sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

"Älä itke äiti"

Tytär teki upean hamahelmityön. Ihmettelin säntillisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Kertoi koko ajan muutaman kuvion etukäteen mitä aikoo seuraavaksi. Lähes täydellinen symmetria. Miten hän osasikaan? Äidin ylpeys! Leivinpaperi oli loppu, joten en saanut silitettyä. Onneksi otin kuvat kuitenkin. 



Tuli pikkuveli joka hajoitti kaiken. Äidille tuli itku pettymyksestä (oli valmiiksi herkkä hetki). Isosisko silitti ja sanoi "älä itke äiti, minä teen sinulle uuden." Taiteilija ei toista itseään, mutta hieno tuli myös tästä. Kaivoi vielä laatikosta vanhan teoksen "Nämä on parhaat kaverit. Äiti sinä saat molemmat. Onko hienoja?". On, superhienoja! Ihana tuo kohta 4-vuotias ♥


Tässä on viimeisen vuoden aikana ollut nyt niin paljon kaikenlaista (mitä en ole blogissa puinut), että minä alan olla melko väsynyt. Pienetkin jutut tuntuvat nyt isoilta. Yllättävän paha kolaus oli tällä viikolla kun fillarini varastettiin. Kotipihalta. Ja tämä on oikeasti tosi suojaisa paikka, ei näy tielle, eikä ole takaporttia mistä juosta karkuun. Niin vain joku löysi, otti hyvän pyörän ja naarmutti vielä autonkin mennessään. Tuntui tosi kurjalta. Melkein teki mieli muuttaa pois. Mutta onneksi vain melkein.

Jos tuntuu pienetkin vastoinkäymiset suurilta, niin onneksi myös hyvät jutut - pienet positiiviset asiat tuovat isosti onnea! Kesä ja aurinko. Hyvät ystävät. Ihana kaupunki. Mahtavat lapset. Hieno mies. Viihtyisä koti. Kauniit kukkaset. Uusi-vanha fillari (serkku toi yläasteella minulle ostetun pyörän pois mökkipyörälainasta. Kirkkaan violetti, uudistettu mummosatulalla. Kelpaa mulle, toivottavasti ei varkaille.) Loman alkuun 3 viikkoa! Nautin jo nyt, mitenköhän paljon silloin? :)

42 kommenttia:

  1. Tsemppiä arkeen, joskus rankempia aikoja pitää olla että näkee myös ihanat asiat. :) kävittekö Hämeenlinnassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka <3 Niinhän se menee, kaikki kuuluu elämään. Ei käyty. Lauantaina oli muuta ohjelmaa ja sunnuntaina ei ollutkaan vierailukohde paikalla. Ehkä sitten ensi viikonloppuna. Toivottavasti sää hellii, niin päästäis sinne rantsuun :)

      Poista
  2. Oi IHANA E!! <3 Tosi hienot sydämet osannut taiteilla!! Sietää olla ylpeä :) <3

    Voi Petruska, vaikka en tiedäkkään mistään mitään, niin toivottavasti onni kääntyy ja kesä jättää taakseen ikävät asiat. Tsemppiä, kiva kun sait uuden pyörän varastetun tilalle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Lara <3
      Ei mitään sen vakavampaa. Vuoden aikana vaan kertynyt kaikenlaista, jotka yhtenä kimppana ovat alkaneet vähän uuvuttaa. Luulen että loma korjaa - kun ei ole mitään lomaohjelmaakaan ;)

      Poista
  3. Voi vau! Tosi upeat, tarkasti on tyttö helmiä miettinyt ja jaksanut näperrellä. Sekin on tositosi hieno mikä meillä on E:n tekemänä! Selvästikkin on äidin jalanjäljillä!

    Ja onneksi ne perusasiat on mallillaan, joten kaikki ei lahoa vaikka tuleekin vastoinkäymisiä. Teillä on ollut rankka vuosi. Onneksi loma koittaa pian. Irtiotto arjesta tulee tarpeeseen. Halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin sekin. Mä en olis raaskinut luopua, mutta E sen halusi ehdottomasti antaa :) Onneksi nyt sain omatkin ;) En mä tiiä kenen jäljillä, mutta näppäryyttä ja näkemystä löytyy selvästi.

      Niinpä, onneksi on perusta kunnossa. Kunhan saa pienen tauon kaiken kivan tekemisen muodossa, ja pelkän levon myös, niin uusin voimin taas syksyyn! Kiitos Hanna ♥

      Poista
  4. Tsemppiä sinnekkin! Itse elän täällä kans aikoja jotka vie kaiken energian ja tunteet seilaa laidasta laitaan. Kesästä tuli aiottua erilaisempi, toisaalta parempi näin päin mutta lapset ei ajattele samoin kuin minä. Bloggailu ei oikein maistu, pinnalliset asiat tuntuu turhille (vaikkakin välillä niitäkin tarvii piristämään) ja kun en aiheista blogissani puhu niin kirjotushalut on vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Mulle blogi tuntuu olevan henkireikä. Saan sen kirjoitus-/ kuvaushetken keskittyä just siihen johonkin muuhun ja unohtaa arjen. Talletan ja nautin uudelleen ne positiiviset hetket. Sitten kun se ei enää iloa tuota, niin silloin on tästä tauko paikallaan.
      Tsemppiä sinullekin arjenpyöritykseen ♥ Sulla on muuten ihana putiikki!

