torstai 21. marraskuuta 2013

JOULUKALENTERIMUISTUTUS, KYNTTILÖITÄ JA YLLÄTTÄVÄ REMONTTI









Kuten arvata saattaa, sekalainen otsikko tuottaa sekalaista tekstiä...

Huomasin (minäkin, jee), että jouluunhan ei ole enää kuin hetki. Tässä olisi ollut koko syksy aikaa valmistautua ja tehdä niitä kortteja & joululahjoja, mutta mihinkäs sitä tavoistaan pääsisi. Viime tinkaan, totta kai. Nytpä iskikin sitten aikamoinen kiire väkertää vähän sitä sun tätä, mutta onneksi se on vain ja ainoastaan kivaa puuhaa! Tarkoittaa tosin sitä, että postausaiheet voivat olla vähissä, kun eihän noista paljon ennen joulua parane täällä vielä huudella...

Kävin vähän autotallissa kaivelemassa, ja ilahduin kun huomasin viime vuotisen DIY-joulukalenterin olevan vielä kunnossa uusiokäyttöä varten. Ainakin siltä askartelulta siis tällä  kertaa pelastuin! Mutta jos sinä olet edelleen ilman joulukalenteria, niin käy kurkkaamassa viimevuotinen postaukseni, missä näkyy kuvia kalenterista myös paikoilleen ripustettuna (sekä paloja meidän vanhasta olohuoneesta)! Tämä on todella helppo ja nopea toteuttaa, kun vaan löytää sopivankokoisia paperipusseja ja omanlaisensa fontin (vanhasta postauksesta löytyy myös linkki noihin mitä käytin), pyykkipoikia ja washiteippiä.

En voinut vastustaa Stockan ihania origamimallisia kynttilälyhtyjä. Kauniita sellaisenaan ja päästävät myös kynttilänvalon upeasti lävitseen. Hiutalepallon sain Anttilasta puoleen hintaan, kun oli viimeinen viallinen kappale. Hiutaleet leijailevat kauniisti, vaikka maisema vähän vino onkin. Kyntelikön ostin jo syksyllä Prismasta ja nyt se joulunpunaisena tuo juuri sopivasti tunnelmaa joulunodotukseen. Toivoin mielessäni, että Marimekon joulukuvastossa olisi kunnon kuva uudesta kuusikkokuosista, ja odotukseni palkittiin. Sieltä nopeasti sivu talteen ja kehyksiin :)

Eilen aamulla en olisi vielä uskonut, että meidän kodinhoitohuone valmistuu ennen ensi kesää, mutta niin vaan kävi, että Ikeassa odotteli löytöpisteessä kokonainen keittiö, josta saatiin kaikki tarvittavat kaapit, ovet, kahvat ja kiinnikkeet alle 80eur. Nyt onkin sitten remontti käynnissä ja meillä kunnollinen kodari tiedossa ihan muutaman hetken kuluttua! Voi että osaankin olla innoissani. Ja nuo laatat, mistä aiemmin puhuin (mallikappale lasikuulan alla), odottavat jo myös asennustaan. Jos kaikki sujuu, niinkuin pitää, niin tästä lisää seuraavalla kerralla!

p.s. Ihan vaan varuilta varmistan, että toivelista ei ole minun, vaan 4v tyttären. Ettei vaan pukki pistä lahjoja vahingossa väärän nimilapun alle ;D

17 kommenttia:

  1. Meillä ei kirjoitus vielä oikein suju 4-vuotiaalla, kun neiti ylisuorittaja ei suostu muiden nähden harjoittelemaan, kun ei vielä osaa hyvin. Voi mikähän meitä tulevaisuudessa odottaa täydellisyyden tavoittelijan kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tuota nyt vielä ole kiirekään :) Mutta aika jännä, että nyt jo noin perfektionisti. Meillä tyttö tosin pitää näitä omia harakanvarpaitaan täydellisinä ;)

      Poista
  2. Koko syksy todellakin on ollut aikaa ja taas tulee kiire... mulla on kaikki vielä tekemättä ja kotikin vasta osaksi joulupukuun puettu. No ehkä tässä viikon aikana vielä ehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii, ehtii! Onhan tässä vielä kuukausi aikaa itse jouluun :) Ei meilläkään ole vielä mitään muuta, kuin mitä näissä kuvissa näkyi. Enkä tiedä tuleeko edes paljon muuta. Pitää katsoa mitä ehtii, ja olla stressaamatta siitä mitä ei ehdi :)

      Poista
  3. Kauniita nuo uudet kynttiläkipot! Ja ompa nopeesti huvennut noi lasipallot kun oli hylly täynnä kun omani hain!

