eivät ainakaan viime kesänä menestyneet, kesäkurpitsa ja lehtipersilja sen sijaan viihtyivät mainiosti.  Ehdotuksia kivoista, helpoista kasveista valkosipulin seuraan otetaan vastaan :)

17 kommenttia:

  1. Onpas ihanat kukkakuvat! Tuntuu kesältä jo, kun näitä katselee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos Pia! Mä oon vähän malttamaton kesän suhteen ;)

      Poista
  2. Voit, kaunista!

    Minä en vielä näillä leveysasteilla ole uskaltanut laittaa terassia kuntoon - lähinnä kasvien osalta. Tuo vitriini näyttää tosi kivalta. Sopispa myös meidän terdelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! Ei meidänkään hortensia tykännyt ekasta kylmästä yöstä... parempi kun ei kiirehdi ;) vitriini on kiva! Pieni, mutta ajaa asiansa ja on mukavan siro :)

      Poista
  3. Ihanaa kaunista lupausta kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ihan jo kesä mielessä, täällä on taas parissa päivässä vihertynyt reippaasti muutenkin kuin näiden kasvatuskukkien myötä. Kiitos :)

      Poista
  4. Sulla on ollut hieman parempi itämisprosentti, mun chileistä on mullasta noussut yhdeksästä siemenestä vain kolme. Mutta kyllähän nekin jo riittää, jos vaan kasvavat hyvin. :) Mun blogista löytyisi haaste sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme riittää taatusti, jos kaikki tuottaa satoa! Mulla on noita vähän liikaakin... Kiitos haasteesta! Mä oon vähän huono noihin vastailemaan, mutta katsellaan, jos nyt onnistuisi :)

      Poista
  5. Ompa näppärän näköinen kaappi. Ja ihanan kesäiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu näppärältä! Kestävyydestä en ole (lapsiperheessä) ihan varma, mut toivotaan, että tuntuma hämää :) Kiitos Joanna!

      Poista
  6. Hieno kaappi :) Kauniita kukkia, kevät ja kesä on ihanaa aikaa oikeaa kukkien loistoa :) Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on kyllä kiva. Toivotaan, että hyvä myös :) Kevät ja kesä on juurikin tuota mitä sanoit, kaunista! Kiitos ja kivaa loppuviikkoa :)

      Poista
  7. Sinähän olet ollut ahkerana siellä! Oletko laittanut valkosipulit ihan niistä kaupan kynsistä? Ensin jääkaappikäsittely jne.? Vai miten saisin omani kasvamaan? Entäs tuo valkoinen hortensia, minulla oli ruukussa viime vuonna ja muistelen sen menehtyneen suht pian :( Nyt tahtoisin noita isoon kukkalaatikkooni mutta mitenhän se siinä menestyisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika kokeileva ja unohteleva puutarhuri, kasveilla saa olla tuuria matkassa että ne selviää, mutta on niistä moni onnistunutkin. Viime vuotinen hortensiakin näyttää puskevan silmua :)

      Valkosipulit osti mun äiti joltain torikauppiaalta viime kesänä. Ne oli ruukussa ja kasvoivat versoa. Erottelin ne ostain ja pistelin kasvilavalle. Syötiin ihan niitä versoja (niissä on paljon makua!), ja lopulta sipulit itse unohtui talveksi maahan. Olikin aika yllätys kun nousivat esiin ja 10cm pituiset versot on taas syötävissä :)

      Hortensia viihtyy puolivarjossa, eikä se saisi päästä kuivumaan. Lehdet on sen verran peittävät eikä päästä vettä juurelle, että sitä pitää muistaa kastella sateellakin... Jos se pääsee kuivumaan, niin kunnon liotus koko juurimultapaakulle. Lannoittaa pitäisi muistaa myös, niin se jaksaa kukkia koko kesän!

      Poista
  8. Voi miten ihania kuvia! Kylläpäs tuleekin ikävä omaa pihaa. Tänä vuonne meillä jää kukat aika vähille, mutta onneksi niitä voi ihastella muiden kuvista ja pihoilta <3

    VastaaPoista