      Poista
  5. Ihanat syrämet. Voisi kokeilla, osaako meitin nelivuotias (kohta) tehdä nuita.

    Ja halauksia arjen vastatuuliin. Purjeet ylös ja tuulta halkomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitelkaa ihmeessä! Jos tykästyy, niin siinä saa monesti pientä tarvittavaa taukoa itselle ;) Me aloitettiin viime kesänä niillä isommilla helmillä, ne oli alkuun hyvät. Muuton aikaan ostin Ikeasta jättipurkin näitä pieniä kun kaikki askartelutarpeet yms oli kateissa ja tytöllä hurja tekemisen palo.

      Kiitos Virpi, näin tehdään! <3

      Poista
  6. Ihania!<3 Sulla on oikea asenne elämään! Iloita juurikin niistä pienistä asioista. Tai suuremmistakin, perhe ja koti ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä ja rakkaimpia asioita. Niiden jälkeen tulevat kaikki muu. Uutta tavaraa saa aina, vaikka ymmärrän niin hyvin tuon tunteen. Mun edellisellä pöyrällä oli sama kohtalo. Tsemppiä arjenpyöritykseen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Tuossa listassa on tosiaan isot ja pienet asiat sekaisin. Enemmän ehkä vielä juuri niitä isoja. Todellakin perhe ja koti ovat ne tärkeimmät. Fillarivarkaus sattui huonoon saumaan. Uutta ei voi nyt ostaa ja kesälomasuunnitelmiin kuului paljon pyöräilyä lasten peräkärryn kera. Onneksi äiti muisti tuon mun vanhan pyörän, luulin että sekin on mennyt jo aikaa sitten :)
      Kiitos paljon Ane <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hän kyllä osaa aina yllättää <3 Ja on toki ihana muutenkin :)

      Poista
  8. Ihana E ♥ Noilla pikkuisilla on usein taito löytää juuri ne oikeat sanat.

    Minäkin odottelen kovasti lomaa tai siis miehen lomaa. Täälläkin välillä olo on ollut kovin herkkä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskittyvät siihen olennaiseen <3 Olipa se sitten ilo tai suru tai jäätelö ;)

      Onneksi nuo lomat alkaa ihan kohta!! Jaksuja sullekin <3

      Poista
  9. Ihana, että talletit tämän tarinan tänne. Jos vaikka joskus hermot kiristyykin lasten kanssa niin sitten tulee näitä tärkeitä hetkiä mihin voi sitten aina palata <3

    Miten mulle on muuten jäänyt sellainen mielikuva, että sulla oli aikoinaan keltainen pyörä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Näihin on tosiaan ihana palata myöhemmin ja auttavat muistamaan pieniä paloja jotka muuten niin helposti unohtuu.

      Tää on se Crescent, melkein samanlainen kuin sullakin oli mutta vastaväreissä. Valkoinen mutta violetti teksti, eikö ollutkin? Keltainen Tunturi oli ala-asteella, joten oikeat oli muistikuvat ;)

      Poista
  10. Ihana!
    Lapsilla on sydän paikallaan ja juuri oikeaan aikaan!!

    VastaaPoista
  11. Elämä yllättää, välillä iloisesti ja välillä ikävästi. Ihanaa kun jaksat kuitenkin olla positiivinen. Kesä ja valo auttaa onneksi jaksamaan :) Tsemppiä Petra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee. Odotan että ne iloiset yllätykset ovat nurkan takana :) Tämmöisenä aurinkoisena kesänä jaksaa mitä vaan. Mikä voima tuolla valolla ja lämmöllä onkaan! Kiitos Joanna <3

      Poista
  12. Voi että, miten minäkin tästä herkistyin. Ihana tytär sinulla. Joskus elämä tuntuu koettelevan suurella kädellä. On vain ajateltava, että ne hetket tekee meistä hitosti vahvempia mitä olisimme ilman niitä. Hetkessä eläessä ei siltä tunnu, mutta kaiken sen jälkeen pienetkin ilot tuntuu suuremmilta.

    Nautinnollista loman odotusta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua <3 Tyttärellä tuntuu olevan tunneälyä, on sen osoittanut monta kertaa. Noin juuri minäkin ajattelen - tämän vuoden jälkeen olen taatusti taas paljon vahvempi! Kiitos paljon JuttaEmilia <3

      Poista
  13. Upeita luomuksia E!

