maanantai 4. marraskuuta 2013

LANGAT, JOISTA PITI TULLA PEITTO (X2), MUTTA TULIKIN TYYNY (X2)








Keväällä muuttaessa, ihmettelin kuinka paljon lankoja ja matonkuteita ihmisellä voi olla erilaisissa kasseissa ja laatikoissa pyörimässä. Sittemmin olen oppinut, että omat varastoni ovat vain häivähdys siitä, mitä oikeilla lankahamstereilla, mutta sen verran nuo kerät tuolla harmittivat, että päätin nyt syksyllä alkaa niitä hyötykäyttää. Yhden ainutta uutta kerää en saa ostaa, ennenkuin ainakin puolet on käytetty pois. Ja melko hyvinhän tuo "tuhoaminen" on lähtenyt käyntiin.

Ensimmäiseksi tartuin Novitan harmaaseen Kaarnaan. Siitä piti kai joskus tulla jonkunmoinen villatakki, mutta ohje on kadonnut enkä muutenkaan moiselle juuri nyt tarvetta keksinyt. Sen sijaan useissa inspiraatiokuvissa näkyneet muhkeat neulepeitot ovat ihastuttaneet ja keksin että tästä langastahan saisi aivan ihana peiton. Pari palasta neulottuani, totesin kuitenkin että lanka ei tule missään tapauksessa peittoon asti riittämään. Purkaa en jaksanut, enkä aloittaa mitään alusta, joten liitin palaset yhteen ja tein niistä tyynyn. Kiva, pehmoinen ja lämmin, mutta näyttää nyppyyntyvän aika herkästi. Lankaa jäi vielä pari kerää, mitähän siitä tekisi..?

No kun tuon yhden tyynyn olin saanut harsittua kasaan, muistin pari vuotta sitten aloittamani palapeittoviritelmän lastenhuoneeseen. Siitä urakasta katosi puhti kanervan ja beigen menettäessä hohtoaan ja muutenkin totesin, että vaikka noilla harmailla ja valkoisilla jatkaisinkin, niin niitä tarvitaan niin tuhottoman monta tyttären nykyiseen sänkyyn (projektin alkessa oli vielä pinnasänky käytössä), että en saa sitä ikinä aikaiseksi. Ja tämän tyynyn kokoon harsittuani olen äärimmäisen onnellinen, että en peiton vertaa palasia neulonut, kun näihinkin liittämisiin sain jo monta tuntia tuhrattua. Ne kanervat ja beigetkin on tyynyn toisella puolella hyötykäytetty. 

Kunhan vielä kudon nuo aloittamani villahousut loppuun ja virkkaan yhden reilunkokoisen räsymattokorin, niin sitten saankin alkaa vilkuilemaan taas lankakauppojen suuntaan. Jei!

20 kommenttia:

  1. Hyvä, noin sitä pitää! Voi kun saisi itsekin noita lankavarastoja kulutettua, mutta useasti, kun aloittaa jämälangasta jotain, vaatii se kuitenkin ostamaan kaveriksi jotain muuta. Ja pahimmillaan lopputulemana on enemmän jämälankaa kuin mitä kulutettiin!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se meinasi käydä mullekin tuon Kaarna-peiton kanssa, vaan enpä mennytkään lankaan ja tein sen sijaan tyynyn :DD

      Poista
  2. Kivasti yhdistelty erilaisia pintoja. Kauniita :)

    Miten ois joku tuubikaulahuivi lopuista? Ei tarvitse olla niin kulutuskestävää lankaa sellaisessa käytössä, joten ei ehkä nypyt niin haittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuubihuivi olisi kiva, mutta mulla on yksi melkein samanlaisesta langasta jo olemassa. Ehkä mä jemmaan lankoja siihen asti, että se edellinen huivi kulahtaa. Tai teen jollekin toiselle :)

      Poista
  3. Oi, olet ollut ahkera:)! Suloiset tyynyt, kelpaisi tännekin sohvalle ihan ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sopii hyvin tähän talvikauteen :) Mihinköhän ne sitten kesällä jemmaa, kun on harsittu kiinni tyynyineen... ;)

      Poista
  4. Kivoja juttuja, tollaset "uusiokäyttöjutut" on just parhaita,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siitä saa kyllä kivan tunteen kun onnistuu käyttämään pois jotain nurkissa pyörivää "turhaketta" :)

      Poista
  5. Kauniit tyynyt ja kiva kun noi pistot on näkyvissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden ei ollut tarkoitus näkyä... Mutta hyvä että näkyy, kivempi tuli näin :)

      Poista
  6. Ihania tyynyjä! Sä sit osaat tehdä kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittelen kaikenlaista. Joskus onnistuu, toisinaan taas ei niin ;D Kiitos!

      Poista
  7. No hei, tosi hienoja tyynyjä, sellanen rento fiilis! Jämälankoja on tosiaan kertynyt nurkkiin pyörimää, ehkäpä niistä saisi jonkinlaisen tyynyn aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! :) Nää on tosiaan rentoja tyynyjä, sopii hyvin syksyyn ja talveen. Tuliskin varmaan ihana myös sellaisesta ihan kunnon jämälankaversiosta, jossa melkein kaikki ruudut eri värisiä :)

      Poista
  8. Ihania tyynyjä, mä olen nyt ihan ihastunut noihin neulottuihin tyynyihin, Täytyy vain luottaa muiden apuun, kun omissa käsissä syntyis korkeintaan vuodelle 2015.. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulotut tyynyt viehättää nyt kyllä paljon! Ei varmaan mitään vaikutusta kaikkien tuotemerkkien tän syksyn inspis/mainoskuvilla... ;D Jos otat tuollaista paksua lankaa kuin Kaarna (sitä tosin ei enää ole, mutta jotain vastaavaa), ja neulot kasin puikoilla, niin ei taatusti mene kahta vuotta :)

      Poista
  9. Olet taitava! Kauniita tyynyjä <3

    VastaaPoista