Mua on itseäni niin huvittanut käsilaukkuni sisältö viimeaikoina, että piti ihan purkaa mitä sieltä tällä erää löytyy. Töissä lounasaikaan olen yrittänyt etsiskellä lounareita milloin lattiakaakeleiden, milloin lasten likaisten sukkien ja pikkuautojen lomasta. Ihan "parhaimmillaan" ei sisältö ollut tällä kertaa, mutta aikalailla mielenkiintoinen silti. Kertoo paljon tästä elämänvaiheesta. Laukku on vetoisuudessaan kyllä ihan yliveto. Näiden tavaroiden lisäksi siellä majoi myös kuvien ottaja: NikonD90 lisäsalamansa kera, joka ei ihan maailman pienin kamera ole.
Mitä siellä pitäisi olla (ja onkin): Marimekon täydellinen nahkalompakko, Marimekon pussukka kaikenlaisia bonus- ja jäsenkortteja varten, lounareita, purkkaa, huulirasvaax2, työpaikan avaimet, hygieniapussukka ja mustekynä.
Vaihtuvat: maali-ja lakkapensseli (muistelen ostaneeni pari viikkoa sitten), maalimalleja, karmitulppia, särkylääkkeitä, nenäliinoja ja housuvaippa.
Kerääntyvät: suklaata lounaspaikan "lounariekstrasta", Ikean suklaata, Leonidaksen suklaata, ravintola Rullan kosteuspyyhe, paljon kuitteja, heijastin, tahmaisia pastilleja, minipurkka, päiväkodin kuulumisia, pojan kenkä (????) ja pipo.
Suklaa on muuten siitä jännä juttu, että mulla pitää sitä aina olla saatavilla niin sitä ei tee mieli yhtään. Saavat rauhassa kulkea mukana viikkokausia ilman tarvetta. Mutta auta armias jos TIEDÄN että missään ei ole suklaata, niin vähänkö sitä on pakko saada sillä samalla hetkellä ja se ei sitten säilykään hetkeä pidempään...
Olipas hauska ja mielenkiintoinen laukun sisältö! Mun täytyy saada viimeistään syksyksi jokin vastaava laukku. Mistähän noita Designual-laukkuja kannattaisi hakea? Ihan ihmeellistä, miten sinne kaikkea mahtuukin eikä se todellakaan näytä mitenkään massiivisisen isolta tuo laukku. Mä keksin heti kaksi hyvää selitystä kengälle. Ensiksikin sä olet järkevänä ottanut pojan viime kesäisen kengän mukaan, jos vaikka sattuu tulemaan lenkkarialeja vastaan, niin voit verrata kokoa ja ottaa sopivasti isomman koon. Ehkä se paperille piirretty malli jalasta olisi helpompi kuljettaa mukana, mutta kukas niitä kiireessä kerkiää sopivasti uhmaikäiseltä piirrellä. Ja toiseksi, lapset tai toinen heistä, on sujauttanut kengän laukkuusi ; ). Mukavaa päivää! Ja jos tulisitte nyt kuitenkin sinne kerhoon tänään...?
VastaaPoistaLaukku on tosiaan tilaihme. Vetää jotenkin tosi paljon sisäänsä ilman että näyttää suurelta :) Ainakin Zalandolla näyttäisi olevan jotain Desigualin malleja, en tiedä missä normikaupoissa myytäisiin. Stocka ja Aleksi13 myy vaatteita, olisiko laukkujakin..?
PoistaHah, tuo eka selitys ei voi olla oikein, ellen ole sitten unissani noin toiminut. Ja se unen ja hereilläolon rajahan on täällä aika häilyvä, joten sinänsä voisi päteäkin ;) V varmaan on sen sinne sujauttuanut, niinkuin ne pikkuautotkin. Ja leikkiruuvimeisselit isin kenkään ;) Kiitos vielä hurjasti tästä päivästä ♥ olisi muuten kyllä loppunut voimat kesken.
