maanantai 30. joulukuuta 2013

ITE TEIN /// 2013

Viime vuoden viimeisenä päivänä tein koosteen vuoden 2012 tekeleistä. Yllätyin miten paljon olin saanut aikaan, vaikka tuntui että aika ei riittänyt mihinkään. Innostuin nyt tekemään samanmoisen koosteen. Ja yllätyin jälleen. Näin huonomuistiselle (näköjään) on loistojuttu pitää blogia - huomaa ettei vuosi sittenkään mennyt vain peukaloita pyöritellessä (heh, ihankuin olisin niin tältä kuluneelta vuodelta luullut, on tää ollut aikamoista). Ehkäpä uusille, ja vanhoillekin lukijoille, löytyy tästä, tai tuosta edellisen vuoden koosteesta jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

Vanhat tuolit uudistin ensin Marimekon frekvenssi-kankaalla, mutta kun pikkuveli pääsi tusseihin käsiksi kohtalokkain seurauksin, vaihtui valkoinen kangas mustaan muijat-kuosiin. Korituolissa majovan ristityynyn painoin perunamuotilla ja makuuhuoneen riisipaperivalaisimen kynän kumipäällä. Ikean kynnysmatto leikkautui pilven muotoon.



Alkuvuodesta innostuin pitkän tauon jälkeen piirtämään. Syntyi monenlaisia pupuja ja karhuja, sekä lasten kuvia. Osa lahjaksi aiotuista katosi harmittavasti muutossa, enkä niistä ollut edes valokuvia siinä vaiheessa ottanut. Timantti toimi korttina ystävälle ja perhepotretti oli vähän aikaa blogin bannerissa.


Virkattua tuli huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuotena. Seinälokerikko ei löytänyt paikkaa ja kuteet odottavat uutta muotoaan. Korit ja muffinssit menivät lahjaksi. Tuolin sukat ovat olleet käytössä hyvät ja lasten Itse Ilkimys-pipot kovassa suosiossa.

Kesällä innostuin spreijaamaan suhu-maaleilla ja niillä saikin kivaa jälkeä aikaan. Vanha kello, lampun runko ja naulakko saivat uutta ilmettä keltaisella, mustalla ja kuparisella maalilla. Metallisen kynttilälyhdyn suhuttelin myös kupariseksi, kun oikean värisiä ei muuten ollut juuri sillä hetkellä saatavilla.


Myös DC-fix oli tämän vuoden uusi tuttavuus. Aloitin modernisoimalla vanhahkoa ruskeaa kaappia valkoisilla timanteilla vanhassa asunnossa (nykyisessä, kaappi asustelee yläkerran vessassa). Puistolassa villiinnyinkin lasteenhuoneessa ihan täysin ja leikkelin pingviinin vesisateineen ja pari pandaa kaapinoviin sekä puolikuita lipastoon ja rullaverhoihin.


Jonkinmoisia tauluja on syntynyt myös fiiliksen ja tarpeen mukaan. Tekstejä, teippailua, origameja, nappeja ja vihkon kansi. Höyhenet maalasin. Maljakon "kukkaset" ovat puisiin grillitikkuihin tökättyjä paperimassapalloja. On siellä joukossa yksi kastekorttikin.


Lasten synttäreitä vietettiin tänä vuonna löyhästi auto-ja supersankariteemalla. Pikkuveli täytti huhtikuussa kaksi ja isosisko elokuussa neljä. Kohtahan se huhtikuu sieltä taas lähestyy ja on uusien juhlien aika!


Sekalaista näpertelyä on harrastettu myös. Keittokirjoja päällystin voimapaperilla ja Ikean lahjapapereilla, juhannusjuhlien lasit merkattiin dymolla, paperipilleistä syntyi kesähimmeli ja Granitin ikkunatussilla olen ikkunoiden lisäksi kirjoitellut lastenhuoneen vitriiniin. Edelliseen asuntoon tehty origamimobile, odottaa edelleen koukkua itselleen.


Amppeli ja puikkosäilytin unohtuivat kollaasista, joten saakoon nyt oman kuvansa näin (mitähän muuta täältä unohtui..?)



Neulonut olen melko vähän, mutta sitäkin mieluisampia töitä. Pupu kummitytölle, villahousut lapsille (vieläkin odotetaan niitä pakkasia!!) ja tyynyt omaan olkkariin. Lisäksi neuloin hatun ja kaulaliinan äidilleni synttärilahjaksi, mutta olen unohtanut ne kuvata.

Jouluaskartelut ovatkin tuttuja viimeisen parin viikon ajalta. 


