tiistai 26. marraskuuta 2013

VILLAHOUSUT POJALLE





Brrr, tulipahan pakkanen! Vaikka vähän paleltaa, niin kyllä on kauniita nuo huurteiset puut ja pensaat. Vielä kun sataisi vähän sitä lunta, niin kyllä kelpais! Vaikka olisi kuinka paljon pakkasta, niin meidän perheessä on kaksi, joita ei taatusti palella ainakaan vyötäröstä alaspäin. Sain molemmille villahousut valmiiksi juuri ajoissa. Pöksyt olivat osa omaa jämälankaprojektiani, eli yhtään uutta lankaa en näitä varten ostanut. Pojan housujen peppuosa on seiskaveikkaa (josta piti joskus tulla peitto - ehkä mä joku päivä teen vielä sen peitonkin, enkä aina tyynyjä tai villahousuja) ja lahkeet Nallen mustikkaretkeä, jota jäi yli kummipojalle muutama vuosi sitten neulotusta villapaidasta. Malli on Dropsin Ulrik, muuten täysin ohjeen mukaan, mutta lahkeita en kaventanut yhtään, kun ovat minusta muutenkin jo melkoiset kapeat. Housujen alle ei mahdu kuin sukkikset tai leggarit/kalsarit, mutta ovat itsessään niin lämpimät, että en usko muuta toppapuvun lisäksi tarvittavankaan.

13 kommenttia:

  1. Katoinkin aamulla autonmittaria et onko tuolla muka noin kylmä ;). Ja hei blogistani löytyy sulle haaste..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaankohan oltu samoissa lukemissa? Veikkaan, että teillä on voinut olla kylmempääkin, vaikka oli täälläkin miinus kymmenen tienoilla. Kiitos haasteesta!

      Poista
  2. Oi miten suloinen poika ja miten suloiset villahousut! Kyllä noilla pärjää!

    Itse tässä juuri pähkäilen, miten pärjään talvella, kun on tuo vatsa kasvamaan päin ja kahtena viime talvena pelastaneet toppahousut eivät toimikaan. Toisaalta, voihan olla, että ne saa toppikset päälle, jos vyötärön vetää mahan alle. :D Pulassa ollaan muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan että pärjää, ja luulenkin niin :)

      Oi, näähän oli mulle ihan uusia uutisia. Onnea <3 Mä pärjäsin poikaa odottaessa koko talven huhtikuuhun asti farkuissa, kalsareissa, pitkissä saappaissa ja reilunkokoisessa takissa. Superpakkasilla vedin polviin jotain säärystimen tapaisia :D Toivotaan leutoa talvea, ja sitähän ne lupaileekin :)

      Poista
    2. Kiitos! Minäkin kyllä esikoista odotaessa menin kalsareilla farkkujen tai vastaavien alla ja ulkoiluun laitoin niiden samojen kalsareiden päälle tuulihousut. Ilmeisesti se sisäinen lämmike toimii niin hyvin, että se riitti.Katsotaan - eiköhän sitä jotenkin pärjätä. :)

      Poista
  3. Näyttääpä ihanan lämpimiltä pöksyiltä!

    Mä suunnittelin lähtöä lankakauppaan, mutta eipä onnistunut. Onneksi on verkkokaupat olemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että on lämpimät, ja vissiin ihan mukavatkin, kun eilen veteli niissä ihan sellaisenaan, ilman mitään niiden alla :) Munkin pitäis kohta saada lisälankoja, mutta vielä kulutan parit vanhat pätkät ensin. Kyselen sulta sitten kauppavinkkejä, kun on sen aika (muuten kerkiin jo unohtaa) :)

      Tää meidän takatakku on muuten päättänyt, että ei suostu kuin A:n parturiin. Kukaan muu ei noihin hiuksiin kuulemma saa koskea...

      Poista
  4. Ihanat pökät! osaispa kutoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Näistä valmiiksi raidallisista langoista on kiva ja helppo tehdä, kun ei tarvitse lankaa vaihdella, mutta kuviota syntyy itsestään :)

      Poista
  5. Kauniit ja lämpöisen näköiset pökät! Meillä kynittiin juuri yksi tuollainen takatakku :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Johan se tarve niille loppuikin yhdessä päivässä, plääh miten märkää taas. Meidän pitäis myös kyniä, mutta poika ei suostu. Yksi ihminen maailmassa saa niitä vaan kuulemma leikata, pitää mennä ystävälle kylään... :)

      Poista