lauantai 10. marraskuuta 2012

Keittiön ehostusta

Nykyinen keittiö kaipasi jonkinlaista piristystä. Beigepohjainen laskosverho ei enää miellyttänyt niin söpö kuin se pastellisävyisine kahvikuppeineen olikin. Oikeastaan muutoksen laukaisivat Ikean tarjottimet (joiden suunnittelen pysyvän esillä joulun jälkeenkin, mutta eihän sitä tiedä miten paha puna-allergia silloin iskee), koska ne eivät käyneet vanhaan verhoon lainkaan. Kesällä ostamani marilaukun kiva hintalappu, jonka olen jättänyt keittiöön roikkumaan, ohjasi kulkuni Marimekkoon ja sieltä mukaan tarttui ennestään tuntematon kattila-kangas. Kangas on ihania kuvioita pullollaan ja vaikka yleensä en pidä noin isoista esittävistä jutuista kankaissa, niin keittiöön tämä nimenomainen kuosi istuu kuin nenä päähän. Kappa-mallikaan ei ole kuulunut suosikkeihin, mutta tämä kangas sitä tuntui tähän tilaan vaativan.










Sagaformin pannunalunen on myös uusi. Edellinen puinen kärähti Le Creusetin alle, joten nyt vähän järeämpää käyttöön. Puukehyksiin on upotettu paksu ja painava keraaminen laatta, jonka kuviot ihastuttivat ensinäkemältä. 

Esittelyssä myös tädin ompelemat maailman parhaat patakintaat, joiden kanssa ei ole tarvinnut pelätä edes lievää sormien kuumentumista. 

Mitään muuta vikaa näissä uusissa "asusteissa" ei ole kuin se, että nyt keittiön alkuperäiset vaniljanväriset kaapinovet näyttävät entistä keltaisimmilta ja kaakelit tunkkaisemmilta puhtaanvalkoisen verhon rinnalla. Mahtaiskohan ovien vaihto ja kaakelinmaalaus nostaa asunnon myyntiarvoa ja mahtaiskohan sitä enää tuon toisen rempan rinnalla jaksaa alkaa tekemään... 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kyllä sen jo tunnistaa

Vessaksi siis. 
Olipa eilen työntäyteinen päivä. Aamulla kahdeksan jälkeen mentiin Puistolaan ja iltaseitsemältä lähdettiin kotiin. Hieman oli illalla veto poissa telkkarin eteen suihkun jälkeen lysähdyttyä. Saatiin taas paljon aikaiseksi. 

Aamun aloitin paklaamalla seiniä ja maalamalla yhdet ikkunanpuitteet sekä oven. Mies ruuvaili kipsilevyjä paikoilleen uusiksi seiniksi. Kahdeksitoista suunnattiin Ikeaan, tehtiin täsmäostokset (ja pakkohan sieltä oli vauhdissa napsia kassiin myös vähän joulujuttuja), jatkettiin rautakauppaan hakemaan loput tarvittavat ja sitten taas työmaalle. Vessassa aluksi kaakeleiden pesua, vesiputken asennusta ja sitten uudet ostokset paikoilleen jo aiemmin asennetun pöntön seuraksi. Lavuaari, hana, käsisuihku, peili sekä lamput - kaikki on nyt siellä! Tänään sitten ihmetellään mitä uusi putkimies saa aikaiseksi. Viimeviikkoisen lopputulema oli vuotava putki ja toimintakyvytön vessa... 












Seuraavaksi ledivalot, katto, koukut, silikonit ja seinähylly. Sitä päivää jo kovasti odotellaan kun voidaan sanoa että "valmista tuli".

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lämmintä talveen

Minulla on sama vaiva kuin lapsillani, tai toisinpäin kai se menee, että hihat ovat melkein vaatteessa kuin vaatteessa liian lyhyet. 3/4 hihamuoti sopii mulle hyvin, kun hihat saavat rehellisesti olla lyhyet. Takkeihin tämä ei oikein päde. Onneksi suurimmassa osassa takkeja onkin valmiiksi reilut hihat, joten ei siitä suurta ongelmaa ole koitunut. Syksyllä kuitenkin tilasin Ellokselta itselleni T2H untuvatakin -70% alella, jota en sen muusta ihanuudesta johtuen (istuu todella hyvin, on slim, sisältää 95% untuvaa ja on siis superkevyt) raaskinut palauttaa vaikka hihat ovatkin lyhyet. Ei paikallaan seisoessa, mutta heti jos nostan käsiä niin jo alkaa ranteita viluttaa. Piti siis neuloa niihin resorit. Ja tietty pipo samaa sarjaa. Tykkään paljon ja kyllä nyt on lämmin!



Tein pipon 102 silmukalla, neljä oikein kaksi nurin joustinneuleella. Jokainen raita kuusi kerrosta, paitsi reunassa 12. Kavensin viidellä viimeisellä kierroksella. 1. kavennuskierros: neljä oikein, ylivetokavennus, neljä oikein, ylivetokavennus... 2. kk: kolme oikein, ylivetokavennus... 3. kk: kaksi oikein, ylivetokavennus... 4 kk. yksi oikein, ylivetokavennus... Viimeinen kierros pelkillä kavennuksilla, eli ensin yksi neulomatta, seuraava oikein ja nostettu silmukka neulotun yli. Lopuksi vedin katkaistun langan jäljelle jääneiden silmukoiden yli, kiristin ja päättelin langan. Helppoa ja nopeaa.


Rannekkeissa 48 silmukkaa ja jokainen raita neljä kerrosta. Keltaisen virkkasin lopuksi reunaan, niitä sitä väriä voi helposti vaihtaa jos keltakuume menee ohi ennenkuin takki vaihtuu ;) Molemmissa lankana 7 veljestä.