sunnuntai 22. marraskuuta 2015

VIHREÄÄ KOTIIN








Nykyisessä vihersisustusbuumissa on kaikenlainen vihertävä päässyt pesiytymään meillekin. Muutamatkin kasvit olen onnistunut näivettämään, mutta nykyiset ovat kestäneet jo tovin. Kaktukset, mehikasvit ja muorinkukat ovat selvinneet satunnaisen kastelijan hämärissä nurkissa. Lahjaksi saatu kummituspuuressukka taitaa olla poistunut elävien kirjoista, mutta ihmeellisen kaunis se on vielä kuihtuneenakin.

Joulukukkia en ole vielä hankkinut yhtään, mutta eiköhän joku hyasintin alku (kukkivana joutavat meillä pihalle) ja valkoinen amaryllis tänne tänäkin vuonna tiensä löydä. Huonekuusia olen myös sillä silmällä vilkuillut, mutta en oikein tiedä saanko sille raivattua mistään sopivaa olinpaikkaa. Oikea joulukuusi sitten vielä pari päivää ennen joulua, niin sitten on meillä vihreämpää kuin ehkä ikinä :)

Kyllä mulla on mielessä vielä jonkinmoiset seinäistutukset ja pelkästään vedessä kasvatus, mutta niiden kanssa pitänee odotella vielä tämän pimeimmän ajan taittumista. Kunhan nyt ensin onnistun pitämään nämä nykyiset elossa, niin hyvä on.

Onko sulla täysi viherpeukalo, vai tarvitsevatko kasvit vähän onnea matkaan (niinkuin meillä) selvitäkseen?

9 kommenttia:

  1. Minulla on ollut viherkasveja ihan aina. Jo kotikotona huoneeni oli kuin viidakko, kasveja oli todella paljon, ehkä vähän liikaakin :-D Nykyisellään niitä on edelleen aika paljon, osa jopa sieltä teinivuosilta asti mukana kulkeneita (!), mutta nyt kun tilaa on enemmän ympärillä, ei vaikutelma ole ihan niin sademetsämäinen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon huomannutkin, että sulla vihertää hyvin! Viidakkoon mulla ei ole mitään pelkoa tai toivoa, mut muuten en tiedä voiko niitä kasveja olla liikaa jos niitä osaa hoitaa ja niistä tykkää :)

      Poista
  2. Kivoja vihreitä pilkkuja teillä! Vähän sama juttu meillä, onnesta se enemmänkin on kiinni kuin omista kyvyistä tuo kasvien selviytyminen. Kastelen kun muistan, enkä aina silloinkaan, jos on huono hetki kaivaa kastelukannua esiin:-D Ja hei kiva kun taas päivittelet blogiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis just noin: kastelut saattaa jäädä vaikka muistaiskin, jos ei vaan muuten satu olemaan hyvä hetki tai kannu hollilla. Voi itku! Onneks on muitakin =) Kiitos, kiva kuulla :)

      Poista
  3. Voi kuinka ihania kuvia ja kasveja!

    Täällä tarvitaan todella paljon onnea :D Mies ei tuo kukkakimppuja vaan kukkia ja kasveja, joista olsii pidempää iloa. Muutamat orkkideat sun muut olen onnistunut tappamaan, tosin kerran sain orkkidean kukkimaan jopa uudestaan! Sen sijaan chilejä olen kasvatellut jo monen monta vuotta, siemenestä asti kasvattaminen on mukavaa ja chilipuut kestävät aika hyvin sen ettei aina muista kastella ;)

    Perjantaina kävimme hakemassa kukkakaupasta vähän vahingossa pienen piikikkään kuusen (siis todella pienen, mutta tosta onkin sitten iloa hyvin pitkään) sekä kultaköynnöksen. Toivottavasti saamme pidettyä ne elossa mahdollisimman pitkään! Hieman rajoitteita tuo se ettei mikään saa olla myrkyllinen kissojen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Hei ihanaa tuo kasvien tuominen leikkokkukkien sijaan (mulle on kyllä molemmat harvinaisia)! Viimeksi sain miehen ja lasten valintana jonkun kauniin ruukkukukan ja kyllä oli ihanaa, iloa riitti edes muutaman viikon pidempään kuin kukkakimpulla.

      Chilejä mäkin oon parina kesänä kasvatellut :) Entinen parveke oli niille jotenkin tosi suotuisa, nyt joutuu taas harjoittelemaan... ;)

      Poista
  4. Meillä tarvitaan paljon onnea! Mehikasveja olen useampaan kertaan hypistellyt ja harkinnut kotiin.. Yksi kasvi löytyy tällä hetkellä, mutta se onkin sissi! Saimme kerran kavereilta lahjaksi suurehkon huonekasvin. Hekin aina käydessään ihmettelivät, miten hyvin kasvi on pysynyt hengissä. Remontin takia kasvia jouduttiin hetkeksi siirtämään ja se sai siitä sätkyn ja kuoli. Että se siitäkin kasvista ;)

    Mutta mikä ihme on tuo kupu, jonka sisällä on kasveja? Näyttää hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehikasvit on aika hyvin meillä kestänyt, koita ihmeessä! :) Ehkä se onkin se remontti mistä kasvit ei tykkää, muutenhan meillä ja teilla kaikki kasvit kukoistais ;)

      Kupu on Sagaformin (samaa sarjaa myös hyllyssä näkyvä vaaleanpunainen ruukku). Löysin kesällä alesta ja on kyllä ihanat!

      Poista