torstai 28. helmikuuta 2013

Ikea Stockholm 2013 + uusi (pesukone) pulma

Nythän me vasta pulassa ollaankin, kiitos teidän loistavien tv-tasovinkkien! Miten olinkin unohtanut Iskun, Room21:n ja Muuramen? Ihan uutena tuttavuutena tuli vielä sellainenkin kuin Blue suntree. Paljon löytyi hyviä vaihtoehtoja, niissä riittää pohtimista. Yksi ehdotus kuitenkin laittoi mietinnän jäihin huhtikuuhun saakka. Hanna mainitsi Ikean uuden Stockholm 2013 malliston, jota piti tietysti mennä myös kurkkimaan. Senkin olen jotenkin kaikessa kiireessä onnistunut aiemmin kokonaan missaamaan.


Paljon kaikkea ihanaa, mukaan lukien hyvät tv-taso vaihtoehdot.
Tai mahdollisesti hyvät, mittoja kun ei vielä ole kai tarjolla missään..?
Eniten ihastuin tähän


Tosin tällä värityksellä:


Matalakin malli löytyy.


Pahoin vaan pelkään että leveys tulee olemaan 180, jolloin se on meille liian leveä :-/ Onkohan nuo kaikki samalla jalustalla jolloin kaikissa on lähes sama leveys..? Toivotaan että yksi malli löytyisi alle 150 leveänä. Ja että tuo valkoinen on valkoinen eikä kermainen, niinkuin vähän kuvissa häivähtää...

Muutakin kivaa on tarjolla, kuten tämä pikkupöytä


sohva


matto



tai vitriini


Melkein pelottavan paljon ruskeaa on tarjolla, enkä siten ihan täysin lämpene näihin kokonaisuuksiin omaa kotia ajatellen, mutta pieniä paloja poimisin mielelläni. Kolahtaako teille?
Lisää kuvia täällä.

Facebookista löytyy tieto, että mallistoon pääsisi ennakkoon tutustumaan Galleria Esplanadiin 15.-23.3. avattavaan "Ikea olohuoneeseen". Kyllä kiinnostaisi, mutta ei taida aika riittää keskusta visiittiin. Mallisto tulee myyntiin 2.4., joten se on sitten muuton jälkeisen ajan heiniä.

******

Nyt kun pääsin kyselyn makuun ja huomasin miten hyvää tietoa teiltä löytyy, niin on uuden kysymyksen vuoro. Löytyykö keneltäkään kokemusta noista kuivaavista pesukoneista, eli pyykinpesukoneista joissa on myös kuivausrumpu samassa? Nykyinen pesukone vetelee viimeisiään, linkoaa milloin huvittaa ja pesee oikeastaan vaan 60-ohjelmalla, joten seKIN vekotin tässä on muuton yhteydessä uusittava, huoh. Tämmöinen yhdistelmä olisi hyvä tilansäästön kannalta, mutta miten muuten. Hoitaako hommansa hyvin? Tänään iskin silmäni maaliskuun Stockan kantistarjouksen LG:n kuivaavaan höyrypesukoneeseen 9/6kg joka paperilla kuulostaa hyvältä meidän tarpeisiin, mutta onhan noita monia muitakin.


Postaus ei sisällä mitään mainospaikkoja, vaan ihan omaa kiinnostusta kyseisiin tuotteisiin.

23 kommenttia:

  1. VOI KUINKA HIENO MALLISTO!!! Siis valkoisena! :) Aloin haaveilla meillekin tv-tasosta, tosta matalasta, vois sopia yhteen aika hyvin meiän Hay:n tuolin kanssa, vai onkohan noi jalat vaaleet vai tummat, en ihan kuvasta saa selkoa?

    Ihana myös toi keltanen pikkupöytä <3 Mä metsästän just kuumeisesti meille sellasta pientä pyöreetä jakkaraa, minkä maalaisin jollain kivalla (ehkä keltasella) ja laittasin makkariin yöpöydäks... just meni yks 5euroo maksava ohi suun yhdellä kirppiksellä :/ IIK, huomaa et on kevät tulossa, niin paljon tekee taas mieli sisustella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää mallisto tosiaan kuvissa kolahtaa! Toivottavasti on sitten luonnossa vähintään yhtä kiva :) Tosi vaikea noiden kuvien perusteella arvata millainen tuo puu on; veikkaan keskiruskeaa.

      Aina vähän aikaa harmittaa kun tuollaiset hyvät löydöt menee nippanappa sivu suun :-/ Tuo pöytä olis kyllä ihana! Joo, kevät aiheuttaa aina samanmoista vipinää mussakin :)

      Poista
  2. Minusta taas tuo ruskea sarja on hieno :) Kivan viiskytlukuisen näkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeakin on kiva ja just sellainen 50-lukulainen. Mua vaan epäilyttää Ikean puuviilu, aiemmin en ole ratkaisuista oikein tykännyt mutta voihan tämä olla poikkeus. Edelliseen postaukseen kirjoitinkin että jos sellaisen aidon 50-luvun senkin jostain löytäis niin ottaisin ilolla, enkä väriin koskisi mitenkään. Mutta nää uustuotannot saa mun puolesta muistuttaa vanhaa mutta olla edes jollain tapaa modernisoituja - kuten valkoisia :) 50-luvun tyyli kolahtaa kyllä muotoilultaan mulle täysin.