    Mä kaivelin eilen meidän remppakamojen keskeltä lisää joulukoristeita ja valoja. Lisävalot on todella tervetulleita kun on niin ärsyttävän pimeetä.

    Ja kuusikko ilahdutti täälläkin kun löytyi lehden välistä. Kehyksiin asti ei ole vielä kerennyt, mutta muuten keikkuu tauluhyllyn reunalla:) Nätti kuosi.

    Kivat kuvat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin noihin kynttiläkippoihin ihan hurjasti! Lasipalloja ei tosiaan ollut enempää, ja sitäkään yhtä en meinannut löytää. Myyjäkin oli ensin sitä mieltä, että ei niitä ole vielä tänä vuonna tullutkaan, ja tätä arveli viime vuotiseksi...

      Lisävaloja pitäisi löytää meillekin. Nyt ei vaan yhtään iske aikaisempien vuosien talot ja enkelit, jotain tarttis tehdä niille ensin...

      Tuo kuusikko on tosi nätti kuosi! Vielä kun raaskisi siitä hankkia jotain muutakin kuin pelkän mainospaperin :)

      Poista
  4. Ihanat kynttilälyhdyt! Meinasin alkaa askartelemaan jotain joulukoristetta... ehkä meillä on sit muutakin jouluna kuin kynttilöitä ja kukkia (mitä on muulloinkin ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kynttilälyhdyt on tosi hurmaavat! Mullakin on yksi koristejuttu kesken, mutta tuntuu vaativan niin paljon väkertämistä, että en tiiä tuleeko täksi jouluksi vai seuraavaksi ;D

      Poista
  5. Aika samassa vaiheessa joulujutut meilläkin. Eilen kirjoiteltiin lahjatoiveita ja joulun suunnittelu on alkanut. Tuo lahjoista postailu on tosiaan hieman ongelmallista, jos ja kun niiden saajatkin lukevat blogia:-) Tuo joulukalenteri on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollaan sitten ihan samassa vaiheessa, juuri samana iltana oli meilläkin listan kirjoittelua :) Joo, pitäis saada lahjottaville lukukielto päälle joulupäivään asti, mutta niinköhän pitäisivät, vaikka kuinka lupaisivat ;) Tänä vuonna joulukalenteriin ei varmaan juuri muuta kuin suklaata sujahda, kauhean vaikeaa (ja kallista) oli viime vuonna yrittää keksiä sinne jotain pikkulelujakin joukkoon. Olis taas pitänyt muistaa kerätä kaikenlaista pitkin vuotta :)

      Poista
  6. Marimekon joululehti, apuva! Oonko missannu?! Ja ihanat noi kynttilälyhdyt. Ei parane mennä kaupoille kun on tarttuvat takin liepeet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, lehti tuli meille tiistaina! Toivottavasti teillekin vielä löytyy, myymälästä varmaan ainakin :) Ihan totta, pitäisi pysyä kaupoista kaukana. Just tämmösiä pikkujuttuja, mutta kun niitä tarpeeksi kertyy, niin tuleehan niistäkin...

      Poista
  7. No ohhoh, miten uskomaton tuuri Ikeassa! Tuli oikein suuri ilo teidän puolesta! Vau. Voin kuvitella sitä täpinän määrää kun saattekin kodarin näin yllättäen <3 Ja ne laatat, taivaallisen ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi tosiaan! En voi uskoa tuota näkymää mikä kodarissa nyt näin nopeasti on! Voi kiitos ihana Taru <3

      Kohta vilautan laattoja fb:ssä :)

      Poista
  8. Eikai äiti pistäisi pahakseen jos tontut käärisivät pakettiin Robin-kynän! Aivan ihana <3 (siis nyt selvyyden vuoksi, ettei niin se robin, vaikka on sekin..vaan tuo lista joulupukille)

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, olishan se nyt oikeesti vallan ihqua sellaisella kynällä kirjoitella! Hihii, hyvä että selvensit ;DD

      Poista
  9. Vautsi mikä tsägä! Just parasta, ettei oota mitään ja kohta ei malttais ottaakaan sitä tulevaa lopputulosta! Hienoa, että teitä onnisti!
    Täällä meillä kaikki tahtois tylsät kaupankalenterit, siis esikoista lukuunottamatta. Onneksi hän ymmärtää jo niin paljon kauniiden asioiden päälle :D, eikä muuten oo äitin suostuttelemana päätöstänsä tehnyt.

    Tsemit remonttiin!

    VastaaPoista