keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MITÄ KUULUU?

Minulla odottaa neljä eri haastetta rästissä, eikä niistä taida muuten päästä kuin alkaa purkaminen ensimmäisestä eteenpäin. On tosi ihanaa tulla haastetuksi, mutta usein haasteet
tuntuvan vaativan paljon työtä: paljon tekstiä + paljon kuvia, eikä niihin monikaan kommentoi, joten en edes tiedä jaksaako niitä kukaan lukea sen jälkeen kun ovat kiertäneet blogista toiseen..? Jokatapauksessa nyt on minulla aikaa ja aloitan ensimmäisestä haasteesta, jossa vastaan kysymykseen mitä kuuluu ja 10 Valkoisen soihdun Viivin keksimäään kivaan sisustusaiheiseen kysymykseen. Kiitos Viivi haasteesta!


Haasteen ohjeistus:
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.


Ensin jotain tästä päivästä. Kello on nyt 7.50, herätys oli 5.10. Lapset on ruokittu, leikitty legoilla, puettu, vessatettu ja pusuteltu päiväkotiin. Itse istuin juuri työpöydän ääreen, jossa varmasti jokunen tovi tänäänkin vierähtää. Ohessa vanha kuva työpisteestä, sillä nyt on vielä täysin pimeää, eikä tässä huoneessa edelleenkään muuta valoa kuin tietokoneen näyttö ja pieni pöytävalaisin, joten kuvia on mahdotonta ottaa. Kuva poikkeaa nykytodellisuudesta oikeanpuoleisen seinänsä osalta: siinä on nykyisin ruututapetti, eikä lainkaan hyllyjä. Mietin, että fiksu valjastaisi lattialla näkyvän keltaisen käsipainon käyttöön, mutta voi olla se saa jatkaa siinä pölyttymistään entiseen tapaan.



Vastaukset Viivin kysymyksiin.

1. Lempivalaisimesi?
Tykkään hurjasti Poulsenin kuparisesta PH Artichoke valaisimesta, mutta enpä oikein usko että sitä tullaan meillä koskaan näkemään. Ensinnäkin meiltä ei löydy mistään tarpeeksi huonekorkeutta sille, ja toisekseen 6-8000 euron hinta on tehokas karkotin. Ja todennäköisesti värikin olisi lopulta kuitenkin valkoinen, jos siis ensin nousisi katto.

Kuva

2. Jos saisit nyt toteuttaa vain yhden sisustusaiheisen haaveostoksesi, minkä ensimmäisenä hankkisit (hinnasta ei tarvitse välittää)?
Nooo, tähänhän voisin vastata tuon saman Artichoke-valaisimen, mutta koska sitä huonekorkeutta ei edelleenkään ole, ei sen ostaminen olisi järkevää. Hmm, tämä onkin vaikeaa, omat toiveet ovat tällä hetkellä aika pienessä mittakaavassa, eli eivät oikein passaa tähän "hinnasta ei tarvitse välittää". Mahdollisesti voisin vaihtaa meidän sohvan Adea Wilhelm kulmasohvaan (ei kuitenkaan kuvan mukaiseen siniseen). Nykyinen sohva on hyvä, mutta kulma toimisi meillä paremmin; voitaisiin luopua rahista ja ottaa tilalle joku nätti pieni siro sohvapöytä!

Kuva

3. Seuraatko sisustustrendejä? Näkyvätkö trendit omassa sisustuksessasi?
Seuraan blogien ja sisustuslehtien välityksellä. Tietyt trendit tarttuvat helpostikin, varsinkin jos sitä saa luotua edullisesti ja helposti myös itse, kuten kuparivalaisin spraymaalilla suhuttelemalla. Toiset trendit taas saavat ilahduttaa muita, kuten marmori, jota on tullut aikanaan nähtyä jo ihan tarpeeksi.



4. Mitkä 3 sanaa kuvaavat oman kotisi sisustusta parhaiten? 
Itsetehty, semigraafinen & Ikea ;D

5. Mitä design-esinettä et omaan kotiisi ottaisi, vaikka saisit ilmaiseksi?
Kai mä voisin mitä tahansa esinettä täällä käyttää päivän pari olemassa, jos sen saa sen jälkeen vapaasti myydä pois... No, tätä lehtiartikkelin mukaan vuoden 2013 "must have" sammakkosohvaa, en kyllä ottaisi hetkeksikään!

Kuva

6. Sinulla on kotonasi totaalisen tyhjä huone, jonne kaivataan sisustusta. Et saa itse huonetta sisustaa. Kenen käsiin antaisit huoneen sisustamisen?
Mä voisin pistää vaikka Pisaroita-blogin Hannan tai Interior design inpired by love -blogin Sannan asialle. Meillä tuntuu maku natsaavan niin monessa asiassa, että ei pelottaisi antaa huonetta kummankaan käsiin :)

7. Tunnearvoltaan rakkain sisustusjuttu/-tavara kotonasi?
Kyllä ne taitaa olla kaksi taulua, joissa toisessa on kipsivalu esikoisen jalanjäljistä ja toisessa pikkuveljen jalanjäljet painettuna massaan.



