perjantai 4. tammikuuta 2013

Paperikakkua helmilapiolla

Aleista saisi nyt varmasti vaikka mitä tuikitarpeellista, mutta mulle iskee aina näiden yleisalejen kohdalla ostoahdistus. Ei tee mieli kauppoihin ollenkaan. Mieluummin teen löytöni jostain alepöydästä tai normituotteiden lomasta muuhun aikaan. Eikä meillä ole oikeastaan tarpeitakaan. Uuden kodin huonekalut ja sisustus on asia erikseen, mutta kun vielä ei ole paikkoja minkään säilyttelylle, niin saa nekin jäädä. 

Vähän kuitenkin.


Kävin postissa. Siellähän on nykyisin myös kaikenlaista design-tavaraa jota voi helposti lähettää eteenpäin. Aarikka-hyllyssä oli -50% lappu ja tätä kakkulapiota en voinut jättää väliin. Tosi kaunis ja hyvä käteen. Pidin tätä loistolöytönä. Mallin nimi on Puisto :)


Marimekossa pyörähdin myös kun se lounaalle mennessä osui kohdalle. Sieltä ei muuta kuin Muijat-keittiöpyyhkeet pikkualella.


Kakkupalasen taittelin täältä löytyvän kaavion avulla. Jos tekisi pahvista niin kelpaisi varmaan hyvin leikkeihinkin. Nyt vietettiin kiva askarteluhetki Isosiskon kanssa. Kermavaahdot, hillotäytteet ja kaikki.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 seurantaan

Toimistolle uuden vuoden puolella palattua, tajusin että unohdin kokonaan tilata seinäkalenterin sinne (olisi varmaan pitänyt merkata kalenteriin, heh). Töissä kaikki muistettavat menevät Outlookiin, mutta päivämäärät mulla pitää olla helposti ja nopeasti nähtävillä pari kuukautta eteenpäin ilman mitään klikkailuja. Ensiavuksi päätin vilkuilla netin tarjontaa ja Etsystä löytyikin sivu jossa oli useita ihania ilmaisia printattavia.

Tietokoneen viereen printtasin itselleni EatDrinkChicin herkun

Ja kun vauhtiin pääsin niin muualle toimistoon tämän LoveVsDesignin viidessä eri värissä ;)



EverythingEtsyn sivulla oli  muitakin kivoja, esim:


maanantai 31. joulukuuta 2012

Ite tein // 2012

Kuten niin moni muukin, päätin minäkin tehdä koosteen vuoden 2012 omista tekeleistä.
Tämä olikin itselle mielenkiintoinen projekti. Mulla on tosi usein sellainen tunne, että hitsi kun en saa mitään aikaiseksi. Todisteiden perusteella, olen mä aika monta asiaa valmistanut. Näiden lisäksi kaikki remonttijutut, töihin paluu syksyllä, päiväkodin aloituksen tuoma tautikierre sekä blogin kirjoittaminen valokuvauksineen. Ja ruoanlaittoharrastus ruokablogin kera. Sekin tuli valokuvien selauksen myötä vähän yllätyksenä, että tämän nykyisen asunnon seiniä tapetoitiin&maalattiin kolmesta huoneesta tämän vuoden alussa. Ei siis viime vuonna, tai kaksi vuotta sitten. Hups, vähän on ajantaju hakusessa.

Käsityöt ovat mulle aina olleet tärkeitä, mutta nyt jo useamman vuoden olen keskittynyt pariin kolmeen projektiin, jotka nekin ovat usein jääneet kesken. Tänä vuonna innostuin taas pitkästä aikaa tosissaan matonvirkkauksen kautta ja sen jälkeen onkin syntynyt kaikenlaista. Ihanaa että löysin tämän rakkaan harrastuksen uudestaan. Taas olisi monta ideaa päässä, joiden toteuttamista en malta odottaa (tai siis niihin löytyvää aikaa). 

************

Tässä nämä edellisen vuoden tuotokset, olkaa hyvä:


Matot aloittivat kaiken. Pari muutakin tuli virkattua, mutta kuvia en tähän hätään löytänyt.


Tiskirättibuumi valtasi kesällä. Niitä syntyi p a l j o n.


Korit, luonteva askel matoista eteenpäin. Tai joku saattaisi aloittaa toisinpäin ;) Näitä onkin tullut monta nykerrettyä: omaan tarpeeseen, lahjaksi ja osa myyntiinkin.


Sekalainen sakki. Lumipallomobile, origamipalloja ja tähtipannunalusia.


Washiteipit oli tämän vuoden uusi juttu mulle ja sitä tulikin lätkittyä moneen paikkaan.
Joulukalenteri oli erityisen onnistunut.


Juhlistettiin omien lasten 1v ja 3v synttäreitä ja muistettiin muita pieniä sankareita.


Luulin jo jääneeni kiinni virkkaukseen, mutta syksy toi neuleet mukanaan. Pari pipoa Isosiskolle ja yksi itselle. Isosiskolle myös Kässänopen painajainen, eli villatakki.


Omat vuoden suosikit. Työtuolin uusi elämä verhoilun jälkeen. 
Kaksi 80x80cm lattiatyynyä lastenhuoneeseen - jotka tosin ovat jääneet asustamaan olohuoneen sohvalle.

**********

Ensi vuonna jatkuu käsityöt, DIY-projektit, remontti ja sisustaminen. Edessä on muutto ja taas monenlainen uusi asia. Tästä vuodesta jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli, toivotaan samaa myös tulevalle vuodelle.

Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!
Ihanaa kun olette tänne löytäneet ja toivottavasti pysytte matkassa mukana edelleen
♥

p.s. Jos teillä on ajatuksia siitä mitä täältä mieluiten luette, niin mielellään otan ideoita ja palautetta vastaan :)