Noiden päälle tietysti sitten sitä remonttia, remonttia, remonttia ja muutto. Omalta osaltani tasoitusta, maalausta ja kaikenlaista hansalankarointia. Mies on asentanut keittiön ja kodinhoitohuoneen, nakutellut kattopaneelit koko taloon, asentanut parketin ja tasoittanut, maalannut ja tapetoinut.

Tältä meillä näytti olo- työ ja leikkihuoneessa kaksi päivää ennen muuttoa maalis-huhtikuun vaihteessa.


Tässä otoksia viimeisen puolen vuoden varrelta (näissäkin lastenhuoneessa ja eteisessä on kuvien oton jälkeen tapahtunut vielä lisää)


Omat henkilökohtaiset isommat projektini: olohuoneen seinän liukuvärimaalaus, makkarin kalkkimaalaus ja edellisen asunnon mäntyportaiden maalaus.



Lisäksi lastenhoitoa ja palkkatyötä molemmilla. Onhan tässä. Ollut kaikenlaista. Josko yritettäis ensi vuosi ottaa vähän iisimmin, ainakin remontin osalta ;)

Tähän hätään en ehdi kaikkea erikseen linkkailemaan, mutta käsityöt, askartelut yms löytyvät yläpalkin DIY-osiosta ja oikeasta reunasta "ite tein"-tagin alta. Remppajutut "remontti"-tagilla merkattuna. Jos ei löydy, tai et jaksa etsiä, niin kysy ihmeessä!

Hauskaa vuodenvaihdetta ja oikein hyvää alkavaa vuotta 2014!!!

50 kommenttia:

  1. Upeita, upeita, upeitaa juttuja!

    -Paula

    VastaaPoista
  2. Oot mahtava :) Ihan huippuhienoja juttuja oot tehnyt ei voi kuin ihailla ja ihmetellä :) !!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä nyt niin mahtava ole, mutta kiitos!! <3 :)

      Poista
  3. Ei ole mennyt vuosi hukkaan, olet ollut tosi ahkera, paljon kaunista jälkeä olet saanut aikaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleva vuonna keksit tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kaikenlaista, pakko se on vuoden jälkeen todeta ;) Kiitos! Saa tosiaan nähdä mitä tässä nyt ehtii, ei ehkä ihan samoja kuin ennen.

      Poista
  4. Kaikkea ihanaa olet kerennyt tekemään. Jatka vaan samaan mallin. IHANAA UUTTA VUOTTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat Minna-Leena, sulta syntyy koko ajan kaikkea ihanaa! Kiitos ja hyvää kuluvaa vuotta!!

      Poista
  5. Ihan mielettömiä juttuja kaikki! Ja remppa vielä päälle, aikamoista!

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Niin on teidänkin jutut olleet upeita!!

      Poista
  6. Ohhoh, onpas teillä tapahtunut! Tosi hienoja juttuja olet tehnyt. Upeaa jälkeä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todellinen ruuhkavuosi ;) Kiitos paljon Esmeralda!!

      Poista
  7. Tosi kiva, että olet koostanut kaikki DIY-jutut samaan postaukseen. Tuon pilvimaton olenkin sinulta apinoinut ja liukuvärjätty seinä on upea. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on itellekin kiva muistutus ja muisto siitä mitä kaikkea on tullut puuhattua :) Pilvimaton mäkin apinoin Pisaroita-Hannalta, ja Hannakin muistaakseni jostain muualta. Parasta blogeissa ;) Kiitos samoin!!

      Poista
  8. Ihana kollaasi kaikkea inspiroivaa! Huh kun olet ehtinyt paljon ja kaikki on niin kaunista! Tästä sain taas aimoannoksen inspiraatiota omiinkin juttuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kiki! Myös sulta tulleista inspiraatioista!! :)

      Poista
  9. Sä olet nainen aivan käsittämätön. <3
    Ihan mielettömiä juttuja olet tehnyt, noi taulut on ihan tajuttomia!
    Ihanaa vuoden vikaa päivää sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ihan menen sanattomaksi. Kiitos Image <3

      Poista
  10. Wautsi, miten paljon ihania juttuja <3. Ja ihanaa ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini <3 Ja oikein hyvää alkanutta vuotta!!

