sunnuntai 24. elokuuta 2014

DIY /// NUKENRATTAAT SEKÄ PILKKUPEITTO









 Käväisin tyttären kanssa Marimekon Tammiston Vintti-outletissa. Unohduin kaivelemaan kilohinnalla myytävää kangaspalalaaria ja tytär penkoi vieressä. 5v ihastui punapilkkuiseen Utö-kankaaseen, jota oli tarjolla piiiiitkä mutta kapea pala. Vastustelin, mutta pieni vaatimalla vaati, että sitä on saatava ja siitä ihan ehdottomasti vauvanukelle peitto. Hieman ihmettelin tätä nukkeinnostusta, kun tämä tyttö ei niillä pahemmin ole leikkinyt, mutta lopulta annoin periksi. Löysin nimittäin itse palasen riemunkirjavaa Tervapääsky-kangasta, jonka nyt tämän peittoajatuksen siivittämänä, ajattelin juuri ja juuri riittävän nuken sateenvarjorattaiden uudelleen verhoiluun. Homma, joka on ollut mielessä viiden euron rattaiden oston jälkeen sen neljä vuotta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi.

Ensin toteutin tyttären peittovision, ja sen kera lapsi lähti tyytyväisenä hoivaamaan vauvaansa. Hieman nikotteli kun purin rattaat omaa projektiani varten, mutta hyväksyi kumminkin suunnitelman. Piirsin kaavat vanhasta kankaasta ja sain kuin sainkin uuden istuimen aikaiseksi. Laitoin kankaan kaikkialle kaksinkertaisena ja väri-ilotteluun sain upotettua sujuvasti alkuperäiset "turvavaljaat". Itse tykkään lopputuloksesta aikalailla. Ja ihan tyytyväiseltä vaikuttaa lasten lisäksi myös 30 vuotta vanha nukkevauva, jonka vuosia lurpattanut silmäkin avautui. Babyborn meillä hajosi vuodessa, mutta nukkevanhus kestää.

Kangaslaarista löytyi vielä palanen Kivet-kangasta ja pari 1,5 metrin palaa harmaata Ararat-kangasta. Nyt vaan mietiskelen, että mitähän niistä keksis... Ideoita? :)



maanantai 18. elokuuta 2014

RULLAATI RULLAA JA JÄRJESTYS UUSIKS /// OSA1 LEIKKIHUONE











Taisin aiemmin kesällä mainita, että laitettiin kodissa huonejärjestys uusiksi. Muutettiin oma makuuhuone alakertaan, lapsille tehtiin unihuone entiseen makkariin, ja uni-/leikkihuone muunnettiin pelkäksi leikkiareenaksi. 

Järjestely on vaikuttanut toimivalta. Alakerran kaaos on selkiintynyt huomattavasti, kun lelut ovat suurimmaksi osaksi pysyneet yläkerrassa. Uusia juttuja ei ostettu kuin automatto, kaikki muu on rymsteerauksen tulosta. Leikkiteltta pääsi autotallin kassistaan 1,5 vuoden tauon jälkeen taas pystyyn, ja hyvin on leikkijöitä sisäänsä vetänyt. 

Jonkinmoinen kaaoshan siellä suurimman osan aikaa vallitsee, vaikka sitä leikin jälkeen siivoamista on kovasti yritetty opetella. Jos siihen puuhaan löytyy jotain kikkakolmosta ja hyvää porkkanaa, niin saa neuvoa! Tyttöjen ja poikien valtakunta, jossa erilaiset leikit sujuu sopuisasti rinta rinnan (kuka niitä jaaatkuvia kiistoja laskee, hah).

perjantai 8. elokuuta 2014

OH HAPPY DAYS - 5V SYNTTÄRIT











 


Viisi vuotta sitten ihmeellinen pieni nyytti, ja nyt se nyytti on jo 5-vuotias ihmeellisen osaava iso-pieni tyttö <3
Tytär syntyi keskelle helleaaltoa, ja jokaiset synttärit siitä asti on helteessä juhlittu.
Ihania ystäviä ja sukulaisia, niin isoja kuin pieniä, helteistä riemua ja hauskoja hetkiä.
Paljon hienoja lahjoja, joista riittää riemua pitkään. Ja osa vasta odottaa toteutumistaan, kuten sirkuskäynti ja elokuvat.
Melko ruokapainotteisia kuvia, mutta sitähän ne lastenjuhlat ovat, herkkua herkun perään, väriä ja iloista tunnelmaa.

"Päivä on kaunis,
tuuli on lauha,
Muumilaaksossa kelluu rauha,
lintusetkin laulelee
ja mymmelit hymyilee

Kunnon juhlat täältä puuttuu
mutta nyt se muuttuu!!"

(Myy tahtoo juhlia - Hannele Huovi, Soili Perkiö)