perjantai 1. marraskuuta 2013

KULUNEEN VIIKON SEKALAISET





Virkattu lehtikori pääsi muihin tehtäviin, ja sitaisin lehtipinon kiinni vöillä, joiden puolestaan piti päätyä ihan muihin tehtäviin. Hyvä näin.

En voinut jättää kaunista violettia lasimaljakkoa kolmella eurolla ostamatta ja pitihän sinne saada koristetta sisään. Keräsin pihalta muutaman kuivuneen oksan ja suhautin kuparimaalilla vähän väriä pintaan.

String-pocket löysi itselleen uuden, entistä paremman paikan lastenhuoneesta. Tytär on nyt innostunut tekemään päivittäisiä asetelmia. Kuvassa vielä äidin ehdotelma.

Poika ei ymmärrä kellojen käännöstä tuon taivaallista, vaan herää entiseen tuttuun tapaansa aikaisin. Siis vielä aikaisemmin. Niinkuin klo 4.







Tämän vuoden kurpitsa oli niin pieni, että mitään kummempia taiteellisia kaiverruksia siihen ei tullut, mutta loistipahan hienosti yön pimeydessä! Siinäpä meidän halloweenit tänä vuonna olivatkin: kurpitsa ja tikkarit lapsille. Englannin lakuja en voinut jättää ostamatta, kun on niin komea paketti! On muuten maukkaita vuosien tauon jälkeen.

Innostuin neulomaan villahousuja. Poika sai jo omansa, nyt tekeillä tytölle omat, tarkkaan hyväksytetyillä väreillä tietenkin.

Suunnittelin kollaasia olohuoneen seinään ja kasasin kaikki talosta löytyvät irtotaulut kimppaan. Ihan kiva, mutta seinän koko ei riitä. Enkä sitten osannut karsia mieleiseksi, joten lopputuloksena: ei kollaasia.

Hui kauhistus, miten syksy vaikeuttaa kuvaamista entisestään. Eihän tästä tule kuin pikselimössöä ja tummia sävyjä, mutta ei auta. Jos Joulupukki on kuulolla, niin kunnon jalusta olisi kiva, kilttinäkin olen ollut :) Kuvien laatuvalitukseen tuo oman lisänsä se, että lopultakin näen aikaansaannokseni kunnolla. Annoin periksi tolkuttoman hitaan läppärin edessä ja siirryin miehen pöytäkoneelle. 15 tuumasta 24 tuumaiseen ruutuun - ero on valtava. Kone itsessään on työ/leikkihuoneessa, josta on oikein mukavat maisemat naapurin takapihalle. Ja uusi tapetti. Se on hieno, vaikka tämä kuva ei totuutta kerrokaan.

Mukavaa viikonloppua!!


18 kommenttia:

  1. Tosi kivoja juttuja! Ai miten hauskat nuo vyöt lehtien ympärillä. Tuohan voisi toimia meilläkin, ei kissat lennättelisi lehtiä niiden yli juostessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Nuo vyöt lehtineen on kyllä kivat! Harmitti kun ei kumpikaan ollut tarpeeksi pitkä menemään ristiin, mutta ihan jees myös noin.

      Poista
  2. Kivoja kuvia! Voih, tuo taulukollaasi olisi ollut upea seinällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! No joo, se olis ollut ihan kiva saada seinään. Ei vaan löydy noin isoa ehjää seinää meiltä mistään.

      Poista
  3. Taulukollaasit on tosi jees! Meillä niitä on muutamakin, mutta tuossa portaikon seinällä on suurin. Olisikos se teilläkin hyvä paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulukollaasit on todella kivoja! Meillä oli edellisessä asunnossa jonkinlainen kollaasi juurikin portaikon seinällä, tykkäsin! Täällä seinään tuli viikko sitten ilmalämpöpumppu, jotenkin en näe sitä osana kollaasia... ;)