8. Minne näistä kolmesta haluaisit mieluiten tehdä oman sisustussuunnitelmasi ja sen toteutuksen: kahvila, päiväkodin leikkihuone vai yökerho? Perustele lyhyesti.
Ehdottomasti kahvila! Mielessäni olen sellaisen sisustanut jo moneen kertaan. Se olisi aivan ihana tehtävä, varsinkin jos kahvila olisi oma!

9. Jos saisit sisustaa alakoulun luokkahuoneen, minkälainen siitä tulisi (värimaailma, kalusteet, tekstiilit jne.)? 
Mun tekisi varmaan mieli tehdä siitä osittain vanhanaikainen. Etsiä vanhat paripulpetit (jos nykylapset mahtuvat niihin istumaan?), sekä vanhoja kasvi+ aakkostauluja. Liitutaulu (onko se enää edes käytössä?) olisi musta ikuisen vihreän sijaan. Verhot voisivat olla jotain pirteää Marimekkoa. Seinälle kasa kehyksiä, joihin saisi lasten piirustukset komeasti esille kollaasiksi. Tai jos koulun budjetti / opettajan voimavarat taulujen ripustukseen tulevat esteeksi, niin narut/vaijerit joissa on nipsuja ripustusta varten. Roskikseksi ViPP ovensuuhun.

10. Miten joulu vaikuttaa kotisi sisustukseen?
Kynttilöitä tulee esille enemmän, itsetehty joulukalenteri, ehkä joku valosarja jos jonkun laatikonpohjalta vielä löytyy. Aaton alla sitten joulukuusi koristeineen ja lahjoineen. Eipä varmaan muuta.

Kohta kolme, huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
No, koska kaikilla alkaa varmasti joulukiireet painaa päälle, niin en keksi uusia kysymyksiä, enkä haasta ketään mukaan.
Mielelläni kyllä kuulisin teidän vastauksia ainakin tuohon haaveostoon (ei hintarajoitetta) ja mitä esinettä et ikinä ottaisi?

7 kommenttia:

  1. Tämä olikin tosi kiva lukea! Ja kiitos myös tunnustuksesta, se oli oikein kiva ylläri <3

    Adean sohva olisi tervetullut meillekkin, tosin ilman kulmaa :) Ja valaisimia on monia mitä kovasti ihailen. Ja tuota sammakkosohvaa en ole aikaisemmin edes nähnyt, mutta aikamoinen örkkimys on. Joten en mäkään sitä meille ottaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla :) Itse kyllä luen haastepostauksiakin mielellään, mutta tuntuu että suurin osa ei niistä pahemmin perusta. Mutta kun on sopiva aihe, niin eipä sen väliä, kun on kiva vastata :) Ja tottahan tuo on, nyt ei tarttis kuin sen ylimääräisen huoneen ;)

      Tuo sohva on ihana, kulmalla ja ilman! Ehkä vielä parempi ilman, mutta meille passaisi kulma hyvin. Mulla myös löytyy monta ihastusvalaisinta. Artichoke on sellainen hyvin todennäköisesti saavuttamaton unelma, että tuntuu varmaan sen takia erityisen ihanalta ;)

      Poista
  2. Jee, huippua, että tartuit haasteeseen:) Tosi kivoja vastauksia! Mielenkiintoista oli lueskella:)! Ja siis kauhistus tuo sammakkosohva:D Mäkään en ottaisi omaan kotiin! Toinen, mistä en omassa kodissa välittäisi, on Tuplakupla-valaisimet (en tiedä, mikä niissä tökkii, koska muiden kodeissa ne eivät häiritse minua ollenkaan). Haavehankintani olisi Barcelona-tuoli tai Mademoiselle-tuoli♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ollut mielessä, mutta nyt vasta löytyi sopiva hetki paneutua siihen huolella :) Kiva kuulla, että tykkäsit lukeakin! Sammakko on ihan kaamee... En tiedä lasketaanko se nyt varsinaiseen designiin, mutta tuskinpa tuo sarjatuotannossakaan on ;D Itseasiassa sama juttu, tuplakuplasta en haaveile kyllä yhtään. Viime talvena mulla oli tuplakupla-heijastin ja se oli kiva, mutta riitti sitä lajia mulle. Barcelona ja Mademoiselle on molemmat upeita!

      Poista
  3. Oijoi, tuo Artisokka on unelma! Ja ihan hyvän käytetyn auton hintainen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, kumpaankin! Oliskos se hyvä, jos sen auton suihkis kuparispraylla? ;DD (eiiii)

      Poista
  4. Artisokka <3 Ehkä sen joskus pääsee toteuttamaan.. 20 vuoden päästä kun arvo on kuitenkin se tupla ja autossa puolestaan 0e :D Sijoitus... Ja kiitos tunnustuksesta ihana! :)

    VastaaPoista