      Poista
  11. IHan superinspiroivia kuvia ja juttuja. Tekee mieli kaikkea :) Voisinko muuttaa teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ilona, kiitos!! Kylään saa ainakin tulla milloin vaan! :)

      Poista
  12. Voi hyvänen aika miten taitava sinä olet! Super-kauniita asioita on kaikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä osaa itseäni erityisen taitavana pitää, kunhan innostun ja puuhastelen :) Mutta kiitos paljon Marjukka! <3

      Poista
  13. Ihania juttuja :-) Itsekin yllätyin miten paljon vuoteen on mahtunut kun selasin omat kuvani läpi, ei niitä meinaa muistaa mutta onneksi on kamera :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, miten sitä pitäiskin itseään saamattomana ilman kameraa ja blogia ;) Sullakin oli tosiaan vaikka mitä ja kuinka paljon ihanaa!! Kiitos :)

      Poista
  14. Terve, blogisi on uusi tuttavuus, kivasti pääsee teemoihin sisälle vuosikoosteiden kautta. Saat ensi vuodelle siis uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina, kiva kun löysit tänne ja tervetuloa lukijaksi!! Ei mulla yleensä vastaaminen ja postaaminen näin kauaa kestä, jotain vuoden alkukankeutta ;D

      Poista
  15. Teillä on nin ihanan lekkisää ja värikästä! Täällä on kiva käydä kurkkailemassa juttuja ja uusia tekeleitä (varsinkin piirustukset,oi) - välillä jotain muutakin kuin sitä harmaa/musta/valkeaa massaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! Aika mustavalkoista täälläkin, mutta ihan pelkistettyyn en pysty enkä halua ;) Kiva kuulla, että tykkäät!

      Poista
  16. Hienoja! Joskus voitais järjestää yhteinen näpertelyilta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä idea, pistetään toteutukseen pikimmiten!! :)

      Poista
    2. (Mulla on se ylimääräinen kellotaulukin, jos vielä on tarvetta :))

      Poista
  17. Kiva kun teit kaikki kollaasiin! Upeita juttuja olet vuoden aikana tehnyt :) Mitähän ensi vuonna keksit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi alkuun taitaa tulla jotain viimevuotista, joka ei ehtinyt mihinkään postaukseen ajoissa ;) Kiitos Iisa!

      Poista
  18. Niiiiin hienoja juttuja!!! Sä oot supertaitavainen♥♥♥

    VastaaPoista
  19. Sä oot Petra ihan kone :) Kaikkea kivaa alkavalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en onneks kuitenkaan ;) Kiitos samoin Joanna!!!

      Poista
  20. Ihan uskomattoman upeita ja kivoja juttuja oot tehnyt, sekä käsitöiden, askarteluiden että rempan kohdalla, wau! Ja mieletön määrä duunia noihin on varmasti uponnut, vaikka osa ei ehkä ihan työltä ole tuntunutkaan :-D Saat(te) kyllä taputtaa itseänne olkapäälle hyvästä työstä! Onnea ja iloa tulevalle vuodelle koko perheelle ja menestystä uuteen työhön sinulle!

    t. Silla thö laiskimus maximus (sekä blogeissa että hlökohtaisessa elämässä projektien suhteen :-D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näissä on on ollut Töitä ja sitten niitä kivoja juttuja ;) Tai nää lähinnä niitä kivoja, seinän tasoituksen yms voisin kyllä jatkossa ulkoistaa jos sellaista puuhaa mulle ehdotetaan ;D Kiitos paljon Silla!!

      Thö laiskimus maximus :D

      Poista
  21. Voi mitä kaikkea kivaa oletkaan tehnyt! Ihania juttuja! :)
    Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja ja hyvää alkanutta vuotta sinulle!!

      Poista
  22. Aikamoista tosiaan! :) Paljon kivoja juttuja! Mitähän tänä vuonna valmistukaan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin saamatonta, kuin olis kuvitellut :) Kiitos!! Onko ideoita? ;D

      Poista
    2. Heh, mä aloin miettimään omiani ja nurkkia katellessa vois koostaa sellasen "keskeneräistä 2013" ;) Löytyy aineksia vaikka miten pitkään juttuun...

      Ei oo idiksiä. Mutta pupuperhe ihastuttais varmaan kaikkia:)

      Poista
    3. Siitähän sais mielenkiintoisen "vuoden 2014 odottavat projektit" :) ja samalla lisäis motivaatiota saattaa ne loppuun ; D

      Pupuja onkin jo yksi lisää ja toinen ilman koipia. Mut viikon kainaloinnin jälkeen on se eka jo ihan nyppyinen :-/ ei tuo lanka oikein kestä.

      Poista
  23. Vautsi, ihan mielettömän hienoja juttuja!!

    VastaaPoista
  24. Ihania! Millä olet painanut käden kuvat tiskirätteihin?

    VastaaPoista
  25. Olet kyllä taitava!!
    Ihana katsella taitavan käden jälkiä!!

    VastaaPoista