lauantai 9. helmikuuta 2013

Retrojääkaappi

Tämä viikko on ollut henkisesti yksi raskaimmista koko elämäni aikana. Töissä oli hullun kiirettä ja päivät venyivät reilusti ylityön puolelle. Lapset ovat oireilleet superuhmansa kanssa ja tekivät väsyneenä töistä palaamisen aikamoisen vaikeaksi. Ajatus jäljellä olevasta remontin määrästä sai vaipumaan apatiaan. Torstaina tuntui siltä että kaikki räjähtää käsiin kun läheinen sairastui vakavasti, on sairaalassa ja sai itselleen ikuisen riesan. Meidän suunnitelmat ensi viikon totaalisesta "remonttilomasta" (ei siis lomaa remontista, vaan lomaa remontin tekemiseen) jouduttiin hautaamaan lastenvahtipulan vuoksi. Huolta, väsymystä, ahdistusta, kiukkua - ei, tällaista viikkoa en toivoisi kenellekään.

Onneksi paljon hyvääkin. Nykyinen asunto on nyt myyty ja käsiraha saatu - ilman että ehdittiin edes myymään. Kylppäriremontti alkaa jo ensi maanantaina, siis ylihuomenna, iik! Loma alkoi jokatapauksessa, ja tämähän tarkoittaa sitä että siihen sisältyy nyt varmaan ihan oikeaa lomailuakin (minulle lasten kanssa). Ehdittäis hyvin tapaamaan kotona olevia ystäviäkin, vink vink ;) On myös ehditty pohtia ongelmaa nimeltä jääkaappi. Ajattelin tähän nyt koota kattauksen retro-kaapeista, kun aika moni muukin tuntuu näitä aika-ajoin pohtivan, joten löytyypä edes täältä sitten kaikki yhdestä paikkaa.

Blogia seuranneet varmaan muistavat jääkaapin tulevan ehkä hieman erikoisen sijoituspaikan. Jos ei muistu mieleen, niin pohdinnat siitä löytyvät täältä linkin takaa.

Siirrettiin tänään kodinhoitohuoneessa majaillut nykyinen jääkaappi tuohon suunniteltuun paikkaan, ja huhhelpotus, se onneksi näyttää siinä ihan hyvältä! Siis kunhan sen kuvittelee mielessään retrokaapiksi. Se siinä  kyllä tuli selväksi että kaappi ei voi olla mikään jättikokoinen, vaan sen pitää oikeasti olla pieni / pienehkö. Korkeutta ei saa olla yli 150cm tai se vetää koko tilan tukkoon. Voi olla että Stringistäkin joudutaan ajatuksena luopumaan. 


Tämä oivallus karsi siis pois tämän viikon ison innostuksen. Huomattiin että Amerikkalainen Big Chill on lopultakin viime syksynä rantautunut rapakon takaa myös Eurooppaan. Siinä olisi komea kaappi, josta  löytyisi kaikki mitä halutaan, mutta se on auttamatta liian iso :((( Komeuden ja koon lisäksi on sillä kyllä myös hintaa. Pelkät postikulut Suomeen ja oven kätisyyden vaihto maksaa yhden edullisen perusjääkaapin verran... Mut eikö olis ihana!?




Viimeksi olin sitä mieltä että Italialainen Bompani voisi ajaa asian. Nyt ongelmaksi tulee korkeus: matalimmassakin 177cm. Kaareva "katto" on myös miinus, koska kaapin päälle olisi kiva saada jotain sijoitettua. Kokemuksia tästä kaapista on myös ollut tosi vaikea löytää. Se on edullinen, joten pelottaa että näkyykö se myös laadussa. Joku sitä on kehunut ja jollain on taas sellainen maanantaikappale että pitää olla korjaamassa koko ajan (pohjaan nämä kokemukset nettikeskustelupalstoihin niihin sen kummemmin linkittämättä - löytyvät yleensä googlesta "jääkaapin merkki" + kokemuksia / review hakusanoilla.)




Gorenje ei ole meille ollut kunnolla vaihtoehto missään vaiheessa. Siitä on kyllä löytynyt ihan positiivisia käyttökokemuksia, mutta joku siinä muotoilussa ei ihan täysillä meihin kolahda. Ainakin se kaareva katto ja kiinteä kahva. Edullinenhan tämä Sloveniassa valmistettu kaappi olisi moneen muuhun verrattuna. Ja näköjään löytyy myös 154 senttisenä, joten pakko se on pitää harkinnassa mukana.