      Poista
  3. Tuo mallisto on aivan huippu. Mä tykkään kovasti myös tuosta ruskeasta vaikkakin valkoinen olisi "turvallisempi". Muotokieli noissa kaikissa kalusteissa on aivan ihastuttava, siroa ja selkeää. Toivotaan, että nuo tasot ois just teille passelissa koossa! :) Melkein tekis mieli piipahtaa näyttelyssä...

    Pesukoneesta en osaa sanoa mitää muutakun että oispa hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi onnistunut ainakin kuvien perusteella! Ruskeakin on kiva, mutta ruskea-allergia vaivaa vielä vähän. Tuohon Virpin kommenttiin kirjoitinkin muut syyt :) Muotoilu on ihan huippu, voi että toivon koon täsmäävän! Jos pääset tuonne näyttelyyn (ilman mua) niin muista ottaa mittanauha messiin ja mitata nuo! =)

      Toivotaan että joltain löytyis vielä kokemusta noista koneista. Tosin voi olla joutuu sitten itse koekaniiniksi, kun speksit olis niin täydelliset. Kuivausrummulle olis silloin tällöin tilausta, mutta pesutorni tukkii kyllä meidän khh:n...

      Poista
  4. Mä niin harvoin selailen ikea sivuja ja vielä harvemmin käyn ikealla,saatika pysyisin trendien perässä,ei siinä että se olisi tarkoituskaan. Mutta nyt ikean jutut näyttää olevan niin mun mieleen! Kauniita! ja tuo ruskea viehättää,ripaus 50-60 luvun tyyliä.
    Ja minäkään en osaa perukone asiaa kommentoida,tuollaista konetta meilläkin on mietitty kun vanha alkaa vedellä viimeisiä. Joten kerrohn kokemuskia jos tuohon päädytte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosi kauniita ja en ihmettele yhtään että sullekin löytyy näistä mieluisia :) Tyyli miellyttää kovasti, vaikka Ikean puuversiota en harkitse ennenkuin olen nähnyt luonnossa ;)

      Onko niin että tässä joutuu itse konetestaajaksi..? ;) Toivotaan että joltain löytyisi vielä kokemuksia ennen ostopäätöstä.

      Poista
  5. LG pesukoneena on aivan loistava! Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys ei ole nyt niinkään merkistä, vaan tuosta yhdistelmästä että on pesukone ja kuivausrumpu ympätty samaan koneeseen. Onko siitä kokemusta?

      Poista
    2. Meillä oli upon kuivaava pesukone. Älä ikinä osta sellaista! En tiedä onko tekniikka muuttunut parissa vuodessa, mutta ainakin meidän kuivaava pesukone kuivasi pyykit kierrättämällä vettä ympäri rumpua ja kuumentamalla veden lämpövastuksella. Pyykki kuivui siis lämmön takia. Vettä kului aivan älyttömästi, sähköä ihan sikana ja kuivaaminen kesti tajuttoman kauan. Lisäksi meillä tämä härveli keräsi pyykin nukkaa tuohon kuivauselementtiin jossa kierrätti vettä ja kone syttyi 2 kertaa palamaan- tyypillistä sanoi korjaaja. Ikinä kuuna päivänä en osta moista vehjettä enää.

      -Neepu

      Poista
    3. Kiitos tästä! Pitääkin perehtyä tarkemmin onko näissä uusissa koneissa sama systeemi. Ei kyllä kuulosta hyvältä. Meillä ei aiemmin ole ollut kuivuria ollenkaan, enkä usko että sitä ihan hirveästi käytetään jatkossakaan, mutta onko tuollainen sitten hyvä edes "varalta"...

      Poista
  6. Uijui miten ihana pikkupöytä! Ai miten niin olen hurahtanut keltaiseen? :-D

    Ruskea on pienissä määrissä kiva, klassinen ja 50 lukulainen etenkin jos huonekalu on siro. Isoissa määrissä siitä tulee tunkkainen ja "antiikkihallimainen" vaikutelma, tämä on siis minun oma henkkohtainen vaikutelma.

    Yhdistetty kuivausrumpu ja pesukone on yhtä kuin unelma tai ainakin kuullostaa siltä. Sääli että meillä on alle kaksi vuotias pesukone...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pöytä on jotenkin tosi ihastuttava. Ja luulisin että monikäyttöinen :)

      Sä sen ruskeasuhteen kuvasit - olen ihan just samoilla linjoilla!