Hah hah, aikamoinen sisältö :) Kannattaisko jo vaihtaa suosiolla trolliin ;)
VastaaPoistaMitä isompi laukku sitä enemmän roipetta. Mäkin rakastan sellasta isoa pussukkaa, johon häviää ihan kaikki...
Kivaa viikonloppua!
Heh, joo mä olen katsonut että se Ikean trollikassi olisi ihan kivan näköinen, jos sitten vaikka siihen ;DD Se on kiva että kaikki tarpeellinen (ja kummallinen) kulkee helposti mukana, mutta välillä kyllä tuskastuttaa kun ne avaimet tai huulirasva ei löydy vaikka kuinka kaivelee ennenkuin tyhjentää suunnilleen koko laukun ovensuuhun.
PoistaKiitos samoin, hyvää viikonloppua!
Hih, niin tuttu ilmiö! :D Mä olen huomannut, että myös se käsilaukun "vakkarikalusto" muuttuu tällaisten elämänvaiheiden myötä. Minen lähde mihinkään ellei laukussani ole noiden normaalien vähimmäisjuttujen lisäksi ainakin rullamitta ja monitoimi-mattopuukko :D
VastaaPoistaRullamittaa mäkin olen kaivannut ja nyt kun sanoit, niin paikallistin jo pikkumitan jonka olen antanut lapsille leikkihin mutta voisin nyt ottaa takaisin itselleni avaimenperäksi ;) Mutta siis mattopuukko. Mitä sä sillä veistelet? Hurja olet :)
PoistaSe on kuule tosi kätevä sellanen mattopuukko jossa on vähän kaikkea muutakin kuin normi mattopuukko! ;D Ruukkaria, veistä ja pihtiä jne :D
PoistaJotenkin on elävästi jäänyt sellainenkin tilanne mieleeni, kun entisessä duunissa toimari tuli huoneeseeni jotain kysymään, niin kaivoin käsilaukustani akkuporakoneen ja vähän hurautin sitä. Ilme oli näkemisen arvoinen, vaikka huumorimiehiä olikin :D :D
No joo, kyllä mä voin muistella tilanteita joissa sellaista olisi kaivannut ;)
PoistaHah, voin niin kuvitella toimarin ilmeen, olipas ollut hauska olla paikalla =D
Ihanaa! Olen aina ajatellut, että mulla kertyy ihan liikaa kaikkea turhaa laukkuun. Kiva kuulla, etten ole ainut😉
VastaaPoistaVälillä yritin hankkia pienemmän laukunkin, mutta se oli virhe...se pursuili aina yli ja kaikki tärkeä unohtui kotiin kun laukun tavaroita piti vaihdella riippuen siitä minne lähti.
Voi kun joku keksisi laukun, jossa olisi tarpeeksi lokeroita ja sopivasti tilaa tarpeelliselle, muttei yhtään ylimääräistä😊
Kohtalotovereita löytyykin paljon ;)Joo, liian pienellä laukulla ei pärjää. Sitten se vasta hermot viekin. Mä veikkaan että noita täydellisiä laukkuja on kyllä, jos vaan jaksaa etsiä ja sijoittaa tarpeeksi... Tästä nykyisestä kyllä tykkään kovasti, vaikka ei lokeroita olekaan. Mun toiveissa oliskin löytää samanmallinen nahkaisena, niin kestäisi kauan =) (tai vaihtoehtoisesti mattoinen niinkuin Poppasella ;D)
PoistaKyllä tosinainen kuljettaa maalisuteja mukana.
VastaaPoistaKoskaan ei tiedä milloin inspis iskee ;)
-mira
No just niin! Parempi varautua kuin katua ;)
PoistaEh-heh. Kiitos hyvänmielen kirjoituksesta!
VastaaPoistaOlepas hyvä ;D
Poista