SMEG. Voihan SMEG. Kuvissa aina niin kaunis ja ihana. Löytyisi 151cm joka olisi aika ideaali. Saa vasenkätisenä. Mutta miksi sen pitää olla luonnossa niin muovisen ja keikkuvan oloinen? Miksi se kahva ei voi olla easy-open? Ja miksi siitä löytyy niiiin paljon negatiivisia käyttökokemuksia nimenomaan laatua vastaan? Mies luottaa niihin eikä suostu riskeeraamaan. Enkä kyllä halua painostaa, koska pelottaa muakin että sitten ollaan siinä "mitäs minä sanoin"- tilanteessa kalliin kaapin kanssa jonka ovi ei mene kiinni... Jossain myös sanottiin että Smegin platformin valmistaa Gorenje, joten mistä se hinta tulee?




Nyt onkin sitten jäljellä yksi. Boschin retromalli. Ulkonäkö kolahtaa meihin. Easy-open kahva. Kehuttu laadukkaaksi ja hiljaiseksi (pakko olla kun seisoo melkein olohuoneessa - näissä kaikissa on desibelit aikalailla samoissa). Hinta melko kohtuullinen oikeasta paikasta ostettuna. Aito retro - valmistetaan täsmälleen samalla mallilla kuin ensimmäiset koneet vuonna 1954 (mitä nyt elektroniset ohjausnäppäimet ja LED-näyttö kaapin sisällä ;)) Kaksi asiaa mietityttää. Koko: korkeutta vain 127cm eli on tosi matala. Sopisi tilaan täydellisesti, mutta on aikamoinen muutos kapasiteetiltaan nykyiseen täyskorkeaan jääkaappiin. Kätisyys: ei saa kuin oikeakätisenä ja se ei ole se kaikkein käytännöllisin keittiötä ajatellen. Ja sit se väri: musta, valkoinen vai kenties punainen? :)

P.S. Muistakaahan ♦ Onnen koukkuja -arvonta! ♦

19 kommenttia:

  1. Mites olis laatikoston muotoinen jääkaappi? (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30199495/) Aika jännä idea ainakin :)

    Voi kamala, vapaat tuli varmasti sopivaan saumaan. Oikein hyvää lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On me sitäkin mietitty jossain vaiheessa. Tai ei noita laatikoita, mutta sitä pientä integroitavaa kaappia. Jotenkin tuntuu että laatikoiden kanssa en osaisi toimia vaikka hauska idea onkin. Ehkä mökille (jos sellainen joskus olisi) :) Tuo tila vaatii mun makuun nyt jonkun showstopperin. Ei piilottelua ;)

      Kiitos!

      Poista
  2. Höpö, höpö Smegin huonot kokemukset! Meillä oranssinen Smeg-jääkaappipakastin ollut nelisen vuotta käytössä ja mitään ongelmia ei ole ollut. Tyylikäs, ei yhtään keikkuvs ja avaussysteemi ihan normaali, tilava sisältä.

    Voimia lomaan ja tsemppiä jääkaapin valintaan :)

    -Milla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että teillä on ollut hyvä historia Smegin kanssa! Se on muuten jännä, että kotimaisilla palstoilla sitä enemmän kehutaan ja briteissa / saksassa haukutaan... Tuleekohan kaapit eri tehtailta? Tyylikäs se on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta se kahva saisi olla jotain muuta. Mietinnässä kyllä pysyy - sä et nyt yhtään tätä pohdintaa helpottanut (kun se oltiin jo käytännössä hylätty) ;D

      Kiitos!

      Poista
  3. Mä valkkaisin Smegin. Mä oon kuullut siitä hyvää, mutta en oo pahemmin lukenut mitään arvosteluja tai muita, ihan vain tuttujen puheita kuunnellut :) Se on mun silmään myös kaikkein kivoimman näköinen, vaikka eihän se oo pääasia. Teille tulee varmaan siis niiiiin kivan näköinen uus koti, meiän on melkeen pakko tehdä joskus joku visiitti teille, jos saadaan ;)

    Paljon voimia koko perheelle ja iloisia lomapäiviä kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa ulkonäkö on aika pitkälle pääasia kun tulee niin keskeiselle paikalle. Näillä vaan on hintaa sen verran että olisihan se kiva että toimisikin kunnolla ;D Tervetuloa kylään, olisipa ihana jos pääsisitte piipahtamaan vaikka kesälomareissun yhteydessä! Kunhan ollaan ensin muutettu ja asetuttu =)

