maanantai 21. lokakuuta 2013

NE ARVOKKAAT HETKET















Toinen ulkopostaus heti perään. Meillä oli eilen täydellinen päivä perheen ja ystävän seurassa. Ensin tuottoisa sieniretki metsään ja sen päätteeksi makkaranpaistoa, sekä muffinssien mutustelua puistossa. Pakkasyön tuoman kuuran kaunistama luonto ja ihana auringonpaiste. Metsässä valmiiksi pakastetut sienet. Syksy näytti todellakin parhaat puolensa!

Oletko koskaan päässyt painamaan korvaa sen puun runkoa vasten, jota tikka ylhäällä latvassa nakuttaa? Kuulostaa jännältä ja voimakkaalta! Poika ei kerännyt sieniä, olivat kuulemma liian painavia. Piiloleikkiin pinkkiin takkiin pukeutuneen 4-vuotiaan kanssa, tuo oman haasteensa se kuinka olla huomaamatta... 


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

SOKERILLA HUURRETTU







Ruusu on sitkeästi kukkinut pihapenkissä koko syksyn. 
Vieläköhän jaksaa ponnistaa viimeisen nupun sokerikuorrutteen alta auki?


perjantai 18. lokakuuta 2013

ILTASATUJEN AIKAAN - MUUTOKSIA LASTENHUONEESSA










Kun työhuoneesta tulikin puoliksi leikkihuone ja toinen työpöytä siirtyi yläkerran aulaan, muuttui näkymät tietenkin myös lastenhuoneessa. Tuntuu, että olen postaillut lastenhuoneesta niin paljon, ettei varmaan enää ketään kiinnosta, mutta onhan siitä edellisestä nyt varmaan jo tarpeeksi aikaa kulunut..? ;)

Yläkerran aulassa majapaikkaa pitänyt kirjahylly ja nojatuoli siirtyivät lastenhuoneeseen iltasatuhetkiä varten. Jotta asia tulisi varmasti selväksi, kirjoitin tekstin vielä kaapin oviinkin Granitin lasitussilla. Olen jo vuosia miettinyt tuolin uudelleenverhoilua jollain vähän neutraalimmalla värillä kipakan vadelmanpunaisen sijaan, mutta lastenhuoneeseen tuo väripilkku sopiikin ihanasti. Jalat ja käsinojat saattavat vielä joku päivä päätyä maalaukseen, kunhan takajalat lopultakin saadaan korjattua. Tuoli on siis vuosia sitten ostettu Askon poistohuoneesta parilla kympillä, sillä siinä on kaksi paria etujalkoja... Eihän siitä muuta haittaa ole, kuin että tuoli kippaa herkästi taakse jos ei nojaa seinään.

Tytär sai Ikean Minnen-sängyn elokuussa synttärilahjaksi ja samalla siihen myös kauniit  Luhdan Pisara-lakanat. Pojalle haluaisin vielä samat turkoosina, kunhan osuvat sopivalla hinnalla kohdalle. Carpet vistan raitamatto muutti alakertaan, ja lastenhuoneeseen tilasin Ellokselta valkoisen (130cm) ja turkoosin (80cm) pyöreän villamaton, joihin olen kovasti tyytyväinen. Jos jostain löytyisi vielä isompi pyöreä jossain kivassa värissä, voisi sinne vielä sellaisenkin sujauttaa joukkoon. 

Kahden iltasadun jälkeen (kumpikin lapsista valitsee aina oman kirjansa luettavaksi), tahtovat he illasta toiseen kuunnella myös Rosvo Rudolfin seikkailuja. Uskokaa pois, ollaan yritetty vaihtaa levyä (kun sitä itsekin joutuu aina lasten nukahtamiseen asti kuuntelemaan), mutta ei. Rosvo Rudolf se on ja meillä tiedetään aika tarkkaan mitä Raholecan metsässä ja Jicinin kaupungissa aikoinaan tapahtui...

Täällä lastenhuoneen edellinen kokoonpano. Pojan makuusoppi ja vaatekaappi pysyivät ennallaan.