      Poista
  4. Kivoja juttuja :). Munkin pitäisi varmaan vetää vyöt lempilehtien ympärille - silloin ei lapset ehkä pääsisi niihin käsiksi ;). Ja voi itkut noita kellojen siirtoja, meilläkin meni pari päivää totutellessa uuteen aikaan, mutta ihan noin aikaisin ei aamut ala. Jaksamisia! Ja mukavaa viikonloppua :). Ja tämä pimeys, aargh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jep, hyvin on pysynyt lehdet nyt pinossa, voin suositella =) Tänään poika onneksi nukahti vielä meidän väliin uudestaan, vaikka taas yritti neljältä pyristellä silmät ristissä pystyyn! Ei se kyllä kauaa nukkunut, mutta itse sain onneksi jatkaa kasiin :) Mukavaa viikonloppua myös sinne teille!

      Poista
  5. Kollaasit on niin mun suosikkeja! Kylläpäs teillä herätään taas aikaisin, mä en tajua miten pysyt järjissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tänne vielä varmasti jonkun kollaasin johonkin väsään, kunhan aikani noita tauluja pyörittelen ;) En mä aina pysykään. Onneksi tänään oli mun univuoro :)

      Poista
  6. Teillä on tosi kiva koti! Olen melko uusi lukijasi. Mulla olis sulle tunnustus blogissani :) http://tohinaajatouhua.blogspot.fi/2013/11/uusi-aarteeni-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, kiva on olet löytänyt tänne! Ja kiitos tunnustuksesta <3

      Poista
  7. Vyöt pitää hankkia itellekin ja vetäistä makkarin sortuva lehtipino nippuun, loistoidea!!! :) munkin ostoslistalla on string-pocket,en vaan osaa valita valkoisen ja saarnin välillä joten ei oo vielä ostettu ;)

    kaikkea ihanaa taas löytyy teiltä :) mulla on inspiraatio ja AIKA ihan nollissa joten sitä pakollista kodin siistinä pitämis yritystä vain täällä, ja mielessä kaiken uuden suunnittelua. Saa nähdä milloin aikaa toteutukselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin pitkään löytää vanhoja vöitä kirppikseltä, mutta taitavat olla kysyttyä tavaraa kuin ei missään tärpännyt. Nää nyt sitten Hennesiltä ;) Meillä ei tuo string meinannut täällä löytää hyvää paikkaa sitten millään, edelliseen kotiin se ostettiin. Onneksi nyt tärppäsi :)

      Kiitos, kiitos! Mulla taas on aikaa nyt vähän liikaakin, mutta sentään aina näitä projekteja riittää... ;) Otat syksyn rauhassa uuteen arkeen sopeutuessa, niin keväällä löytyy sitten aikaakin kun päivät taas pitenee!

      Poista
  8. Kivoja kuvia! Oiva idea noi risujen maalaamiset. Halpaa hupia kun saa jämämaaleja suhuteltua... :)

    Ja uusi tapetti näyttää myös ihanalta! Lisää kuvia siitä, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tuo kupari ei niin hyvin kuvassa näykään, mutta tuli ihan kiva pintasilaus :) Ja just niin, hyvä kun saa noita jämiä käytettyä!

      Tarttis tän sateen joskus loppua, niin voisi kuvitella koittavansa kunnon kuvaamista... Kyllä mä jotain jo kuvasin viime viikon auringoilla, mutta unohdin järjestää hyllyn tavarat ;)

      Poista
  9. Vastavierailulla. :) Sinulla, tai siis teillä on aivan todella ihana koti. Mahtava tuo vyö-idea! Meidän lastenhuoneessa keikkuu muuten nuo samat Ikean lintuverhot. Aika kivat! ;) Ehdottomasti liityn seurailemaan Puistolan kuvioita myös jatkossa. Niin, ja tuo Puistolassa otsikon fontti on todella upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kiva kun tulit, tervetuloa! :) Ja kiitos paljon. Noissa lintuverhoissa on jotain tosi kivaa ja tunnelmallistakin, tykkään myös! Puistolassa fontti on dafont.comista, Little Snorlax nimeltään :)

      Poista