keskiviikko 5. helmikuuta 2014

NÄPYTYSNURKAT - ELI TYÖPISTEET MISSÄ BLOGINI SYNTYY

Sain Oma sohva-blogin R:ltä haasteen esitellä oma bloggauspaikkani. R:n oma bloggauspaikka sisältääkin melkein kaikki herkut mitä itselleni vielä joku päivä haaveilen pöytää, tuolia, verhoja, pussukkaa ja apinaa myöten. Käykäähän kurkkaamassa! No ennenkuin lähden tuota unelmaani toteuttamaan, tässä nämä nykyiset kirjoituspisteet.

1. Pöytäkone työhuoneen/leikkihuoneen nurkassa

Tänne siirryin kuvieni kera, kun läppärini tilttasi kesällä. Täällä aika harvoin mitään kirjoittelen, mutta kuvat siirrän kamerasta aina pöytäkoneelle, ja siinä yritän niille parhaani mukaan jotain pikkuisia pikafiksausiakin säätää. Pöydällä on sekaisin ne tavarat mitä minä haluaisin pitää esillä, sekä ne mitä mies siinä tarvitsee. 



2. Yläkerran aulan työpöytä

Tämä työpöytä ostettiin alunperin alakertaan, kun työhuoneen piti todellakin olla pelkkä työhuone ja ajatuksen tasolla tarvittiin sinne molemmat miehen kanssa omat pöytämme. Minä ajattelin pääseväni pois keittiön pöydän äärestä, samalla kuin johtokaaos sijoittuisi somasti vain yhteen huoneeseen talossa. Lapsille kuitenkin tarvittiin hyvä leikkipaikka alakertaan, ja minä kyllästyin olohuoneessa lojuviin leluihin, joten minun pöytäni siirrettiin yläkertaan ja lasten lelut kirjoituslipastoineen muuttivat tilalle. Pöytä sopii täydellisesti aulaan, ja tykkään ihan hurjasti tuosta yhdistelmästä mikä siellä vanhan tuolin, ilmavan hyllyn, tapetin, ikkunasta avautuvan maiseman ja modernien portaiden (ja jopa tuon maalaamattoman laudan) muodossa toteutuu. Totuus kumminkin on, että vielä kertaakaan ei läppärini ole tuon pöydän kantta koskenut... Tämä olkoon siis niin kutsuttu rauhallisempia aikoja odottava työtila.



3. Unihuoneen nojatuoli

Ajauduimme loppukesästä siihen tilanteeseen, että jo jonkin aikaa itsekseen nukahtaneet lapsemme vaativat nukuttajan vierelleen. Aikaisemmin iltasadun jälkeen toivoteltiin vain hyvät yöt ja lähdettiin omiin puuhiin, nyt istutaan huoneessa siihen asti kunnes molemmat ovat nukahtaneet. Hyvinä päivinä hommaan menee 10min, huonoina pari tuntia... Työhuone/lastenhuone veivauksen seurauksena, nojatuoli muutti aulasta lastenhuoneeseen ja kotiutui sinne oikein mukavasti. Samalla se teki myös iltapäivystyksestä ihan siedettävää puuhaa. Tyynyn takaa kajastava läppärin valo ei lapsia tunnu häiritsevän, päin vastoin, joten useimmat sanaseni niin omaan, kuin muiden blogeihin kirjoittelen joka toinen ilta juuri tuosta punaisesta tuolista.



Haaste tuntuu kiertäneen jo niin monessa paikkaa, että tuntuu vaikealta lähteä nimikoimaan haastettavia sen mukaan ketkä omaa blogipistettään eivät vielä ole esitelleet. Jos et ole niin vielä tehnyt, niin toivottavasti nyt kuitenkin innostut sen tekemään, sillä näitä on ollut kyllä todella mukava nähdä!

24 kommenttia:

  1. Aivan ihania paikkoja, tuossa vanhassa kirjoituspöydässä on kyllä ihania kaikki nuo elementit ♥ ja miten ihania tapetteja teillä onkaan. Niitä vaan jaksaa aina ihastella ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on hassua, että aula, jossa ei siis juurikaan aikaa vietetä on yksi suosikkikohtiani meillä. Ehkä just siksi kun se ei pahemmin pääse silmissä kulumaan ;) Tästä tulikin ihan vahingossa myös tapettikatsaus, ei meillä muita olekaan :) kiitos!

      Poista
  2. wau, ihanien bloggauspaikkojen lisäksi hienoja tapetteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä edes tajunnut, että tässä tuli samalla esiteltyä meidän kaikki tapetit :) kiitos!

      Poista
  3. Ihania nurkkauksia ja erityisesti ihastuin tuohon ekan pisteen tapettiin! niin ihana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on parikin vierasta kysynyt ensinäkemältä, että onko meillä laatat seinässä tuon Karen-tapetin kohdalla :D kiitos Heini!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihan hyvin noissa on pystynyt postauksia kehittämään :) kiitos!

      Poista
  5. Tämä oli hauska.
    Voi kuinka kaunis tuo Muija-päällysteinen tuoli.
    Ja Hay.n muistipaperit.
    Ja tapetit.
    Ja nojatuoli.
    Ja..
    ja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Ilona :D
      Tuoli on kovasti munkin mieleen, ihana pitää se hyvin näkösällä!

      Poista
  6. Kyllä sieltä kelpaa bloggailla! :) Niin rennon kaunis tunnelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein vielä rennompaa, kun lelut hujan hajan ja vaatteet tuolin selkämyksellä ;) kiitos!

      Poista
  7. Teillä on kyllä niin ihanan kotoisan näköistä! Selkeää ja rauhallista olematta kuitenkaan liian karsittua. Ja nuo tapettivalinnat on kyllä osunut niin nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sun näkemys! Tuohon olen yrittänytkin pyrkiä. Selkeää mutta ei kliinistä :) Kiitos!

      Poista
  8. Uusi lukija ilmottautuu =) Tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi
    Ihana postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, tervetuloa!! Kiitos, tulen kurkkimaan :)

      Poista
  9. Teillä on kyllä kaunis koti! Blogissani on sinulle uusi haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! Ihan jännittää mitä siellä odottaa :)

      Poista
  10. Hei, Piipahdin ensi kertaa blogiisi vierailulle. Tykkään! On teidän asunto ja sisustusvalinnat kovasti minun makuuni. Musta-valko-harmaa kausi itsellä menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun löysit ja toivottavasti tulet uudestaankin :) Kiitos paljon kommentistasi. Musta-valko-harmaa tosiaan täälläkin pinnalla kuten huomasit ;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Riikka, hyvin näillä on pärjännyt ;)

      Poista