      Tää pesukone-kuivausrumpuyhdistelmä on sitten vissiin aika uusi keksintö kun ei kenelläkään tunnu olevan kokemuksia..? Mä luulin että niitä on ollut, mutta en vaan ole tajunnut kun en ole pahemmin pesukoneasioita mietiskellyt :) Olisi kyllä täydellinen ratkaisu jos toimii. Ehkä se on pakko "uhrautua" ja pistää testiin ;)

      Poista
  7. En osaa sanoa tuosta kuivaavasta LG:stä, mutta meillä on nyt ollut viime kesäkuusta lähtien LG:n höyrypesukone ja se tekee pyykistä aivan erikoisen ihanan puhdasta. Vanhat harmaantuneet valkoiset lähtivät taas valkoisiksi ja kankaat muuttuivat ihanan tuntuisiksi. Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa ihan unelmalta :) Meillä on ystävät myös kehuneet LG:n pesukonetta, joten kyllä se aika vahvoilla on. Noista yhdistelmistä (yleisesti, merkistä riippumatta) olen nyt lukenut sen verran negatiivisia kommentteja, että sitä pitää harkita tarkkaan.

      Poista
  8. Meillä jäisi tuo pesukone-kuivausrumpu kauppaan ihan siitä syystä, että pesukone ja kuivausrumpu ovat meillä usein yhtä aikaa käytössä. Eli kun usein otan pyykit "urakkana" (kuka niitä nyt joka päivä;) niin ensimmäisen koneellisen pyykit ovat kuivurissa, kun toinen konellinen pestävää on pyörimässä. Ja usein menenee se kolmaskin setti näin. Yhdistelmässä kone olisi varattuna yhdelle pyykille pitkän aikaa. Ei tietysti mikään ongelma, jos pesee joka päivä sen koneellisen tai kuivattaa vain osan pyykistä (meillä kun kuivataan rummussa kaikki mikä vaan mahdollista). Mutta tämä siis oma huomioni, käyttökokemusta ei valitettavasti minullakaan. :)

    VastaaPoista
  9. moi! meillä on LG:n pesukone ja kuivausrumpu. molemmat 8 kg. ollaan oltu tyytyväisiä. käytössä olleet kohta kaksi vuotta, toivottavasti kestävät vielä monta vuotta. kuten edellinen kommentoija, myös meillä pestään yleensä pyykkiä urakalla, jolloin molemmat koneet käytössä. yhdistelmässä minusta outoa on se, että kuivurin puolelle ei mahdu kuin 6 kg eli ei voisi kuivattaa koko täyttä koneellista.

    VastaaPoista
  10. Jessica ja Anu, vastaan teille nyt yhteisesti kun tulisi muuten liikaa toistoa :) Kiitos käyttökokemuksista, kuulostaa tehokkaalta! Meillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista kuivausrumpua joten hurjia en osaa vaatia. Jokatapauksessa pidän sitä vähän backup ratkaisuna silloin tällöin käyttöön, kun hyvin tähänkin asti pärjätty ilman. Mutta on tilanteita jolloin pikaista kuivausmahdollisuutta kaipaa ja voihan se olla että kun rumpu kerran on, sen käyttöön jää koukkuun. Ratkaisu olisi helppo jos tilaa olisi enemmän. Kahden koneen ratkaisu vie meillä joko likavaatekaapin tai päälle nostettuna vetää tilan tukkoon... Yhdistelmäkoneet ei nyt kuitenkaan ole vakuuttaneet, koska ainakin useimmissa kuivaustekniikka on ihan erilainen eikä niin tehokas, vie sähköä ja kuluttaa vettä (myös kuivatessaan). Mutta kun kun en millään haluaisi tunkea tuonne kahta vempelettä :-/

    VastaaPoista
  11. Ihania noi Ikean kalusteet! Kiitti vinkistä.
    Mäkin haaveilen elämäni ekasta kuivausrummusta. Eli jään seuraamaan mihin ratkaisuun päädytte;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista löytyy kyllä vaikka mitä kivoja! Eipä kestä kiittää :)

      Meidän on varmaan pakko muuttaa ensin tuon rämäkoneen kanssa ja katsella käytännössä mahtuuko siihen se kuivausrumpu vai ei...

      Poista
  12. Ostakaa vaan erillisinä ne kaksi konetta - ei tuo yhdistelmäkone vakuuta. ja järjetöntä että ei voi käyttää yhtä aikaa kuivausrumpua ja pyykkikonetta.

    VastaaPoista
  13. Moi omakotiasuja-sähkölämmittäjä käyttää yösähköä, joka on himpun verran halvempaa. Silloin pistät pyykit koneeseen nukkumaan mennessä ja jos haluat yhdistelmäkone jatkaa kuivausohjelmalla. Ja voila! aamulla on kuivat pyykit koneessa. Ei onnistu kahdella erillisellä koneella - sen lisäksi, että vie tuplatilan.

    VastaaPoista