tiistai 18. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISTÄ JA SYNTTÄREITÄ








Pääsiäinen hurahti ohi aivan liian nopeasti! Pojan synttärit osuivat tänä vuonna pääsiäissunnuntaihin, joten päätettiin pitää juhlat mummoille, kummeille ja ystäville kerrankin juuri oikeana päivänä. Sehän tarkoitti sitten sitä, että vaikka sen kummempia krumeluureja ei näihin juhliin tullutkaan, niin silti se pari edeltävää vapaapäivää kului aika pitkälle valmisteluihin. Sitä siivoamista ja kaupassa käyntiä leipomisen lisäksi... Viimeinen lomapäivä kuluikin sitten juhlista toipumiseen (Korkeasaaressa) ja lopun lässäytti itselläni jonkinmoinen vatsapöpö yön ja tämän päivän seuralaiseksi. 

Nämä taisivatkin olla ensimmäiset lastenjuhlat, joissa ei sen kummempaa teemaa ollut. Paitsi itse pääsiäinen ja vieläpä aika hempeällä värityksellä. No, lapsekkaamman teeman aika on sitten kaverisynttäreillä. Mahdatteko millään näistä kuvista arvata mikä siellä voisi olla teemana? Voin sanoa, että se ei ole pääsiäinen, eikä vaaleanpunainen!

6-vuotias on nyt ylpeä ensimmäisen oikean rannekellon omistaja, ja parastahan siinä on se, että siihen saa aina leikeissä tarvittavan varalegoukkelin kiinni :D Legot, supersankarit, lohikäärmeet, merirosvot ja autot - samoilla suosikeilla on aika pitkälle menty viimeiset viisi vuotta. Olohuoneen sisustus sai uutta maustetta mm. lentokonehangaarista, johon minun pitää nyt mennä "kunnolla tutustumaan", koska en kuulemma vielä tiedä kaikkea mitä siellä on. Ok, kohta tiedän ihan varmasti enemmän kuin tarpeeksi ;)

6 kommenttia:

  1. Onpa aikan herkun näköinen kakku :) ja iloinen päivänsankari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkkua se olikin - porkkanakakku sitruunatäytteellä :) Poika ootti synttäreitä ihan hulluna pari viikkoa, onneks ei ollut pettymys ;)

      Poista
  2. Mistä tuo kiva sohvapöytä on? Entä tuo hauska mustalla roiskittu liina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvapöytä on Jyskistä, se on kyllä kivan epäsymmetrinen. Liina on Ikean kankaita, tosin taitaa olla just poistunut mallistosta. Viime viikolla näin vielä jonkun kappaleen Vantaan poistopisteessä.

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja herkullinen kakku. Söpö sankari, onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa (kiva muuten, kun sulla on nimi nyt näkyvissä :D)!

      Poista