Aikoinaan ihmettelin kun anopilla kasvoi viinirypäleitä takapihalla. Miten on mahdollista, Suomessa!? Nyt ne kasvavat meidän takapihalla. Ja oikein hyvin viihtyvätkin. Tämä vuosi on ollut erityisen suosiollinen, oksat suorastaan notkuvat rypäleistä! Vielä maistuivat vähän kirpeiltä, kypsykööt edelleen. Sainpahan ainakin viikon lisäaikaa miettiä mitä niistä tekisi. Ideoita? :)
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
KODINHOITOHUONEEN PÄIVITYS
Pieni paussi blogista on tehnyt hyvää. Nyt tuntuu ajatukset taas virtaavan vähän eri malliin, eikä koko homma ole vain pakkopäivittämistä, vaan oikeasti mukavaa touhua. Syksy alkoi ehkä hieman liiankin kiireisesti, ja koko elämä on paikka paikoin tuntunut pelkältä suorittamiselta. Siitäkin huolimatta, että lähes kaikki on ollut vapaavalintaista ja siihen on sisältynyt paljon todella mukavia juttuja ja hetkiä.
Kodinhoitohuone on kokenut pientä muutosta toiminnallisuuden parantamiseksi. Ikean tynnyrit päätyivät aiemmasta tehvästään pyykkikoreiksi. Edelliset pyykkipussit olivat niin isot, että niihin sai liian helposti upotettua kolmenkin viikon pyykit. Mies päätyi sairaslomallaan pyykkipiiaksi, ja siitä sai tämä muutos alkunsa ;)
Pyöreän peilin sijalle oven suuhun kiinnitettiin kesän lopussa kaksi Ikean Gunnern-peilikaappia. Lukittava lääkekaappi on ollut hakusessa kodarin valmistumisesta lähtien, mutta tarpeeksi kivan näköistä ja kapeaan seinään sopivaa ei löytynyt, kunnes satunnaisella Ikean reissulla nämä osuivat sattumalta eteen ja lähtivät siltä seisomalta mukaan. Tajusin vasta myöhemmin, että kaapit kuuluvat syksyn uutuuksiin. Oikein pätevät ja kivan malliset kaapit! Eipähän tarvitse tuotakaan nurkkaa enää mietiskellä, se on nyt valmis!
Suurin muutos oli kodarin uusi ulko-ovi. Edellinen kaksi-lehtinen ovi veti, eikä siitä nähnyt läpi. Yksilehtinen ovi on paitsi kätevä, myös tiivis (täsmälleen sama ovi valkoisena on olohuoneessa terassin suuntaan, ja se lunasti vaatimuksensa viime talvena oivasti). Parasta ovessa on kuitenkin sisään esteettömästi virtaava valo ja maisemat naapurin takapihalle, jossa kukaan ei koskaan vietä aikaa. Tuntuu, että oma tila vähintäänkin tuplaantui :)
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
IHANAT IKKUNAVALAISIMET /// BRIGHT SPROUT
En ehkä edes kehtaa tunnustaa miten kauan siitä on, kun nämä ikkunavalaisimet meille tilasin (helmikuussa). Sen jälkeen meni pitkä tovi ennen kuin ne saatiin ikkunaan, ja vielä uusi odottelu, että kytkettiin niihin sähköt. Sitten tuli kesä, eikä valoilla ollut käyttöä, eikä niillä vieläkään ole johdot ojennuksessa kattoa myöten. Mutta vaikka tarina on mikä on, niin siitä hetkestä asti kun näihin valaisimiin ensimmäisen kerran netissä törmäsin, niihin täysillä ihastuin ja tykkään edelleen valtavasti. Yksinkertaista, luonnollista, kaunista.
Kyseessä on siis tamminen Nordic Talesin Bright Sprout, jota löytyy muutamalla eri puukäsittelyllä ja usealla eri värisellä johdolla. Omani tilasin Connoxilta, mistä valaisimet tulivat vielä nopeammin kuin lupasivat. Ja tuo niiden pakkaus, voisko olla nätimpää! Haaveilen siitä, että voin laittaa noihin mainoskuvien kaltaiset isot polttimot, mutta niin kauan nuo kaksi jaksavat pomppia ees taas ja leikkiä tyynysotaa, en taida uskaltaa. Alun mielikuvapettymyksen jälkeen, nämä pienetkin tuntuvat sopivilta.
Syksyn edetessä valot pääset todella käyttöön, mukaan taisteluun pimeyttä vastaan. Onneksi nyt taas ulkonakin kuitenkin paistaa ja on ihanan lämmintä, siitä minä tykkään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)