lauantai 4. huhtikuuta 2015

ONNENPENSAS










Meidän pääsiäiskukaksi valikoitui forsythia, eli onnenpensas, kukkakauppiaan suosituksesta. Kauniita oksia nämä ovatkin. Nyt parin päivän maljakossa pidon jälkeen myös silmut ovat alkaneet kehittymään, joten yleisilme ollee kohta vihreämpi. Nyt tämä on aikalailla täydellinen pääsiäisenkeltainen. Sen ovat huomanneet myös pääsiäistipuset, jotka tuntuvat haluavan kivuta oksille välttämättä koko ajan... 

Kuvia enempää pääsiäiskoristeita meiltä ei löydykään. Kukat, vitsat, munat ja lasten askartelemat koristeet riittää. Ja tietysti noita tipusia parissa eri muodossa ;) Muutenkin pääsiäistä vietetään meillä hyvin rauhallisesti, pääosin kotona muutaman lähireissun maustamana. Viime vuonna retkeiltiin Kaivarissa miltei paitahihasillaan. Sää ei ole nyt "ihan" yhtä kaunis, mutta pienikin loma tulee tarpeeseen, oli sää mitä tahansa (ja sitä se kaikkine sateen variaatioineen näyttää olevankin). Tramppa pistettiin kuitenkin pihalle pystyyn, joistain pääsiäistraditioista ei voi luopua ;)

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! <3

12 kommenttia:

  1. Ihanan pirteitä kuvia kaikkine väreineen :) Onnenpensas on hieno ja mukavaa vaihtelua ns. normaaleihin pääsiäiskukkiin! Uusi lukija ilmoittautuu...löysinpäs kivan blogin!

    Mukavat pääsiäisen jatkot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näihin tosiaan löytyi nyt väriä :) Kiva kun löysit tänne, niin mäkin löysin sun blogin! Tervetuloa :)

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia <3 tuo on kyllä todella kin kaunis ja tuo pääsiäisen kotiin. Mukavaa vaihtelua peruskukille joita pääsiäisenä viljellään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3 Tuosta riittää varmasti iloa pitkään. Ei osoita vielä mitään kuihtumisen merkkejä, sen sijaan puskee nyt tehokkaasti vihreää joukkoon :)

      Poista
  3. Kaunista, tosi kaunista!

    Meidän rairuohot kuihtui ja viime sunnuntaina tulleet pääsiäsvitsat ovat jo menneet aivan plörinäksi. Siinä meidän pääsiäskoristeet. Pääsiäisenä ei mielestäni tarvitsekaan paljon - keltainen nappula tuo juuri sopivasti tunnelmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maru!

      Oih. Kuulostaa tutulta tarinalta, noin meilläkin yleensä. Tai oikeastaan en ole noita ruohoja muistanut edes moneen vuoteen laittaa ajoissa kasvamaan... Nyt mentiin krassilla, se kun itää kunnon mittaan jo kolmessa päivässä, niin ehdittiin laittaa paritkin "ruohot" tässä pääsistä odotellessa ;) Mutta ei ole pääsiäinen todellakaan koristeista kiinni, keltainen nappula on just passeli!

      Poista
  4. Onnenpensaan oksat ovat kyllä kauniita ja todella kestäviä, minäkin niitä muutama viikko sitten kukkakaupasta nappasin ja nyt ovat jo mukavasti vaihtaneet ilmettä kun keltaisten kukkien tilalle ovat tulleet pienet vihreät lehdet, ihana merkki keväästä vaikka muuten kovin harmaata ja meillä täällä vielä lumistakin on!

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ennen onnenpensaan oksia ollut, mutta varmasti ostan toistekin. Ovat tosi kauniita ja sopivan näyttäviä tuossa maljassaan, eivät tunnu kovin herkästi kuihtuvan ja tosiaan tuo alta puskeva vihreä ihastuttaa taas uudella tavalla! Ai luntakin vielä. Täälläkin sateli kyllä ihan muutama päivä sitten, mutta ei se enää maahan jää. Tänään bongasin ekat leskenlehdet :)

      Poista
  5. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina. Oli mukavaa, nyt uusi viikko aloitettiin tosin nuha-kuumeella. Mutta onneksi nyt eikä viime perjantaina ;) Kivaa viikkoa teille!

      Poista
  6. Ihan uskomattoman kauniita kuvia sulla täällä! ♥

    VastaaPoista