Olen viime aikoina kokenut pienoista blogi- ja muutakin ahdistusta. En saa blogista sen näköistä kuin haluaisin. Kuvat eivät onnistu eivätkä tyydytä silmää. Sisustus ja käsityörintamalla on paljonkin visioita ja suunnitelmia, mutta toteutus ei vastaa kuvitelmaa. En oikein tiedä mitä mulla on tarjottavaa, itselle tai teille lukijoille. Mitä haluan tänne tallettaa, mikä teitä kiinnostaa..? Tuntuu turhauttavalta siirrellä kotona roinaa paikasta toiseen niin että saa jollain tapaa säällisen kuvan otettua - todellisuus on suurimman osan aikaa edelleen jotain ihan muuta, mikä on alkanut ärsyttää tosi paljon. Muutosta on jo kuukausi, mutta aikaa kaiken laittamiseen tuntuu olevan mahdoton löytää. Asiaa ei helpota yhtään se, että tässä on menossa kuukauden sisään jo kolmas flunssa.
Ajattelinkin jo pitää pienen blogitauon, mutta en nyt sitten ehkä kuitenkaan. Joskus asiat voivat olla kiinni niinkin pienestä asiasta kuin mieluisasta bannerifontista ;) Mutta jos olen hiljaa, niin tiedätte mistä se johtuu. Kerään ehkä voimia ja ideoita, mutta jokatapauksessa lopettamaan minusta ei ole. Sen verran rakas harrastus tämä on ollut jo yli viisi vuotta (tämäkin blogi ihan kohta jo vuoden).
Mieltä piristi kovasti Hannalta ja Tarjalta saadut tunnustukset. Kiitos teille ihanille ♥
Käykäähän kurkkimassa Hannan Pisaroita ja Tarja's Snowland jos eivät ole teille ennestään tuttuja - luulen että tykkäätte varmasti!
White&Fresh Irinan"ilmianna blogi" haasteen hengessä listaan muutaman seuraamani pienemmän blogin, joissa kirjoitellaan myös muusta kuin sisustuksesta - kannattaa tutustua :)
Ainoa - Mira tuntuu löytävän aina sopivan lorun pätkän päivään kuin päivään. Kuvissa ihanaa väriloistoa.
Kupillinen kaaosta - Muruhutun eli Tiinan sopiva sekoitus sisustusta, arkea ja käsitöitä
Luonteenlaatuinen - käsistään taitava Maya kirjoittaa hauskalla persoonallisella tyylillä
MrsK and her life - MrsK tietää miltä koko talon remontointi tuntuu. Sisustuksen ja remontin ohessa myös terveysasiaa.
Omasta (p)ajasta - Minna-Leenan pajasta syntyy vaikka mitä ihanaa: sisustusta, tuunausta, herkkuja ja suloisia pehmotuksia