      Kiitos <3

      Poista
  4. Herkullisen näköisiä kaikki noissa ihanissa väreissään! Mutta smegin mäkin ottasin ehdottomasti. En oo sitä koskaan livenä nähdessä kokenut mitenkään muoviseksi eikä kahva oo mun mielestä hankala. Ja ainahan nettikeskusteluista löytyy huonoja kokemuksia , myös IKEAn keittiöistä...:) voimia edelleen toivottelen<3 ei tuollaisia viikkoja enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on että kaikki niin ehdottomasti sen Smegin ottais..? Muovisuus ja huono kahva oli nimenomaan omia "luontokokemuksia" heh, jotenkin se vaan ei ole vakuuttanut. Kahvaa en siis pidä hankalana, vaan tylsänä. Tuo esim Boschista löytyvä easy-open kahva on siis sellainen "lonksahtava", miten sen nyt sitten suomeksi kuvaa, ja sellainen mun mielestä oikeaan retroon kuuluisi. Sellainen on myös mökkijääkaapissa joka on oikeasti sieltä 50-luvulta. Mutta nätti tuo on (kun ei koske) ja oikean kokoinen ja saisi aukeamaan oikeaan suuntaan. Joten voi olla että se on se. Tai tuo Bosch. Tai sitten aletaan vaan syödä ulkona ;DD Hitsi kun jostain saisi customoidun kaapin niin saisi just sellaisen kuin haluaisi :)

      Kiitos Hanna <3

      Poista
  5. Kivaan blogiin löysin, kaikki remppaamiseen ja rakentamiseen liittyvä pähkäily kun kovasti edelleen kiinnostaa...Noista jääkaapeista Smeg kyllä isoista kaapeista ihanin (varsinkin tuo turkoosin vaalensininen :))ja Boschkin muotoilultaan tosi jees, mutta niitä saisikin olla jo kaksi samantien. Voimia teille projektiinne --- hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, sentään yksi puoliääni Boschillekin ;) Totta kyllä se että se on sitten tosi pieni, siinä on melkein 100l vähemmän jääkaappikapasiteettia Smegin hyväksi. Vaaleanturkoosi olisi aivan ihana juuri nyt, mutta mulla aina vaihtuu nämä suosikkivärit niin tiuhaan, joten voipi olla ettei uskalla revitellä pois mustasta tai valkoisesta...

      Kiva kun löysit tänne, tervetuloa! Ihanan herkullinen nimi sulla, tulenkin kurkkimaan mitä sen takaa löytyy :)

      Poista
  6. Mulla on punainen Smeg, jääkaappi + pakastin ja vaaleanpunainen Smegin pyykinpesukone. :) Ovat kyllä niin mahtavia molemmat, että vaikka kalliita toki olivatkin, niin en kadu. Olen nyt miettinyt tarvitsevani lisää pakastustilaa, joten harkinnassa vielä iso punainen Smegin pelkkä pakastin...ovat vaan niin järeen kokosia, että ei taitais mun pieneen keittiöön järkevästi mahtua. :( Tosin voishan sen muuallekin sijottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja mitään ongelmia ei kummassakaan Smegissä ole ollut! Paitsi että jääkaappi mörisee välillä hassusti.

      Poista
    2. Kiva kuulla hyviä kokemuksia! Mutta mitä on se mörinä..? Kuinka usein ja kuinka kovaa? Jos se olisi sulla olohuoneessa niin häiritsisikö? :)

      Poista
    3. No ei ku ihan sillon tällön (kerran ehkä päivässä) ja pienesti ja hassusti. EI häiritse mitenkään! :D Eli ei pidä mitenkään kovaa ääntä missään vaiheessa. Ovi ja kaikki on toiminut tosi hyvin ja on saanut tietenkin paljon kehuja kun on niin makee! :D Olen kyllä siis täysin tyytyväinen.

      Kannattaa muuten tsekata ainakin täältä: www.design-inventar.com/fi ...ainakin nuo pakastimet näyttäis olevan halvimmalla ku missään. Omat Smegini tilasin vuosi sitten Virosta, mutta en löytänyt niitä sivuja enää. :(

      Poista
    4. Okei, ei onneksi kuulosta pahalta =)

      Kävin tuolta linkin takaa kurkkimassa, mutta ainakin tää malli mitä meille mietitään on vieläkin huomattavasti edullisempi Virolaisessa e-kodinkoneet.fi nettikaupassa. Tarkistahan pakastin sieltä vielä myös! :)

      Poista
    5. Joo toi oli se mistä me tilattiin! Mutta tuo pakastin löytyy halvemmalla tuolta design-inventarista, kuljetus kun sisältyy hintaan...

      Poista
  7. Jääkaapit piristää väreineen tuollaisen viikon jälkeen! huh! Tsemppiä sinne hurjasti ja iloa eloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piristää, näissä on aivan ihania värejä!! Ja silti kotiin mietitään vain mustaa tai valkoista... ;) Kiitos <3

      Poista