    Sitä kahlaa monenlaisessa tavarassa kirjoittamisen takana. Kirjoitan varmaankin vapaammin piilossa, mutta en sinnekään kaikkea voi kirjoittaa, joka on taas vaivannut. Yritän unohtaa niitä asioita. Sulle hurjasti Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S ♥

      Tänne ei viitsi liikaa kaikkea avata, ei sitä koskaan tiedä kuka täällä käy. Jäin miettimään täydentäisinkö toisaalla, omaan muistiin. Katsotaan. Kiitos ja tsemppiä sinullekin!

      Poista
  14. Ihana tytär! <3

    Tsemiä ja iloista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän <3

      Kiitos! Kesää on odotettu ja hyvältä näyttää. Lomakin onneksi ihan nurkan takana :)

      Poista
  15. Ihania sydämiä <3 Meillä ei ihan tuolle tasolle päästä, vaikka ylpeä saikin lapsestaan olla, kun tutkittiin päiväkotikansiosta taideteoksia viime viikolla.

    Ihmeen paljon olet viimeisen vuoden aikana jaksanutkin ja saanut aikaan, joten tuo väsymys on ihan ymmärrettävää. Meillä nousee stressitaso pelkästä keittiöremontista niin voin vain ihmetellä, miten olette viime kuukausista selvinneet ja vielä noin loistavasti. Nyt kun muutto ja valtaosa remontista on takana, on aika nauttia kesästä!

    Jos pyörävarkaat eksyvät vielä uudelleen teille niin tuon sulle mun vanhan pyörän, mikä ehdittiin kuukausi sitten viedä mökille. Toivotaan tosin, ettei tarvitse.

    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä sydämiä E tykkää tehdä, ovat sopivan pieniä. Isommille alustoille aloittaa, mutta jättää aina kesken. Mutta nää onkin tosi herttaisia <3 Ihana kun kokoavat noita kansioita päiväkodissa, varmasti upeita töitä sieltä löytynyt!

      Me saatiin keittiöremppa tehdä onneksi ilman paikalla asumista ;) Kyllä sen puuttuminen tekee arjesta aika paljon hankalampaa. Totta tuo että paljon on kyllä tehty. Nyt pitää ummistaa silmät puuttuvilta ja painua pihalle koko heinäkuuksi!

      Hei kiitos, hyvä tietää että uusi varasuunnitelma on valmiina. Mutta toivotaan ettei noita fillareita tarvitse ihan liukuhihnalta alkaa vaihtamaan!

      Kiitos samoin :)

      Poista
  16. Hienot sydämet! Sattumalta itsekin tänään julkaisin viime viikkoista hamahelmeilyä.
    Tsemppiä sinne ja mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marru <3 Hyvää viikkoa myös teille! Tulenpa kurkkimaan hamapostausta :)

      Poista
  17. Voi sielläkin huonoja fiiliksiä. :( Mutta ihanaa hamataidetta.
    Minustakin on ihanaa kun huomaa, että pojan sosiaalinen äly on kehittynyt. Kuulin ystävältäni, kamalan surullisia uutisia ja itkin. Poika tuli vähän väliä halaamaan ja silittämään, ja käyttäytyi muutenkin uskomattoman kiltisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän joo, mutta tästä se väistyy kun on näitä piristyksiä :)
      Ihanasti sun poika huomioinut <3

      Poista
  18. Että pitikin pyörävarkaankin iskeä, jos jo valmiiksi oli murhetta mielessä :( No onneksi olet saanut sydämiä ja sympatiaa! Ja kesäloma toivottavasti korjaa väsyn ja antaa paljon iloista mieltä. Uusi kotinne on muuten i-ha-na! Onneksi on ollut lämpimät kelit, niin on voitu viilettää päivät ulkosalla eikä ennätä tuijotella näitä omia ankeita seiniä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä osui tosiaan huonoon saumaan! Vaikka tuskinpa se milloinkaan olisi piristänyt. E osaa kyllä huomioida ihanasti kun haluaa <3

      Kiitos paljon! Toivon että heinäkuussa paistaa paljon, niin ei munkaan tarvitse keksiä ahdistusta puuttuvista jutuista vaan voin maata pihalla ketarat ojossa, tai muuten vaan ihastella kesää :) Mukavaa kesän jatkoa!!

      Poista
  19. Voi ei! :( Tiedän kyllä tunteen, kun on isompia juttuja menossa niin ihan pienestäkin kaatuu kuppi. Mutta ihania lapsia sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Silloin kun on herkillä ei isoa juttua tarvita että repeää. Onneksi löytyy aina positiivisia juttuja korjaamaan :)

      Poista
  20. Onni on lapset <3 Ja ompa taitava hamahelmitaiteilija.
    Onneksi ikuistit kuitenkin taideteoksen, valokuvista voi aina palata muistelemaan sen hetkisiä fiiliksiä. Hyviä ja huonoja.
    tsemppiä Petra! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tosiaan on, suuri onni <3 Taiteilija on nyt pitänyt pientä taukoa. Uutta inspistä odotellen :) Onneksi tosiaan otin kuvan, en tiiäkään miten paljon olis harmittanut ilman sitä!
      Kiitos Mira <3

      Poista